Some ja minäkuva

Olen lähes poikkeuksetta tykännyt somesta siitä lähtien kun siihen lähdin mukaan. Ihan ekana joskus 15 vuotta sitten kuvioihin tuli IRC- galleria, seuraavaksi taisin liittyä Facebookiin vuonna 2007. Lisäksi liityin joitain vuosia sitten Instagramiin ja ja pari vuotta sitten Snapchatiin, joka on nyt kyllä jäänyt jo unholaan. Käyttämäni kanavat ovat kaikki olleet aika kuvapainoitteisia.

Oma polkuni näissä kanavissa on aina kulkenut samaa reittiä: ensin olen tekemisissä vain läheisten kanssa ja pikkuhiljaa maailma avartuu. Sitten omalle tilille ilmaantuu vieraita seuraajia ja lisäksi sitä alkaa seurata vieraiden ihmisten ylläpitämiä mielenkiintoiselta vaikuttavia tilejä. Onhan se jännää päästä kurkkaamaan erilaisiin elämiin ja se on varmasti yksi syy somen ja esimerkiksi reality tv:n suosion takana. Lopulta aloin kirjoittaa kaikille avointa blogia omasta elämästäni.

Tykkään tosi paljon hakea Instagramissa seuraamistani tileistä inspiraatiota treeniin, tyyliin, sisustamiseen ja ihan vaikkapa positiivisen elämänasenteen harjoittamiseen. Sieltä löytyy vaikka mitä! Tällä hetkellä mua tietysti kiinnostaa paljon raskauteen ja synnytykseen liittyvät asiat ja somen syövereistä löytyy niistäkin todella paljon materiaalia.

Instaa selatessa eteen osuu jatkuvasti upeita ihmisiä upeissa paikoissa, täydellisiä koteja ja vaatehuoneita, treenattuja vartaloita loikoilemassa uima-altaalla ja rehkimässä salilla. Lista on loputon. Mun täytyy sanoa, että tykkään katsella niitä ”täydellisiä” kuvia. Toisaalta olen kuullut ja lukenut, kuinka niiden olemassaolo suorastaan ärsyttää joitain ihmisiä – miksi somessa pitää esittää jotain täydellistä elämää? Omasta mielestäni siinä ei ole mitään ihmeellistä tai epäaitoa, jos haluaa jakaa elämästään pääasiassa positiivisia hetkiä varsinkin julkiseen kanavaan. Eihän kaikesta muutenkaan puhuta kaikille eikä sekään ole epäaitoa.

Joskus somen täydellisyys voi kuitenkin tehdä tepposet. Olen huomannut sen etenkin nyt raskaana ollessani. Jos ennen tätä elämänvaihetta olen saanut kuvista intoa treeniin ja puhtaan ruokavalion noudattamiseen, niin nyt olenkin saanut taistella pääni sisällä asian kääntöpuolen kanssa.

Kuuluuko vatsan olla tässä vaiheessa jo näin näkyvä? Onko muidenkin paino noussut ekan kolmen kuukauden aikana saman verran vai olenko vain lihonnut? En jaksa millään treenata, millainenkohan olo mulla on parin kuukauden päästä? Palaudunko synnytyksestä nopeasti, siis yhtä nopeasti kuin Instgramin fitnessmallit? Jaksankohan tehdä raskauden aikana mitään, kun koko ajan väsyttää – miten ne muut jaksaa touhottaa ja sisustaa ja kokata ja treenata ja ja ja ja?? Voinkohan ikinä enää näyttää siltä kuin näytin aikaisemmin? En ole saanut perus ruokavaliooni kuuluvia terveellisiä ruokia alas samalla tavalla kuin ennen raskautta – onko muut pakottaneet itsensä siihen ja olenko mä vaan heikko ruoan suhteen kuten olin silloin ylipainoisena?

Listassa ei ole edes kaikki mielessä pyörivät asiat, jotka vaivaavat lähes päivittäin. Tiedän tämän tyyppisten pohdintojen olevan normaalia kenelle tahansa, jonka kehossa tapahtuu elämän isoimpia muutoksia ja hormonitoiminta mullistaa kropan ja aivotoiminnan.

Olen kuitenkin varma, että nämä asiat mietityttävät mua enemmän sosiaalisen median takia. Vaikka eteen on osunut satoja erilaisia raskausaiheisia kuvia, päähän on iskostunut kuva treenatusta naisesta, jonka raskausvatsa on hädin tuskin nähtävissä hetkeä ennen synnytystä ja naisesta, jonka raskaudesta ei ole jälkeäkään viikon päästä synnytyksestä otetuissa bikinikuvissa. Molemmat esimerkit ovat yhtä normaaleja tapauksia kuin se, jossa naisen vatsa on venynyt loppuraskaudessa äärimmilleen ja värjääntynyt liilaksi raskausarvista ja se, jossa vauvamasu (eli vauvan mukana kasvanut kohtu) ei ole vielä usean viikonkaan jälkeen vetäytynyt takaisin.

Sosiaalinen media on siis tällä kertaa vaikuttanut minäkuvaani myös negatiivisesti. Raskauden aikaansaama painonnousuni yhdistettynä somessa pyöriviin super timmeihin kuviin on saanut mut miettimään tavallista enemmän vaa’an lukemaa. En kuitenkaan halua lopettaa somen käyttöä vaan mieluummin harjoittaa mieltäni käsittelemään asiaa. Sen jälkeen kun tiedostin ongelman ja olen miettinyt syitä ja seurauksia, tuntuu että olen asian kanssa jo enemmän sinut. Tiedostan esimerkiksi sen, että koska olen jo kertaalleen laihduttanut 20kg, vaikuttaa se lihomisen pelkooni – tiedän millaista on olla ylipainoinen, onneton ja ahdistunut enkä halua siihen olotilaan takaisin. 

Olen kuitenkin aina odottanut raskausaikaa ja rakastan sitä, että nyt mulla näkyy vauvamasu eikä sitä tarvitse piilotella. Yritän parhaani mukaan rakastaa myös kaikkia muita raskauden kehoon tuomia muutoksia ne hyväksyen, koska onhan tää nyt maailman siistein ja ihanin juttu! Ja kyllä, haluan edelleen nähdä muiden kauniita kuvia ja opetella välttäämään älytöntä vertailua sekä julkaista omalla tililläni kuvia elämäni kivoista hetkistä ja kasvavasta masusta!