Valeraskaana (eli kamppailua ilmapallovatsan kanssa)
”Mamma ser ut om hon sku vänta ett barn.”
Näin totesi mies pojalle, kun olimme palanneet isänpäivälounaalta ja olin riisunut päältäni Marimekon löysänmallisen mekon paljastaen kireän alustopin ja sukkikset.
Hymähdin ja vedin kotivaatteet päälle. Se, mitä olin juuri saanut kuulla, hiveli mieltäni ja tuntui hyvältä. Suunnilleen sekunnin murto-osan ajan.
En nimittäin valitettavasti satu olemaan raskaana.
* * *
Kärsin tuona iltana vain turvonneesta vatsasta, kiitos Salutorgetin maittavan buffet-pöydän. Seuraavana aamuna pyöreähkö pallomaha oli jälleen litistynyt lähes normaaliin mittoihinsa.
Mielelläni kyllä katselisin peilistä sellaista pysyvämpää ja hitaasti kasvavaa vatsaa, enkä jojotellen venyvää ja kutistuvaa vatsanaluetta. Mutta sen todellisen pallovatsan aika tulee vielä. Uskoa ja toivoa ei ole heitetty vielä kaivoon.
Vauvakuume – se on jälleen kauhea. Eikä sille tee mitenkään hyvää, että vähän väliä joku muu, tuttu tai julkkis, ilmoittaa odottavansa perheenlisäystä. Kun vauvakuumeilun oireet käyvät oikein mieltä raastaviksi, ajatus siitä, että minun vuoroni tulee kyllä, helpottaa jotenkin tilannetta. Antaa niiden muiden nyt vaan onnellisesti mennä porskuttaa eteenpäin enemmän tai vähemmän isojen vatsojensa kanssa.
* * *
Sopivana aasin siltana vauvakuumeesta ja pyöreistä vatsakummuista päästään siihen epämiellytävämpään vatsan pullisteluun. Eli turvotukseen. En viitsisi sitä sen kummemmin alkaa analysoimaan, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että liian usein peilistä tuppaa esille näky, jonka mukaan minun siis voisi luulla odottavan lasta. Ei sinänsä, olen kärsinyt turvousongelmista jo vuosia epäsäännöllisen säännöllisesti. Palattuani takaisin töihin vanhempainvapailta tämän syksyn alussa kierre on kuitenkin jälleen lähtenyt käyntiin – ja ihan ymmärrettävistä syistä.
Verrattuna aikaan ollessani kotiäitinä en pääse enää välttämättä päivittäin ulkoilemaan tai liikkumaan. Myös ruokailurytmini on muutunut tahtomattaan epäsäänölllisempään suuntaan, vaikka olen yrittänyt parhaani mukaan pitää huolen jotenkin säännöllisistä aterioista. Ja vettä – sitä olen todellakin muistanut kulautella pullosta pitkin päivää joka päivä. Mutta kaikesta huolimatta, siirtyminen takaisin työarkeen ja sen tuomat puutteet niin liikkumisen kuin syömisenkin suhteen ovat olleet yhdessä ilmeisesti sen verran vaikea kombinaatio selätettäväksi, että olen joutunut kärsimään silloin tällöin (mutta omasta mielestäni aivan liian usein) pömpöttävästä ilmapallovatsasta.
Olen karsinut ruokavaliotani asteittain ja vähitellen kohti suuntaa, jossa oletan ja koen vatsani voivan paremmin. Viljoista olen jättänyt päivitäisestä käytöstä kokonaan pois vehnän, ohran ja rukiin. Kauraa käytän jonkin verran, mutta enimmäkseen olen siirtynyt hirssiin ja tattariin. Myös spelttiä kuluu tarvittaessa. Suosikki kuidunlähteeksi on muodostunut pellavasiemenrouhe. Perunaa en syö; olen korvannut sen mahdollisuuksien mukaan kvinoalla. Vaaleaa lihaa (broileria, kalkkunaa) syön tarvittaessa, mutta olen pyrkinyt nyt välttelemään sitä kokonaan lihattoman lokakuun loputtuakin. Kalaa syön edelleen mielelläni, punaista lihaa en käytä (poikkeuksena kuitenkin riista).
En koe, että kärsisin erityisesti herkästä vatsasta, mutta mielenkiinnosta kuitenkin googlasin, mitä ruoka-aineita tällaisessa tilanteessa voisi koettaa välttää. Marjoista ja hedelmistä suositeltavien listalla oli muiden muassa banaani, kiwi, viinirypäleet ja kaikki marjat. Herkkuja, jotka jo nyt kuuluvat suosikkeihini. Sen sijaan omenaa minun kannattaisi kokeilla välttää, samoin päärynää sekä kesäsesonkina persikkaa ja nektariinia.
Tavalliset lehmänmaitotuotteet saattavat myös aiheuttaa turvotukseen liittyviä oireita, mutta käytän niitä jo tällä hetkellä suhteellisen vähän – ja Hyla-tuotteita minulle ei kannata ehdottaa, sillä niihin en mielelläni koske. Kauramaito on ollut minulla jo useamman vuoden maidon korvikkeena.
Yhtä lailla kahvi saattaa aiheuttaa vatsaoireita, mutta toisaalta juon sitä jo nyt todella vähän omasta mielestäni (yksi 2,5 desilitran muki päivässä). Niin, ja sitten ylimääräinen sokeri… Se kuuluu kanssa mahdollisten välttettävien ainesosien listalle. Ei siitä ehkä sen enempää, kuin että suklaata on kadonnut suustani alas aivan liian monta kertaa viime aikoina. Taisteluista ja pinnistelyistä huolimatta. Onneksi ei kuitenkaan vielä ole aika aloittaa uutta herkkulakkoa (ja toivottavasti ei tarvitsekaan).
* * *
Tarkoituksenani ei siis ole ollut alkaa noudattaa mitään erityistä, kuten gluteenitonta tai maidotonta, ruokavaliota. Jos innostun leipomaan (niinä harvoina kertoina, joita tällä hetkellä tuntuu löytyvän), käytän resepteissä lueteltuja ainesosia enkä ala korvaamaan niitä testausmielessä muilla jutuilla. Samaten en nirsoile turhaa, jos kodin ulkopuolella on tarjolla minulle vääränlaisia ja vältettäviä ruokia. Olen pitänyt ohjenuorana, että mahdollisuuksien mukaan syön tai jätän syömättä, mitä valikoimasta löytyy. Kaikkea ja jokaista ruokalajia voi hyvin syödä aina silloin tällöin, kunhan se vain pysyy satunnaisena eikä muutu päivittäiseksi tavaksi.
Taistelu aina yllättäen hyökkäävää pallomahaani vastaan jatkuu edelleen. Puolustuskeinoina yritän parhaani mukaan muistaa pitää huolta riittävästä ateriarytmistä ja katsoa, mitä suuhuni pistän, vaikka stressantuneena ja väsyneenä (kiitos työpäivien) turhat houktukset on aina välillä hankalaa pitää aisoissa. Vasta sitten, kun vatsaa pyöristää jokin tai siis joku muu kuin ilma, voin pikkasen höllätä taistelujeni kanssa.
Ehkä.
:)