Aavemaista menoa

Olen jo kotvan haaveillut siitä, että kuuluisin johonkin juoksujoukkueeseen tai seuraan. Ihan siksi, että voisin ilmoittautua juoksutapahtumiin sen edustajana, mikä antaisi mukavasti pro-fiilistä nimen perässä osallistujaluettelossa. En tarkoita mitään oikeaa tai kovin organisoitua seuraa, vaan sellaista, johon kuuluu kivoja, juoksevia tyyppejä, ja jolla on päheä nimi. Tai kyllä pelkästään se päheä nimikin riittäisi, jos en saisi seuraani, hhmm, seuraa. En vaan ole toistaiseksi sitä nimeä keksinyt.

Tätä pohtiessani muistin Katja Kallion Karilla -kirjasta kohtauksen, joka jaksaa huvittaa.

– – Viikkoa myöhemmin Katariina perusti Kummituskerhon. Siinä oli vain yksi jäsen, hän itse. Katariina nimitti itse itsensä kerhon puheenjohtajaksi. Hän kirjoitti esseitä kummituksista ja piirsi kartan kummitusten ilmeistä niitä varten, jotka eivät ymmärrä kummituskasvoja ja niiden viestejä. ”Hämmästynyt kummitus”, ”Väsynyt kummitus”, ”Iloinen kummitus”, hän kirjoitti kuvien yläpuolelle. – – Olli sanoi, että Katariinalla on vaikeasti luettavat kasvot. Katariina penkoi vanhoja papereitaan ja toi Ollille kellastuneen piirustuksen, jonka yläkulmassa luki: Kummitusten ilmeitä. ”Ehkä tästä on apua”, hän sanoi.

Kummituskerho. Vai Kummitusjuoksijat? Siinä vasta vaikuttava, kanssakilpailijoissa pelkoa herättävä nimi! Eikä haittaisi, jos seuraan ei kuuluisikaan muita, voisi todeta salaperäisesti, että eihän niitä muita välttämättä näe... Ja tunnuslause olisi tietysti tuo otsikossa näkyvä, Aavemaista menoa!

P.S. Katja Kallio kirjoittaa paitsi kivoja kirjoja (lue ainakin lyhyistä teksteistä koostuvat Elokuvamuisti ja Tyypit), myös hienoja elokuvakolumneja Imageen, tutustu!