Epätreeniloma Turkissa
Tuli siis käytyä pienellä kesänaloituslomalla Turkin Sidessä tuossa toukokuun puolella, ja postataan siitä nyt vielä kun on rusketusta jäljellä.
Vaikka minulla oli lenkkarit ja muut rensselit mukana, ei sitten tullut juostua. Säitä ei voi syyttää: vaikka päivisin oli kuuma, illaksi lämpötila laski oikein mukaviin treenausasteisiin. Lenkit jäivät väliin muutamasta syystä. Ensinnäkin koska laiskotti. Toiseksi Sidessä liikkui paljon kulkukoiria, oikein laumoina. Etelän kohteissa juostessahan näitä vapaana jolkottavia elikoita aika usein kohtaa, enkä tunne oloani ihan luottavaiseksi pinkoessani niiden ohi. Tällä kertaa olin entistäkin säikympi, sillä yksi koira hyökkäsi kuopustani kohti, mutta onneksi saksalaisturistin nopea toiminta pelasti tilanteen, danke schön vaan kyseiselle herralle!
Vähän nynnyilin kolmannestakin syystä. Olin lukenut, että Turkin turistikohteissa juoksevaan naiseen ei suhtauduta mitenkään erikoisesti, toisin kuin konservatiivisemmissa maan osissa, mutta jo miehelleni huudeltiin koko lenkkien ajan. Kyllähän esimerkiksi Kreikassa tööttäillään, Espanjassa vilkutetaan silmää ja Ranskassa lähestytään rivoakin käytöstä (puhumattakaan nyt Suomen persekommentoijista), joten mitään uutta tai erikoista huutelussa ei ole. Nyt vaan tuntui siltä, että en halua asettua sille alttiiksi.
Kovin mainittavaa kertomista ei uintitreeneistäkään ole. Yhtäkään kunnon harjoitusta en tehnyt, kunhan nyt puljasin altaassa, uin hiukan kylkisammakkoa ja kelluskelin. Avovesiuintitaitoni sen sijaan oli mystisesti harpannut eteenpäin. Ei niin, että olisin yhtäkkiä sujuvaa kroolia vetänyt, mutta en ollut niin huolissani siitä, että meri mahdollisesti ahmaisee minut, vaan ihan tyytyväisenä polskin, jopa aallokossa.
Olen silmät auki vedessä!
Ihan pelkästään aurinkotuolissa en kuitenkaan maannut. Laiskan uimisen lisäksi tuli käveltyä paljon, ja pariin otteeseen tein minimaalisen kuntopiirin (hyppyjä, vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia) kun kroppa alkoi ilmoitella että velttoilu riittää. Suunnittelin myös kuntosalikäyntiä, mutta ilman kunnon googlausmahdollisuutta (läppäri sanoi sopimuksen irti) koin aivan liian rasittavaksi lähteä etsimään salia. Sen sijaan löysimme pienen ulkoliikuntapuiston, joka ilahdutti kovasti, mitä nyt laitteita ja vastuksia olisi voinut olla enemmän.
Mutta maalla silmät kiinni.
Ruoan suhteen Turkki oli loistokohde. Ruoka oli aivan ihanaa, miten munakoisosta, tomaatista ja öljystä saakin niin mielettömiä yhdistelmiä! Myös muut paikallisherkut, kuten suklaapatukat olivat erinomaisia. Monissa muissa Välimeren lomapaikoissahan on se kurja puoli, että karamellit ovat pääasiassa ylikansallisten firmojen tylsiä perustuotteita. Testasin pötköt antaumuksella kahden päivätahtia, ja varmistin makeakiintiön täyttymisen myös perinteisemmin halvalla ja hunajaan säilötyillä pähkinöillä. Tahmaisat pähkynjäämät huuhtelin hampaista turkkilaisella Efes-oluella, joka oli alkuihmettelyn jälkeen oikein herkullista (mutta kallista!). Silläkin saattaa olla jotakin tekemistä laiskotteluni kanssa…
Paluu on jo suunnitelmissa, tosin Istanbuliin. Paitsi että se vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta muutoinkin, törmäsin paikallisjuoksutietoutta etsiessäni kaupungin maratoniin. Sen esittelyn luettuani päätin saman tien, että mukaan on päästävä: Istanbulin maraton on ainoa juoksutapahtuma maailmassa, joka juostaan kahdella mantereella. En voi järjellä selittää, mutta tuo vetoaa minuun aivan älyttömästi!
Toistaiseksi maraton vedettiin vain ruokapöydässä.
***
We were on a little holiday in Side, Turkey. It was nice and relaxed, I rarely trained at all. Food was excellent and we’re planning another trip to Istanbul marathon.