The Mad Hatter
Lämmin cappuccino höyryää tuoksuvana nenän alla. Kiiltäväpintainen lehti kahisee käsissä ja liikenteen pauhu soi korvissa. Kevättuuli hivelee poskipäitä. Paikkana on Euroopan kaupunki. Tähän sielunmaisemaani kuuluu myös yksi asuste, hattu.
En oikein ymmärrä itseäni. Rakastan hattuja yli kaiken, mutta näen niiden käytön sopivaksi vain jossakin kaukana kotoa.
Tämä nähtiin taas matkustaessani Prahaan, matkalaukkuni sai täytteekseen rakkaat hattuni. Siellä sitten harpoin mukulakivillä tyytyväisenä hattu painettuna päähäni, korvissani kaikuen kaupungin vilinä.
Tässä muutama kuva matkalta:
Praha oli kaupunkina uskomattoman kaunis. Näin siellä muitakin hattuihin hurahtaineita turisteja. En selvästikkään ollut ainut, joita tämä mukulakivillä kuorrutettu kaupunki innosti asustevalinnoissa.
Kesä- kevät näytöksiä katsoessani huokailin ihastuksissani etenkin Saint Laurentin kohdalla. Rakastuin suurilierisiin hattuihin, jotka peittivät mallien kasvot. Ihastukseni ei jäänyt näytöksen kohdalla pelkkiin hattuihin vaan mallit näyttivät upeilta päästä varpaisiin. Merkki oli ottanut myös mustavalko- trendin huomioon kevään mallistossaan.
(kuvat: tumblr, rdujour.com)
Saint Laurentin inspiroimana kokosin kollaasin tämän hetken trendejä yhdistäen:
Takki 35e/H&M
Kengät 59,95e/Zara
Laukku 39,95e/ Zara
Hame 14,95e/ H&M
Toppi 39e/ Miss Selffridge
Käsikoru 9e/ Topshop
Hattu 14,95e/ H&M
Inspiroivia kuvia hattutrendistä:
(kuvat: http://blogs.hoy.es/ponteguapahoy/2012/05/03/la-fashionista-anna-dello-russo-lanza-una-coleccion-para-hm, tumblr, fashionfonerogue)
Kerran H&M:ässä sovitettuani kauniin tummanpunaista lierihattua tuumasin, jos asuisin Pariisissa käyttäisin tällaista päivittäin! Mutta miksi tarvitsen miljööksi virtaavan Seine-joen tai mukulakivillä kuorrutetut kadut? Miksen vain kaiva ihanuuksia esiin hattuhyllyn uumenista, pudista päältä pölyt ja lähde tarpomaan täälläkin yhtä tyytyväisenä, kuin Prahan kaduilla konsanaan.
Yritän tehdä muutoksen ajattelutapoihini, ja ottaa hatut käyttöön ihan täälläkin, Turun toreilla. Onhan siinäkin hieman mukulakiveä, niin tuntuu tutummalta jalkojen alla. Ehkä viimeistään syksyllä rohkenen painaa päähäni isolierisen huopaisen hatun. Kesällä taas voisin suojella kutreja auringolta olkisella versiolla. Voisin, ainakin harkitsen. Jos lähden kesällä matkalle hatut tulevat mukaan tietysti vakiovarusteena.