Oh baby!
Tämän viikon tiistaina ikuisuudelta tuntunut jännityksen, innostuksen, pelon ja onnellisuuden sekainen odotus päättyi, kun meillä oli ensimmäinen ultra Naistenklinikalla. Siitä hetkestä lähtien kun tajuat, että omassa masussa kasvaa pieni ihminen, sitä haluaisi saman tien saada kaikki mahdolliset tutkimukset tehtyä ja varmistaa, että kaikki on hyvin. Useimmat kuitenkin odottavat ensimmäiseen julkisella puolella tehtävään ultraan ja labroihin, samoin teimme mekin.
Olin aamusta alkaen jotenkin ihan kauhusta kankeana ja jokapäiväisen merisairaan olon päälle tuli vielä jännityksen tuoma ”oksu tulee just”- fiilis ja ihmeellinen sisäinen tärinä. Mikä olotila, heh! Huono olo väistyi kuitenkin onneksi pian tutkimushuoneessa. Maatessani sängyllä en kuitenkaan uskaltanut itse katsoa ruutua, josta joko näkyisi syke tai ei. Hoitaja levitti kylmän geelin vatsani päälle ja aloitti tutkimuksen. Muutamien sekuntien päästä Simo kerkesi hihkaista jo ennen hoitajaa ”Siellä se on!” ja heti perään hoitaja vahvisti, että ruudussa näkyy voimakas ja nopea syke. Silloin uskalsin kääntää katseen ruutuun ja itkuhan siinä tuli. Se hetki oli täynnä onnea, helpotusta ja innostusta kaikesta uudesta tulevasta.
Meille tulee siis vauva! Pikku bebe on kovin toivottu ja täällä ollaan super onnellisia. Haluttiin kertoa uutiset ”koko maailmalle” heti tiistaina, koska tällaisen asian pitäminen itsellään kaksi kuukautta on jotenkin turhauttavaa. Toki kerroimme heti positiivisen raskaustestituloksen jälkeen ilouutisen perheillemme ja muutamalle ystävälle, mutta muuten halusimme varmuuden vuoksi odotella ekaan ultraan.
Pikkuinen ei tainnut olla hetkeäkään paikallaan tutkimuksen aikana. Pienet kädet ja jalat ojentelivat jatkuvasti! Hauskinta oli, kun vauva otti jaloillaan vauhtia kohdun seinästä ja ponkaisi vauhdilla itsensä toista seinää päin useamman kerran – olisipa tajuttu ottaa siitä touhusta videota! Emme odottaneet vauvan liikkuvan niin paljoa, joten show oli hauska ylläri.
On niin epätodellinen olo, että siellä se pieni ihminen nyt vihdoin kasvaa. Ultrassa saatiin mittoja ja vauvan pää-peppumitta on 7cm, jonka lisäksi jalat ovat noin 2cm. Pienen pään ympärys on 8cm ja välimatka korvasta korvaan 2cm. Masussa on kasvuspurtti päällä eli nämä mitat kasvavat päivä päivältä, samoin vatsa pyöristyy toisen raskauskolmanneksen alettua. Ihanaa!
Olen ”aina” halunnut vauvamasun. Silloinkin kun en vielä ollut valmis perheen perustamiseen, mietin aiheen tullessa mieleen, että toivottavasti saan joskus kokea raskausajan ja sen ihanan plussapallon. Nyt se sitten tapahtuu ja olen siitä niin innoissani! Saa nähdä mitkä on fiiliksen sitten syksyllä sen isomman pallon kanssa. Uskon kuitenkin, että vaikka raskaudessa olisikin joskus vaikeita vaiheita, kaikki ne unohtuu kun vauvan saa syliin ensimmäistä kertaa.
Voisin kirjoitella tästä aiheesta varmaan kymmenen sivua, koska päässäni ei paljoa muuta mahdu liikkumaan tällä hetkellä. Jätän tämän nyt kuitenkin tähän, mutta jatkoa on varmasti luvassa : )
Kivaa ja aurinkoista viikonloppua!
