DNS ja miten toimia vammautuneen juoksuharrastajan kanssa

Eilen piti olemani puolikkaalla Tukholmassa. En ollut. Harmittaa, mutta ei niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Olen siirtänyt fokusta Helsinki City Runiin ja elelen toivossa että pääsisin sinne.

Oletan, että olisin kyllä selvinnyt puolimaratonista eilen. Mitään ennätyksiä ei olisi voinut toivoa, mutta tällä tauolla niitä ei olisi voinut toivoa muutenkaan. Se, miten jalkani olisi sitten juoksuun suhtautunut on eri asia, joten päätin jäädä kotiin. Ei ollut ihan helppo päätös, kun kerran olen huomannut pystyväni jolkottamaan lyhyttä matkaa ilman ongelmia.

Näkemykseni vaihteli noin tunnin välein. Minkä takia seuraa vinkki niille, joiden kotoa tai lähipiiristä löytyy vammautunut juoksija: Niin kauan kuin juoksijasi ei selvästi vaaranna terveyttään päätöksellään, ole aina samaa mieltä siitä mitä hän meinaa treeniensä ja kisojensa kanssa tehdä. Päätökset ovat muutenkin vaikeita, ja se että ympäristö kyseenalaistaa niitä, tekee hommasta huomattavasti hankalampaa.

Kun vielä ajattelin lähteväni, sain onko tuossa nyt mitään järkeä -kommentteja. Tulin tulokseen, että ei varmaan ole. Kun ilmoitin päätöksestä jäädä kotiin, ihmeteltiin mutta sinähän pystyt juoksemaan!, mikä sai epäilemään että olen turhan varovainen ja kenties vain veltto laiskimus.

Jotkut onnekkaat HCR:illa vuonna 2013. Saivat vielä lyhyemmän matkankin, toisia sitten lykästää.

Uskon kyllä että tämä oli oikea päätös. Puntaroin uudelleen HCR:ia kun sen aika on. Siitäkään en voi odottaa muuta kuin lappu rinnassa juostua pitkää lenkkiä, ja toivoa että olisin maalissa edes ennen kuin kello osoittaa kahta ja puolta tuntia startista. Muuten olen ottanut kiikariin lyhykäisempiä juoksuja, niistä ainakin selviän, mutta pääsen silti juoksutapahtumafiilikseen! Lisäksi olen suunnannut ajatukseni syksyyn, jolloin toivon mukaan pääsisin kokonaiselle. Syyskuun 21. olisi maraton Mauilla. Mauilla! M-A-U-I-L-L-A!

Kunhan tämä nyt tästä lähtisi. Tänään kokeilin kuntopyöräilyä, ja se sekä tavallinen pyöräily tuntuvat olevan kaikista pahin mahdollinen liikuntamuoto. Jos joku pystyy selittämään miksi, niin kuulen mielelläni. Jotain iloisiakin uutisia: tein pena-ennätykseni ilman, että olin yhtään harjoitellut välissä! Ja tämä oli tyyliin viides kera kun ylipäätään penailin (penasin? penatin? vedin penaa?)! Ehkäpä vaihdan kokonaan painonnostoon. No en kyllä vaihda.

***

So I Did Not Start Womens Health Half Maraton in Stockholm yesterday, and it’s quite clear that I need to stop fantasising Stockholm marathon too. But I’m happy to say I’m able to run very short distances, so maybe I’ll race those for a while.