Suhde syömiseen

Eilen suutuspäisäni, nälkäisenä ja väsyneenä yöllä tein itselleni neljä hapankorppua, jossa oli ihan tarpeeksi voita, söin kourallisen ranskalasia jotka lapsilta oli jäänyt jääkaappiin, niin aloin miettimän suhdettani ruokaan vähän tarkemmin. Toki pidän ruoasta siksi sitä syön, isoja annoksia tai käyn santsaamassa lisää vain koska se on hyvää. Sitten syön myös jos olen paljon kotona, eikä ole tekemistä, syön siis oikeasti tylsyyteen, onko se siis sitten joku harrastuksen korvike vai itse harrastus? Syön myös silloin kun on paha mieli, suututtaa tai stressaa. Uskon että tuo syöminen, kun on joku ongelma juontaa juurensa lapsuuteen ja äidin puolen sukuun. Ruoka on ollut aina ratkaisu tai sitä on tehty ja tarjoiltu kun on ollut jotain mullistuksia, sitä on myös aina ollut runsaasti kun ollaan kokoonnuttu. Meillä kotona ei myöskään koskaan ollut tarkkaa ruoka-aikaa ja tuskin koskaan syötiin koko perhe yhdessä. Minä ja veljeni oltiin aina jossain ja isä oli vuorotöissä. Huomaan itsestäni, että kun on käyty kaupassa niin tosi vaikeaa syödä vain jotain, tekee mieli kaikkea ja sitten tulee jokin sekalainen annos lautaselle; leipää kaikkine lisukkeineen, pikaruoka eineksiä, maitoa tai mehua, jotain majoneesi mössöä ym. Näyttää sellaselta teini pojan kokoamalta annokselta, viitaten nyt vaikka leffaan 17 Again kohtaukseen jossa Zach Efron tunkee mitä ihmeellisempiä ruokia naamaansa kun teini pojan pohjaton vatsa kertoo olemassaolostaan. Aika sekalainen sepustus, tästä oli itselle apua, saada ylös tavallaan syitä miksi jotkut asiat tekee niin kuin tekee. Töihin paluu oli minulle pelastus, koska se tuo arkeen säännöllisyytä, en stressaa kotiasioita töissä eikä toisinpäin ja en voi koko ajan napostelemassa jotain. Nyt pitäisi vain oppia liaää itsehillintää ja keksiä jokin juttu millä korvata se jääkaapilla ramppaaminen (vaikka en sieltä mitään ottaisikaan.) Ideoita?