Työttömyyden ensimmäinen valonpilkahdus

Tein eilen jotain, jonka koin viimeksi seitsemän ja puoli vuotta sitten.

Kävin työhaastattelussa.

* * *

Olen ollut nyt kuukauden työttömänä ja rehellisesti sanottuna en olisi uskonut pääseväni ensimmäiseen haastatteluun näin nopeasti. Olin henkisesti varautunut odottelemaan kutsua reippaasti pidempään ja kuvitellut kirjoittavani enemmän kuin pari, kolme työhakemusta, ennen kuin joku työnantaja olisi kiinnostunut kuulemaan enemmän minusta ja osaamisestani.

Tehtävään hakeneista joka kymmenes haastateltiin. Minä olin yksi heistä, onnekkaista. Ja jos onni potkaisee toistamiseen, joudun palaamaan paikalle uudestaan. Hyvässä lykyssä vielä pari kertaa. Tehtävä täytetään nimittäin kolmivaiheisen valintaprosessin kautta.

Olen kerran aikaisemmin ollut mukana rekrytoinnissa, joka sisälsi kaksi vaihetta. Se oli raastavaa. Inhosin liian pitkää odottelua ja vellovaa epätietoisuutta siitä, miten koko homma päättyisi minun osalta. En tullut lopulta valituksi siihen tehtävään, ehkä hyvä niin. Sain nimittäin myöhemmin mukavan ja viihtyisän työpaikan. Sen, jossa ehdin olla seitsemän ja puoli vuotta ja josta jäin työttömäksi nyt tämän vuoden alussa.

Se, että saan jälleen olla mukana monivaiheisessa valintaprosessissa, tuntuu yhtä raastavalta kuin viimeksi. Minun pitäisi oppia tekemään jotain tälle turhalle jännitykselle ja ottamaan iisimmin. Asiat hoituvat aina lopulta ja yleensä parhain päin. Jos niin ei käy, sitten niiden asioiden oli tarkoituskin mennä sillä tavalla.

Uusia mahdollisuuksia tulee aina. Minulla on tiedossa jo kolme tai neljä paikkaa, joihin voin laittaa seuraavat työhakemukset. Siinä samalla odottelen, millaisia uutisia ensi viikko tuo tullessaan siitä tällä hetkellä meneillään olevasta valintaprosessista.

:)