Ns. Pakollinen ainakin kerran kesäs lintsil

Kävimme maanantaina lintsillä kaveri perheen kanssa. Hänellä miitaman vuoden nuorempi lapsi, kuin minulla. Kävimme vain ilmaislaitteet läpi, muutama useampaankin kertaan. Lapseni olisi toki halunnut päästä muihinkin, mutta oli silti tosi tyytyväinen. Katsoimme esityksen laulava taikuri ja hassuttelevat eläimet, tarkkaan nimeä en nyt muista.

dav
dav

Ja nyt kerron miten ja missä ahdistuneisuus häiriö ja ocd näkyivät tälläkin reissulla. Pahin on vessa reissut. Wc kopit eivät järin suuria ollut ja näin ollen mietin koko ajan etteivät käsivarteni tai mikään muukaan osa itsestäni vain osu mihinkään. Lopputuloshan oli, että käsivarteni sattui osumaan wc-paperi telineeseen. Siitä ahdistus ja mietintä pesenkö myös sen kohdan vai en. Ei kuitenkaan löytynyt motivaatiota kärsiä hetkellisestä voimakkaasta ahdistuneisuudesta. Loppu tulos oli myös kyseisen kohdan peseminen. Käsien pesun jälkeen tarkkailen että lähettyvillä olevat wc koppien ovet eivät olisi täysin auki tai ainakin tarkkailen etten itse ole liian lähellä. Tiedän, että käteni eivät ole kaksimetriset, joten koskeminen wc koppiin ei ole edes mahdollista, mutta tietokaan ei helpota oloa. Junassa myös tosi varoestin avasin penkin ja katsoin onko näkyvää likaa ennen, kuin voin istua. Käytimme juna-asemalla hissiä, vältin nappuloiden painamista, kaveri painoi. Tällä tavalla ahdistuneisuuteni näkyy, mutta sitä eivät välttämättä muut huomaa, jos ei tarkkaan katso mitä teen.

dav

Toisin sanoen reissumme sujui hyvin ja lapset nukahtivat ilman suurempia kitinöitä.

 

Perhe Oma elämä Vanhemmuus