Istuin eilen Baaribaarissa, kun kaiuttimista pärähti soimaan The Nationalin Vanderlyle Crybaby Geeks*, kappale, jota en ole keväisen Kulttuuritalon keikan jälkeen pystynyt kuuntelemaan kyynelehtimättä. Onneksi keskustelu ystävän kanssa vei huomion itse biisiltä, eikä nenäliinaa tarvinnut kaivaa esille.

Iltaisesta teehetkestä tuli mieleen jotain muuta, jotain lähes syvällistäkin, jonka punaisen langan kadotin seikkaillessani YouTubessa. Joten se siitä.

Päivä vaatii silti enemmän kuin selkeästi The Nationalin, ja kenties koko maailman, parhaan kappaleen – liveversiona niin, että sydän varmasti pakahtuu kaipuusta keikalle.

I wish that I believed in fate
I wish I didn’t sleep so late
I used to be carried in the arms of cheerleaders

* Videon katsominen omalla vastuulla.

p.s. Matt Berninger on niitä harvoja, joilla parta on lähes pakollinen.