About Jealousy And Admiration – Kateudesta ja ihailusta
The last couple of days I’ve been thinking about the differences between jealousy and admiration. Actors sometimes get frustrated when their career doesn’t seem to be moving forward, and it’s easy to become jealous of the people around you who are succesful. It seems to be a defense mechanism that somehow makes you feel better about your own situation. Human beings love to compare, so if we see someone doing great, it often makes feel worse about where we are, especially if it is someone who has the same goals and aspirations as we do. Of course nobody likes feeling less or not enough, so we try to make ourselves feel like we are on a higher level than they are by being jealous and saying negative things about those people.
The problem is, jealousy paralyzes you. It creates negative energy around you. You are actually just shooting yourself in the foot by being jealous, because by saying and thinking bad things about people who have things that you secretly want for yourself (”that skinny b****”, and so on) you suffocate any possibility of learning from them.
Admiration, however, gives you tools to grow and become better. When you admire someone, they inspire you. You want to be like them, and achieve what they’ve achieved. Because of your admiration and inspiration, you are open to learning from them, which can ultimately lead you to get to where they are.
If you think about it, that’s how kids learn. They look up to someone and see them doing things that they want to be able to do too. They are not jealous, they admire. Their admiration gives them the boost that says ”Wow, that looks great! I want to do that too! …Okay, so I will do that too!” They don’t question their own possibilities or set limits for themselves like we adults tend to do, and that’s why kids succeed in their attempts almost without exception. They just do it without thinking whether or not they can do it. If they fail, they don’t say, ”Okay, I tried but I couldn’t do it” and give up. Instead, they try and fail hundreds of times until they finally succeed. A child learning to stand up and walk is a great example of this.
Whatever you are trying to do, someone else has already done it, which means that it can be done. And if no one has ever done it before, that just means that you get to be the first one to do it! As Audrey Hepburn said it, ”Nothing is impossible, the word itself says ”I’m possible.””
Have an inspirational day!
___________________________________________________________________________
Viime päivinä olen miettinyt kateuden ja ihailun välisiä eroja. Näyttelijät turhautuvat toisinaan, kun heidän uransa ei tunnu menevän eteenpäin. Siinä tilanteessa on helppo alkaa kadehtia ympärillä olevia ihmisiä, jotka menestyvät. Kateus on puolustusmekanismi, joka saa jollain tavalla oman tilanteen tuntumaan helpommalta. Ihmiset rakastavat vertailua, joten jos näemme jonkun menestyvän meitä paremmin, se saa meidät tuntemaan, että meillä menee huonommin, varsinkin jos kyseisellä ihmisellä on samat tavoitteet ja haaveet kuin meillä. Kenenkään mielestä ei tietenkään ole kivaa tuntea olevansa huonompi tai ei tarpeeksi hyvä, joten yritämme korottaa itseämme heidän yläpuolelleen kadehtimalla ja puhumalla heistä pahaa.
Ongelma on, että kateus halvaannuttaa. Se luo negatiivista energiaa ympärillesi. Ammut itseäsi jalkaan kadehtimalla, koska kun sanot ja ajattelet negatiivisia asioita ihmisistä, joilla on sitä mitä salaa haluaisit itsellesi (”se laiha *****”, jne), tukahdutat kaikki mahdollisuutesi oppia heiltä.
Ihailu sen sijaan antaa välineitä kasvuun ja kehittymiseen. Kun ihailet jotakuta, hän inspiroi sinua. Haluat olla kuin tuo ihminen ja saavuttaa mitä he ovat saavuttaneet. Ihailusi ja inspiraatiosi takia olet avoin oppimaan heiltä, mikä voi lopulta johtaa siihen, että saat samoja asioita kuin mitä ihailusi kohteella on.
Itse asiassa, lapsethan oppivat nimenomaan ihailun kautta. Lapset tarkkailevat isompiaan ja haluavat osata tehdä samoja asioita kuin isommat. He eivät ole kateellisia vaan ihailevat. Heidän ihailunsa antaa heille virtaa päättää, ”Hei tuo näyttää hienolta, mäkin haluan osata tehdä noin! Hei, mäpä aionkin tehdä niin!” Lapset eivät kyseenalaista omia mahdollisuuksiaan tai aseta rajoja itselleen niinkuin me aikuiset usein teemme, ja siksi lapset pääsevät tavoitteisiinsa lähes poikkeuksetta. He vain tekevät sen miettimättä pystyvätkö tekemään sitä. Jos he epäonnistuvat, he eivät totea ”Okei, yritin, mutten onnistunut” ja anna periksi. Sen sijaan lapset nousevat pystyyn yhä uudestaan satoja kertoja kaatumisista huolimatta, kunnes lopulta onnistuvat.
Mitä tahansa haluatkin tehdä, joku muu on yleensä jo tehnyt sen, joten se on mahdollista tehdä. Ja jos kukaan ei ole tehnyt sitä aiemmin, se tarkoittaa ainoastaan, että juuri sinä saat olla ensimmäinen ihminen, joka tekee sen! Audrey Hepburnin sanoin: ”Mikään ei ole mahdotonta (impossible). Sana itsessään sanoo, olen mahdollinen (I’m possible).”
Inspiroivaa päivää!