Dödöt on saatanasta
Jos olet lukenut kuvaukseni tuosta yläkulmasta, olet havainnut, että siinä sanotaan minun olevan ”hienhajuinen perheenäiti”. Tarkoitus on viitata treenaamiseen, mutta saattaa se viitata muuhunkin, sen verran vaikeaa minulla on dödöjen kanssa. Pahoittelen tuota sielunvihollisella ratsastamista otsikossa, mutta tilanne on oikeasti p-a-h-a.
Kuulemma joka kolmas ei tarvitsisi ollenkaan deodoranttia, ja ko. litkua saatetaan käyttää sosiaalisen hyväksynnän tai epävarmuuden takia. Minä en kuulu tuohon porukkaan, vaan ihan rehellisesti haisen jos en dödöä käytä. Tai vaikka käyttäisinkin.
Homma lähti käyntiin yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella, hommasin vaaleanpunaista Rexonaa, jota kaikilla oli, ennen kuin olisin oikeasti suihketta kainaloon tarvinnutkaan. Porttiteorian mukaisesti muutkin jännät markkinoilta löytyvät purtilot tuli vähitellen testattua, kuten ne Date-vartalosuihkeeet, joista ei tiennyt olivatko ne deodorantteja vai hajuvesiä. Pääasia oli, että oma hahmo löytyi sarjan naikkosten joukosta. Jostain käsittämättömästä syystä minun oli Felicia. Taisin olla kaveripiirin viimeinen, joka Date-kaupoille ehti… Litkut painivat samassa sarjassa myös klassisen Fii Pikkumusta-hajustimen kanssa. Aika äkkiä kävi selväksi, että niistä ollut mihinkään.
Siirryin kovempaan kamaan ja käytin aina kulloistakin suurimman tuntimäärän raikkautta lupaavaa kemikaalia. Tunnit yltyivät 48:aan ysärin loppua kohti. Ne toimivatkin kohtalaisesti. Sitten löysin Adidaksen. Developed with athletes, hallelujaa! Se oli ihan super kunnes menivät kirotut muuttamaan sitä koostumusta niin, että sain hirveän syyhyn. Tästä kirjoitettiin myös Hesarissa (minulla ei ole osuutta asiaan, tällä kertaa)!
Lopulta huomasin, että lähes dödö kuin dödö kutitti vimmatusti. Eroon oli päästävä ja epätoivoisena siirryin uskonasioiden puolelle, eli luomuhippeilemään. Kuulemma se hienhaju loppuu kun vaan antaa kainaloiden olla ihan ittekseen, pesemisen lisäksi tietysti. Ei muuten lopu, voin kertoa. No kookosöljy sitten, sitä sivellään kainaloihin ja antibakteerisena oikein kivasti torjuu lemua. Ei muuten torju, voin kertoa. Sooda kuulemma toimii….ei muuten toimi, voin kertoa. Merisuolaa! Maissijauhoa! Kristallideodoranttia! Ei tasan pelitä, jos et usko minua niin kysy vieressäni istuvilta.
Astetta kovemmat, mutta edelleen hellemmät aseet käyttöön: ensin luomudödöt ja sitten nämä pelkät deodorantit* ilman ikävän kuuloisia aineita, joilla kuluttajaa nykyisin pelotellaan. Noh, arvatte varmaan oliko niistä luomuraikaistimista mihinkään. No ei ollut. Tyyppasin ainakin Weledaa, Santea, Avalon Organicsia ja Madaraa. Ainoa, mitä voin edes varautuneesti suositella on Madara (kannatettava firma, raikkaan tuoksuinen aine, kiva purtilo ja astetta vähemmän löyhkää. Mutta älä laske tämän varaan, oikeasti!). Ja nuo hellävaraiset deodorantit, juu ei. Pahin kaikista oli Erisan. Se suorastaan aktivoi hienhajua. Uskomatonta mutta totta!
Vaikutaan varmaan hiukan neuroottiselta jos kylppärinkaappiini kurkistaa (ei tosin taida kurkkijalla itsellään olla paljoa sanomista, ihme kyylä!), siellä on nimittäin useampi purtilo deodoranttia. Doven tsiljardituntia eksoottista raikkautta niitä kertoja varten kun en todellakaan voi haista (mutta kainaloiden raapiminen antaa elegantin säväyksen). Nivean tämä on melkein luomua usko pois ja osta pois, jota voi laittaa jos ei ole mitään ihmeempiä tiedossa (tai en vaan kertakaikkiaan voi esiintyä itseäni raaviskellen). Ranskalainen savea-ja-sitrustuoksua-tähän-uskon-kympillä, jota laitan ehkä vielä joskus vaikka se ei toimikaan lainkaan, haluan luottaa siihen niin kovasti. Kristallidödö, jossa on mukana neste…miksi olet täällä etkä roskiksessa?! Herbinan hellävarainen, mutta tehokas dödö….josta se tehokkuus unohtui matkasta. Avalon Organics, jota käytän hyttysmyrkkynä (oikeasti). Kaksi eri versiota Byly-dödökästä, joka houkutti lupaamalla luomua tehoa ilman valkoisia jälkiä kuteissa. Noh, suoraan sanottuna litku on byllystä.
Petturit yhteiskuvassa. Lapsenuskoni on rikottu ja näiden tyyppien takia en uskalla luottaa enää mihinkään.
Totuuden nimessä on mainittava, että tuo kristallideodoranttipuikko oikeassa alareunassa toimii mikäli kuu on oikeassa asennossa ja vältyn suuremmilta stresseiltä, myös Nivea vasemmassa reunassa ei ole aivan toivoton. Fa:n Limones de Caribe on petturi kahdella tapaa: joko Karibian sitruunat tuoksuvat aivan joltain muulta kuin ne, joita yleensä nuuhkin tai sitten hajussa on jotakin pielessä, eikä se oikein pidäkään. Niin, ja syyhyttääkin vielä!
Pulloa toisensa perään, joten on ihan asiallista pohtia, että miksi olen näin fiksoitunut? No ihan kuule siksi että menee hermo! Nykyaikainen kosmetiikka, miksi se ei voi toimia paremmin? Miksi se ei toimi miten minä haluan? Olenko tosiaan ainoa jonka kanssa se ei sovi yhteen? Ja ennen kaikkea, onko olemassa deodoranttia joka 1.) pitää hienhajun poissa tolkullisen ajan, vaikka nyt sellaiset 16 tuntia? 2.) jos ette pysty, niin edes 12? Kymmenen? Hei pliis? 3.) ei ala kutittamaan riivatusti? 4.) kiva bonari olisi, että se olisi myös antiperspirantti, mutta tarvittaessa selviän ilman tätä ominaisuutta? 5.) mielellään olisi niinko turvallinen ja sillee? 6.) ja jos nyt hifistellään, niin ei lasipulloa, tippuu kuitenkin lattialle ja menee säpäleiksi?
Vai olenko tässä saman asian äärellä kuin ostaessani ripsiväriä. Haluan sellaisen, joka pidentää, tuuheuttaa, erottelee (ei Maybelline, Great Lash ei tee mitään näistä!), on säänkestävä ja irtoaa helposti eikä ärsytä silmiä eikä klimppiinny. Tietenkään kosmetiikkafirmat eivät tee sellaista, sillä nyt ne luulevat, että ostan useamman. Hähä, en osta ollenkaan.
Ehkä jätän myös dödökokeilut ja siirryn totaalihippeyteen. Enhän minä siitä itse kärsi. Hymyilen iloisesti ja taputan vieressäni olevaa tyhjää paikkaa.
*Aikaisemmissa kohdissa on käytetty dödö ja deodorantti -sanoja iloisesti sekaisin myös silloin, kun on tarkoitettu antiperspiranttia. Tiedän kyllä mikä ero niillä on (terveisiä vaan sinne Noiron kuluttajapalveluun!).
***
Deodorants, antiperspirants, I just seem not to find a proper one. How hard can it be to make one that works without making me itch?