Eilinen aamu alkoi jännityksellä, meillä oli nimittäin kauan odotettu synnytystapa-arvio Naistenklinikalla. Koko raskauden ajan olen jännittänyt suunnitellun sektion toteutumista ja tämä lääkärin tapaaminen joko vahvistaisi tai romuttaisi toiveeni.
Ensin oli vuorossa lääkärikäynti. Kirjoitin tähän kappaleeseen jo pitkän pätkän ja jatkoin pari kappaletta lisää, mutta päädyin jättämään ne mahdollisesti toiseen postaukseen. Haluan kovasti keskittyä positiiviseen etenkin synnytykseen liittyen, mutta siihen liittyvät pelot ovat varjostaneet mieltä koko raskausajan hankaloittaen tätä tavoitetta. Nyt päätin kuitenkin jättää ne tuntemusten purkaukset myöhempään. Minulta kysyttiin taas syitä pelkoihin, mitä ne ovat, mistä ne mahdollisesti tulee ja olenko tietoinen sektion riskeistä. Vastailin kaikkiin kysymyksiin ja taas kerran kerroin tutustuneeni molempiin synnytystapoihin hyvin ja tietäväni molempiin liittyvät riskit. Molemmissa niitä on, mutta jotenkin vain sektion riskeistä muistetaan kertoa. Kaikki seikat huomioineena ja punninneena, koen elektiivisen sektion omalla kohdallani oikeana vaihtoehtona ja toivon kovasti saavani sen.
Keskustelun jälkeen päästiin kurkkaamaan Johnnya ultrassa. Oli ihana tunne nähdä pieni tyyppi, jonka myllerryksen tunnen joka päivä masussa. Kaikki oli onneksi hyvin ja saimme myös tämän hetkisen painoarvion, tasan kolme kiloa! Hieman käyrän yläpuolella mennään ja jänskättää minkä kokoinen hän onkaan sitten syntymäpäivänään.
Käynnin päätteeksi lääkäri toteaa, että seuraavaksi pääsette juttelemaan kätilön kanssa sektiosta, saat valmistautumisohjeet jne. Eli mitä, se on siis sovittu?! Olihan lääkärin puheet viitanneet myönteiseen päätökseen, mutta ei lopputulos ihan selväksi ollut vielä käynyt. Taakka putosi harteilta, kun kuukausien odotus oli yhtäkkiä tullut päätökseen ja sain lääkärin lupauksen synnytystavasta. Minun oli vielä pakko varmistaa häneltä, että tuleeko tämä päätös nyt näkymään OmaKannassa ja kaikki on virallista? Kyllä!
Siirryimme kätilön vastaanotolle ja hän oli aivan ihana tyyppi! Olen onnellinen, että ns. pelkopolikäyntien viimeinen kohtaaminen oli juuri hänen kanssaan, sillä nyt minulla on päällimmäisenä rauhallinen ja luottavainen olo myös henkilökuntaa kohtaan. Kävimme kätilön kanssa läpi mitä tapahtuu ennen ja jälkeen sektion, miten itse synnytystilanteessa toimitaan ja miten valmistaudun suureen päivään. Olin ollut lääkärin luona niin jännittyneenä, että tajusin unohtaneeni takkinikin sinne lääkärin koputtaessa kätilön huoneen oveen tutun näköinen rotsi kädessä.
Kiitimme kätilöä lähtiessämme, mutta näin jälkikäteen harmittaa etten kiittänyt jotenkin ”paremmin”. Olisi pitänyt kertoa, miten positiivinen vaikutus hänellä minuun oli. Hymy, empaattisuus ja pari ymmärtäväistä lausetta muutti mielentilaani ihan älyttömästi. Se, että hän oma-aloitteisesti sanoi ”Älä muuten sitten turhaan pelkää mitä tapahtuu, jos vauva päättääkin syntyä ennenaikaisesti. Soitatte vaan sairaalaan ja pääsette sektioon” oli jotenkin todella korjaavaa kuultavaa. Taustalla oli siis ensimmäisen pelkopolilla kohtaamani lääkärin pelkojani vähättelevä lause samaan asiaan liittyen, joka meni vähän eri tavalla: ”Joo, mehän työnnetään se vauva takaisin kun se on puoliksi pihalla, jos tulet tänne synnytyksen käynnistyttyä, hahah!” Sallittakoon tämä yhden lauseen mittainen paluu niihin negatiivisempiin ajatuksiini.
Nyt on niin hyvä fiilis! Johnnyn syntymäpäivä tulee olemaan torstai 11.10.2018 mikäli hänelle ei tule kiire päästä aikaisemmin ihmettelemään tätä kohdun ulkopuolista maailmaa. Sain eilen kaveriltani hauskan vinkin, että näin jouluihmisenä (ihanin juhla ikinä!) voisin ladata joulukalenterin puhelimeen, koska odotusta oli eilen sopivan jouluisasti 24 päivää jäljellä <3 En löytänyt tähän tarkoitukseen toimivaa jouluaiheista appia, koska kaikissa oli odotusaikaa se todenmukaiset 98 päivää 😀 Nyt puhelimessa kuitenkin raksuttaa tällainen laskuri, joka kertoo milloin meidän sweetie pie saapuu <3 Lähtölaskenta on alkanut, 23 yötä jäljellä!
