Otsikko on vähän harhaanjohtava, sillä minkäänlaista katkeruutta ei ole havaittavissa.

(Paitsi ehkä ihan vähän siitä, että olin lempibändini Q&A-osiossa niin paniikissa, että sain nostettua käteni ylös vasta viime metreillä, jolloin aika tietenkin loppui kesken enkä päässyt kysymään pojilta ainuttakaan kysymystä. Mutta ei liikaa makeaa mahan täydeltä, right?)

On nimittäin kohtalaisen kuumottavaa odottaa leffateatterissa dokumentin valkokangasensi-illan alkamista ja huomata, kuinka se lempibändi kävelee sisään saliin ja istahtaa paria penkkiriviä taaemmas sinusta.

Siinä saattaa dokumentti jäädä toissijaiseksi.

— Tosielämässä olen aika kova kiroilemaan, mutta julkisesti yritän hillitä kieleni. Nyt täytyy kyllä silti todeta, että screeningin jälkeen oli ihan saatanan kova keikka. Todetkaa itse alta. ♥

http://youtu.be/uxtm08X50Jg