Reissaaminen = kaupassa käynti

”No se on vähän sama fiilis kun sä mietit viikon ruokia, teet kauppalistaa ja sitten lähdet kauppaan eli ihan normi arkea jota ei paljoa tarvitse miettiä. Mä vaan mietin kohdetta, pakkaan laukun, menen lentokentälle ja lähden reissun päälle.”

Oli mun vastaus kaverin kysymykseen: ”Niinku miltä se jatkuva reissaaminen tuntuu?

Olen reissannut jo niin monta vuotta putkeen, että mulle lentokentät ja reissaaminen on normaalia arkea ja rutiinia, eikä enää (valitettavasti!) mitenkään ihmeellistä tai erikoista. Todellinen arki tienpäällä nomadina on niin erilaista kuin parin viikon lomareissu jota on pitkään odottanut. Toiseen maahan muuttamisesta tulee täysin normaalia ja rutiinia, mikä on valitettavaa, koska se aiempi hohto ja into mikä matkustamiseen liittyi on laantunut vuosien varrella – siitä tulee siis vähän samaa kuin kaupassa käynti…

Kaveri sanoi vuoden opintovapaan jälkeen, että perjantai ei tunnu ”perjantailta” kun ei ole töissä, siitä on kadonnut hohto”! Kaikista päivistä tulee samanlaisia eikä perjantai ole sen ihmeempi muiden joukossa, ellei ole töissä. Perjantaissa on ihan eri fiilis, kun on viikon tehnyt hulluna töitä ja tiedät että kohta alkaa vapaa. Mulle on käynyt vähän sama matkustamisen kanssa. Se on kivaa, mutta ei siitä saa enää niin isoja kiksejä mitä aiemmin lomamatkoista sai, joita oli pitkään odottanut. Nyt kun voin lähteä koska vaan ja minne vaan, niin yllättäen se ei ole enää niin hohdokasta, eikä sekään ole huono asia vaan vain erilaista. Mutta en kyllä tätä mun arkea pois vaihtaisi mistään hinnasta.

Toki kyllä edelleenkin innostun reissusta kuten siitä, että lähden parin viikon päästä Kaakkois-Aasiaan talveksi, mutta ihan erilailla kuin ennen. Nykyään en niinkään innostu matkustamisesta tai kohteesta vaikka Aasiaa rakastankin, vaan esimerkiksi siitä että siellä näen ystäviä joita en ole nähnyt kuukausiin. Niin ja siitä, että siellä on kymmeniä muita maailmaa kiertäviä ”haahuilijoita” joten jossakin jopa minä tunnen oloni normaaliksi! 🙂 

78b932ee9d0e2789c10f30b4c4878585.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.