Epätoivoinen maanantai- ja tilannekatsaus

Nyt on sellainen olo, että ei ole ainakaan viikkoon tullut treenattua yhtään. Heiaheia tosin osoittaa, että kyseessä on vain olo, mutta siltikään kovin kummoinen viikko ei ole takana. Mutta eipä näin pian maratonin jälkeen tarvitsekaan! Yritän aloittaa näin positiivisessa hengessä, kun loppu on kuitenkin valitusta…. Ensin maanantaikatsaus.

Maanantaina lepäsin.

Tiistai

Treenasin ulkona samalla kun lapset laskivat mäkeä. Pulkkamäen vieressä on hyvin omituinen kuntoiluhärpäke, jossa sitten tein mitä kykenin. Pääasiassa vatsalihaksia, leuanvetoa ja telinevoimistelusta tuttua selänheilautusta (vai mikä lienee nimeltään) noin puolen tunnin ajan.

Keskiviikko

Ensin tankotanssin tunnin verran, ja sen jälkeen menin balettiin. Pitkästä aikaa! Oli kivaa, vaikka jouduin olemaan sukkasiltani, koska en löytänyt balettitossujani mistään (vähintään puolet baletin iloistahan tulee niistä kamoista, tietää jokainen lajin estetiikkaan viehtynyt). Ja vaikka tuntui siltä, että olin jäykistynyt entisestäni. Jäykistynyt sellaiseen hyvin ei-balettimaiseen ryhtiin. Miksi näin käy heti kun ei pariin viikkoon pariin kuukauteen äh johonkin aikaan käy tunnilla?

Torstai, perjantai

Torstaina seilasin lahden toiselle puolelle, joten päivän voi laskea joko levoksi tai laittaa useamman tunnin kävelyä! Perjantaina olisi ollut tanssitunti, mutta en mennyt sinne koska en jaksanut edellispäivän humputtelujen takia juuri evääni liikauttaa.

Lauantai

Tankoilin ensin kevyesti vajaan tunnin, ja sen jälkeen oli tarkoitus treenata enemmänkin. Aloitin pienellä lihaskunnolla, enkä päässyt sen pidemmälle kun jumppapallon päällä keikkuessani paikalle tuli ihmisiä ja punaviinitonkka, joiden seuraan siirryin lähes välittömästi. Kasaan sain kokonaisuudessaan ehkä tunnin ja vartin.

Sunnuntai

Kävin ensimmäisen kerran juoksemassa maratonin jälkeen. Tai siis ”juoksemassa”, kisavauhtiin verrattuna olin toooodella paljon hitaampi, eikä asialle tuntunut olevan mitään tehtävissä. Aikaa meni noin 50 minuuttia.

Yhteensä noin viisi tuntia.

Niin ja se tilannekatsaus vielä…

Nyyh! Voi minua!

Tähän voit kuvitella kaikenlaista itkua, huutoa, valitusta ja surkuttelua. Minulla on nyt ilmeisesti kantakalvon tulehdus eli plantaarifaskiitti. Tähän sitten voit kuvitella vapaavalintaista kiroilua. Vähän rankempaa vielä. Vielä rankempaa. Oikein merimieskamaa.

Lievä kipu kantapäässä alkoi jo ennen maratonia. En viitsinyt kiinnittää siihen hirveästi huomiota, koska kipu tosiaan oli lievää, ja halusin luottaa siihen kokemukseen, että kaikenlaiset ennen kisaa häirinneet pikkuvaivat eivät millään tavalla vaikuta itse tilanteessa. No niin siinä kävikin. Loput lomapäivät vietin überpehmeissä Crocsin flipflopeissa, joten en huomannut juuri mitään oireita maran jälkeenkään. Nyt huomaan.

Oletin ensin, että kipu loppuu kyllä äkkiä, ja muutaman päivän jalkoja lepuutettuani uskaltauduin balettiin. Se oli ehkä virhe. Sunnuntaihin mennessä taas meinasin, että eiköhän nyt jo juosta voi. Sekin oli ehkä virhe. Nyt nimittäin sattuu koko ajan. Ja mistä tämä oikein tuli? En treenannut paljoa ennen maratonia, oikeastaan treenasin naurettavan vähän. Jaloille ei tullut mitään uudenlaista kuormitusta. Lenkkarit ovat uudet, mutta eivät niin uudet.

Voitte kuvitella, että ottaa päähän. Tällaisia ei ilmeisesti voi alkuun hoitaa muuten kuin lepäämällä, ja lepääminen ei kiinnosta sitten yhtään. Minulla on seuraavia juoksutapahtumia jo kalenterissa, ja olisin todella halunnut jatkaa tällä nousujohteisella meiningillä. Nyt jos joudun pötköttämään kotona, jäävät Tukholmassa haaveksimani ennätykset todellakin vain haaveiksi. Ainahan voi tehdä korvaavaa harjoittelua, mutta en heti keksi oikein mitään lajia, jossa ei tarvita jalkapohjaa…ja tarkalleen ottaen en pysty kävelemään edes huoneesta toiseen ilman että sattuu.

Katso mitä vielä saat

Byää! Ää-ää-ää!

Niin, olin tosiaan pistänyt nimen listaan sekä Tukholman naisten puolimaratonille että Tukholman maratonille. Jälkimmäiselle ainoastaan täytin ilmoittautumisen, mutta unohdin maksaa. Muistimme maksun seistessämme lentokoneen käytävällä, ja se sitten ikäänkuin jäi. Nyt lopultakin virkeät aivoni palauttivat tämän asian mieleen, ja ryhdyin maksutoimenpiteisiin. Vaan mitä tajusinkaan! Tukholman maraton on samana päivänä kuin lapseni (ensimmäiset) koulun kevätjuhlat. En varmaan voi olla sellainen hirviöäiti, että en ole paikalla. Mutta miten haluaisinkaan lähteä (jos vammoistani ikinä paranen)! Äh. Pöh. Vaikeaksi meni….en todellakaan tiedä, mitä teen.

Semmoista surkuttelua tällä kertaa. Toivon teille parempaa viikkoa, ja otan vastaan kaikki mahdolliset vinkit kantapään (aivan helkutin nopeaksi) kuntouttamiseksi!

***

Last week was a bit lazy what comes to training and it seems that I have an injury. I also found out that regadless of the injury, I might not get to Stockholm marathon. I’m not happy. Not at all.