Tasan ei käy puntit

Toissa päivänä vietettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Näiden osuminen samalle kalenteripäivälle juontaa juurensa siitä, että Canthin elämäntyö liittyi keskeisesti naisten ja vähäosaisten asioiden ajamiseen. Mainittakoon muuten knoppitietona, että Canth on ainoa suomalaisnainen, joka on saannut oman liputuspäivän. Missä tasa-arvo, kun hänen lisäkseen seitsemän miestä on saanut vastaavanlaisen päivän Suomessa?

Suomessa tasa-arvolla tarkoitetaan usein naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvosta puhuttaessa esiin nousee yleensä naisten heikompi asema, etenkin työelämässä. Tuttuja aihepiirejä ovat naisten alempi palkka, ongelmat rekrytoinnissa ja uralla etenemisessä ja sen seurauksena naisten pienempi prosentuaalinen osuus johto- sekä muissa vastuutehtävissä. Näistä asioista kyllä puhutaan mutta ei riittävän paljon. Yrityksistä huolimatta niitä ei ole onnistuttu kitkemään pois, vaan valitettavasti epätasa-arvo rehottaa edelleen. Toisaalta on todettu, että varsinkin naisten ja miesten välinen palkkaero aiheutuisi miesten tekemästä suuremmasta työajasta sekä heidän rohkeudestaan pyytää suurempia palkankorotuksia. Niin tai näin, töitä epätasa-arvoisen tilanteen ja asioiden parantamiseksi on tehtävä, vaikka jatkuvasti tuntuukin, etteivät ne johda mihinkään toivottuun lopputulokseen.

Ei sovi unohtaa ja ummistaa silmänsä miesten tasa-arvokysymyksille. Niitäkin nimitäin löytyy Suomesta. Armeija ja asepalvelus ovat ehkäpä ne, jotka tässä yhteydessä tulevat ensimmäisenä mieleen. Pelkästään miehille nakitettua pakollista asevelvollisuutta ei voi perustella oikein millään perustein, sillä maanpuolustus ja asepalvelus ovat sekä miehille että naisille sopivia tehtäviä. Jos henkilö ei kykene niistä suoriutumaan, se kyllä tulee ilmi aikaisessa vaiheessa. Näinhän asia menee jo tälläkin hetkellä, mikä näkyy asepalveluksen keskeyttäneiden määrässä.

Epätasa-arvoiseen asemaan miehet joutuvat myös puhuttaessa väkivallasta ja huoltajuuskiistoista. Miesten kokema perheväkivalta ei saa paljoa huomiota. Miehet myös joutuvat enempi väkivallan uhreiksi tilanteissa, joissa toinen osapuoli on ollut joko tuttu perhepiirin ulkopuolelta tai täysin tuntematon henkilö. Tiedostettu kyllä on, että puutteita esiintyy miehiin kohdistuvien uhritutkimusten ja toimenpiteiden osalta. Tästä huolimatta väkivaltaa kokeneet miehet jäävät yhä edelleen naispuolisten väkivaltauhrien varjoon. Paremmin ei mene miehillä lasten huoltajuusasioissakaan. Heitä saatetaan syrjiä sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien toimesta, kun on kyse riitaisista huoltajuuskiistoista vanhempien välillä.

Tasa-arvo ei toteudu miesten osalta myöskään, kun puhutaan huono-osaisuudesta. Työkyvyttömistä pitkäaikaistyöttömistä, syrjäytyneistä, asunnottomista, alkoholisteista, huumeiden käyttäjistä, vangeista ja tarkkailuluokkien oppilaista enemmistö on miehiä. Samoin miehet tekevät suurimman osan itsemurhista, ja heille kasaantuu myös enemmän vaarallisia töitä, jotka johtavat onnettomuuteen tai kuolemaan. Koulutuksen puolella pojat menestyvät tyttöjä huonommin peruskoulussa, ja miehet eivät ole korkeakoulutettuja samoissa määrin kuin naiset. Lähes kaikki nämä edellä luetellut seikat aiheutuvat varmasti osittain henkilöstä itsestään, mutta silti ei voi poissulkea kysymystä, miksi nimenomaan miehet ovat niiden suhteen heikoimmassa asemassa. Ajattelun ja tutkimisen paikka, kenties.

Jos unohdetaan naisten ja miesten välinen tasa-arvo, vastaavanlaisia epäkohtia löytyy myös muissa ihmisryhmissä. Suomessa asuvista vähemmistöistä suomenruotsalaisilla tuntuu olevan parhaiten pullat uunissa. Saamelaiset puolestaan ovat joutuneet syrjinnän kohteiksi alkuperäiskansa-statuksestaan huolimatta. Suomi ei ole nimittäin toistaiseksi ratifioinut saamelaisia koskevaa itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta. Sopimus takaa yhdenvertaisen kohtelun muihin väestöryhmiin nähden sekä estää näiden kansojen kulttuurien ja kielten kuolemisen. Myös romaanien syrjintä erilaisissa tilanteissa on enemmän kuin yleistä. Heitä edellä mainittu yleissopimus ei kuitenkaan koske, koska he ovat Suomessa kielivähemmistö eikä alkuperäiskansa.

Ei ole helppoa maahanmuuttajillakaan. Puheissa heidät nähdään tasa-arvoisina valtaväestöön nähden, mutta käytännössä tilanne on aivan toinen. Mahdollisuus oman alan työntekoon, saati työntekoon ylipäätään, ja erinäisiin palveluihin tuntuu olevan aikalailla ulottumattomissa monen maahanmuuttajan kohdalla. Yhtälailla tasa-arvo rakoilee seksuaalivähemmistöjen suuntaan. Jonkinlaisina erävoittoina voidaan pitää jo saavutettuja oikeuksia rekisteröityyn parisuhteeseen sekä perheen sisäiseen adoptioon. Saavuttamatta ovat kuitenkin vielä tasa-arvoinen avioliittolaki sekä ulkoinen adoptio, joiden puolesta seksuaalivähemmistöt taistelevat kiivaasti. On myös muistettava, että seksuaalivähemmistöihin kohtaavat edelleen syrjintää työelämässä. Viimeisten vuosien aikana parhaiten mieliin ovat jääneet päätoimittajan pestin evääminen eräältä naistoimittajalta sekä transsukupuolisen papin joutuminen eroamaan kirkkoherran virastaan.

Tasa-arvo ja siihen liittyvät kysymykset ovat vaikeita ja hankalia ratkaista. Ne vievät aikaa, ja edistykset tapahtuvat pienin askelin. Ideaalitilanteeseen eli täydelliseen tasa-arvoon päästään tuskin koskaan. Ei Suomessa eikä muualla maailmassa. Jos se olisi mahdollista, eiköhän se olisi jo jossain kolkassa saavutettu aikaa sitten.

Taisteluja paremman tasa-arvon puolesta kannattaa kuitenkin edelleen jatkaa. Luovuttaa ei saa.

:)