Kapea. Kapea. Erittäin kapea. Kapea. Istuva. Tiukkalinjainen. Kapea. Erittäin kapea.

Selailin Elloksen kuvastoa ja enimmäkseen silmään pisti nuo sanat. Aina kun löysi jotain kivaa, se oli yleensä kapeaa mallia. Mä olen ruumiinrakenteeltani tiimalasia, mun hartiat ja lantio on leveämmät kuin vyötärö. Kapenen myöskin lantiosta alaspäin. Lyhyesti ja tiivistettynä, olen ihan helvetin oudon muotoinen, ainakin jos vertailukohtana pitää ketjuvaatteita. Mulla on B-kupin rinnat, takkikoko 44-46 ja housukoko 46.

Iltapäivä helvetistä. Kuvan housuista yksiäkään ei ostettu.

Viime aikoina mä olen huomannut tämän vaatteiden hankkimisen vaikeuden KappAhlilla. Vertailun vuoksi, ostin Zizzin farkut kokoa 46. Täydelliset, istuvat hyvin ja kaikki on kuin valettu. KappAhlilla koko 48 (XLNT-mallistoa) ei mennyt polvien yli. Mun normaali takkikoko on 44-46, KappAhlilla mun hartiat mahtui vasta koon 54 takkiin. Liikkumavaraa niille ei ollut. Lienee turha varmaan mainita, mitenkä ilmava takki oli sitten muilta osin. Tissiosastolle olisi mahtunut vaikka Ö-kupin rinnat, eli eihän se tietenkään mitenkään istuva ollut.

Farkuissa yleinen ongelma on, että jos ne menee reisistä (ja pohkeista, helvetin pillimuoti…) niin niitä täytyy kaventaa puoli metriä vyötäröltä. Jos vyötärö menisi, niin sitten ne ei mene polvia ylemmäs. Tästä kuvailusta saa varmasti todella hyvän kuvan mun vartalon muodosta 😀 Välillä tuntuu itsekin siltä, ettei mulla voi mitenkään olla normaali vartalo, kun mikään vaate ei tunnu sopivan. Onneksi on niitä hyväksi havaittuja luottovaatteita ja ompelutaitoinen äiti… Pitäisi varmaan itsekin opetella ompelemaan, niin voisi lyhennellä ja kavennella vaatteitaan sopivasti. 160-senttisenä kääpiönä niistä housun lahkeistakin joutuu joka kerta lyhentämään puoli metriä, siihen on onneksi jo tottunut.

Tämä ei siis ole vain KappAhlin vaatteiden ongelma, vaan koskee oikeastaan melkein kaikkia ketjuliikkeitä, kuten H&M, Seppälä, Lindex jne. Välillä kaikista näistä tekee hyviä löytöjä housupuolelta tai takeista, paitojen kanssa mulla ei mitään ongelmaa olekaan, mutta välillä iskee tämä turhautuminen pintaan. Mä olen tyylillisesti aika määrittelemätön tapaus. En mä osaa koskaan sanoa mun tyyliä, jos joku sitä kysyy. Mikä hyvältä näyttää ja kivalta tuntuu. Kai se on siellä ”mukavuudenhaluinen rokkari/punkkari, naisellisilla yksityiskohdilla” – kurvissa.

Melkein jokaisessa vaatteessa on jotain rock/punk/armeijavivahteita. Viime kesän armeijamuoti oli meikän joulu, vaatekaapissa on kaksi melkein samannäköistä, armeijanvihreää inttitakkia. Syksyn ykköstakkini. Yhtä luontevaksi tunnen tosin oloni huppareissakin. Mulla on edelleen käytössä neljä vuonna vanha Hard Rock Cafen miestenhuppari, kokoa M, jonka hankin Edinburghista kun vierailin ensimmäistä kertaa ikinä HRC:ssa. Se söi kolmasosan mun lomabudjetistani, mutta olihan se ihan pirun hieno.

Kuitenkin musta löytyy myös se asiallisiin ja casualeihin työvaatteisiin pukeutuva puoli. Syksyn villapaidat ja murretut värit on aivan ihania ja välillä oon jopa fantasioinut työpaikasta, jossa saisi pukeutua tyylikkäästi. Harmi, että mä en näytä vartaloni puolesta ihan samalta, kuin ne kuvastojen ”casual business chic” -naiset, mutta saahan sitä haaveilla 😀 Ehkä, jos sitä laihtuis jossain välissä. Eikunniin, piti asettaa se päivämäärä. No, jos laihtuisi joku 40 kiloa 19.8.2015 mennessä. Notgonnahappen.

Sanoin miespuoliselle kaverilleni, että hain muuten pankkiin töihin.
”Joo, en osaa kyllä sua sellaiseen kuvitella.”
– Nutturoita ja jakkupukuja, mitäs vikaa niissä on?
”Jos sut pitää pankkiin kuvitella, niin mieluummin huppari päällä ja huivi naaman eessä.”

Ei vissiin parane mainita tätä mielikuvaa mahdollisissa työhaastatteluissa 😀

Eiliseltä. Ei nyt ihan mikään mahdoton vartalo vaatteiden löytämisen kannalta. Tai ei ainakaan pitäisi olla…