Lapsuuden perheeseeni kuului minun lisäkseni isä, äiti, isoveli ja pikkusisko.

Olin noin 10-vuotias, kun havahduin siihen, että minulla ja siskollani oli velvollisuuksia, joita veljelläni ei ollut, ja veljelläni oli oikeuksia, joita minulla ei. Minulla oli velvollisuuksia enemmän kuin siskollani, jos totta puhutaan. En muista nähneeni veljeni esimerkiksi pyykkäävän kotona – olkoonkin, että pyykkääminen tarkoitti lähinnä koneen täyttämistä, napin painamista ja koneen tyhjäämistä – eikä hän luultavasti edelleenkään osaa viikata vaatteita. Jos kotiimme tuli vieraita, minä olin se, joka käskettiin auttamaan leipomisessa, pöydän kattamisessa, ruuanlaitossa ja vieraiden (erityisesti lapsivieraiden) viihdyttämisessä, kun sisarukseni saivat tehdä, mikä heitä itseään huvitti. Heiltä ei odotettu mitään, mutta minun ei auttanut sanoa ei, jos en halunnut kuulla äitini valitusta siitä, kun häntä ei kukaan auta koskaan. Joskus yritin jopa ehdottaa, että sisarukseni voisivat auttaa, mutta siihen vastaus oli vain ”no sinulta se käy niin luonnostaan”.

Luonnostaan.

Toisaalta veljelläni oli erilaiset kotityöt kuin minulla. Hän oli se, joka auttoi isääni vaihtamaan renkaat keväällä ja syksyllä. Hän leikkasi nurmikkoa nuorempana kuin minä sain leikata. Myöhemmin minutkin opetettiin vaihtamaan renkaita, koska se liittyy turvallisuuteen: jos autosta hajoaa rengas tien päällä, osaan sen vaihtaa ainakin niin hyvin, että pääsen kotiin asti. Nurmikkoakin olen leikannut nuorempana kesätöikseni.

Vanhempani jakoivat – ja jakavat – selkeästi kotityöt sukupuolen mukaan, ja niin myös minut ja sisarukseni on kasvatettu. Omassa parisuhteessani kipuilen juurikin tämän asian kanssa, koska tiedän tekeväni enemmän kotitöitä, ja tiedän sen olevan haitta minulle itselleni, mutta en siitä huolimatta kykene lopettamaan. Olen ikään kuin vain sujahtanut perinteiseen ”naisen rooliin” parisuhteessa, vaikka aiemmin vannoin, että minä en kyllä ole sitten se, joka aina siivoaa ja huolehtii. No, kylläpäs olen, koska se on niin syvällä minussa, että sen lopettaminen kuin seinään on oikeastaan mahdotonta. Asiat ja tavat harvoin muuttuvat kertarysäyksellä, joten parempi yhdessä opetella pikkuhiljaa siihen, että jaamme kumppanini kanssa myös kodinhoitoon liittyvät asiat.