Morkkis vai ei?

Eilen ostin lapsille karkkia, ranskanpastilleja. Kaadoin lapsille karkkia pieneen kippoon, nappasin yhden. SITÄ MAKUJEN SINFFONIAA! (no, ehkä vähän liiottelen) Kun lapset menivät nukkumaan hain kourallisen karkkia ja napsin niitä tv:n ääressä. Teki mieli läpsiä itseäni sormille ”Soo, soo. Ei saa!” Mutta oli se niin hyvää. Vähän on morkkis, mutta silti ei sellainen mitä odotin. Tuntui kuin olisin ansainnut sen ja tuli hyvä mieli.

Edistystä se on silti, koska ennen en tyytynyt pieneen kouralliseen karkkia, vaan piti olla suklaalevy, jonka tuhosin helposti ja hyvin nopeaa. Silloin oli aina morkkis.

Josko tämä lipsahdus, ei ollut niin paha, jos siitä ei tule tapaa. en ole siltikään koskenut niihin suklaapatukoihin, jotka lymyävät kaapissa vieläkin 😉