Follow the light rabbit!
Yhteistyössä Vierumäki.
Olen erittäin huono noudattamaan mitään treeniohjelmia. Suoraan sanottuna viime aikoina olen ollut melkoisen huono edes treenaamaan. Nyt kuitenkin meinasin että parit maratonit pitäisi tämän vuoden aikana vielä juosta. Samantien voisin heittäytyä täysin villiksi: mitäpä jos ihan harjoittelisin?
Pitääpä vähän venyttää.
Rooman maran yllättävä tulos jätti sellaisen kutkutuksen, että aikaa voisi yrittää parantaa. Voi olla, että se tosiaan vaatii hieman treeniä. Ja jos kerran treenaamaan joutuu, olisi hyvä tietää mitä tekee. Näin ollen päätin osallistua valojänistestiin lomaillessamme pääsiäisenä Vierumäellä.
Vierumäen sivuilla testiä kuvataan näin: Valojänistesti on tarkoitettu aktiivisesti kuntoileville 15–60-vuotiaille ihmisille. Testistä on hyötyä varsinkin juoksua harrastaville. Testi suoritetaan sisällä juoksuradalla valo-ohjatulla vauhdilla niin kauan kunnes juoksija uupuu. Testinaikainen syke tallennetaan sykemittarille. Niin kauan kunnes juoksija uupuu? Kuulostaapa hauskalta!
Ai ristus olen jumissa!
Minulla oli mukanani kannustusjoukot, joista osa oli paljon kiinnostuneempi korkeushyppytelineestä kuin juoksustani, ja osa nillitti niin minulle kuin testin ohjaajallekin kuinka en jaksaisi juosta pk:n jälkeen yhtään. Pk tarkoittaa peruskestävyysaluetta, eli suunnilleen sitä pitää-pystyä-puhumaan-meininkiä. Nillittäminen kenties tarkoitti jonkinlaista käänteispsykologista kannustusta. Tai sitten ei.
Osallistuin testiin puolitoista viikkoa maratonin jälkeen, ja kroppa tuntui aika tönköltä. Muutenkin ajattelin, että ei tässä varmaan hirveästi irtoa. En tiennyt mitä odottaa, sillä vaikka olen PT-opinnoissa seurannut testien tekemistä, en ole koskaan testauttanut itseäni. Alkulämppäsin kiertämällä 200 metrin juoksuradan pariin kertaan, kyljestä pisti jo siinä.
Itse testi lähti hissuisesta 8,20 minuuttia/ kilometri -vauhdista. Vauhtia ohjasi nimen mukaisesti valojänis, mikä tarkoittaa radan vieressä syttyviä lamppuja, joiden tahdissa pitää pysyä. Jokaisen 200 metrin jälkeen lamput syttyivät tiuhemmin eli vauhti kiihtyi aavistuksen.
Aluksi oli helppoa. Ihan tosi helppoa, useamman kiekan. Vähitellen syke nousi ja alkoi hengästyttää. Huomasin itse sykealueen vaihtumisen peruskestävyydestä vauhtikestävyyden puolelle, ja ilmoitinkin sen ohjaajalle. Juoksu oli edelleen ihan helppoa pari kierrosta, vähän ehkä hybriksessä arvioin, että samaa tahtia menisi vaikka kaksi tuntia!
Hhmm tuota noin. Ei taida olla minun vauhtini.
Samaa tahtia ei kuitenkaan saanut pitää, vaan vauhti kiihtyi koko ajan. Huomasin selvästi myös maksimikestävyyden puolelle siirtymisen. Vähän yllättäen stoppi ei tullut heti, vaan silläkin pääsi jonkin matkaa eteenpäin. Viimeinen kierros oli kyllä kauhea, tuntui että tukehdun!
Kovasti yllätti myös se, että ”juoksijan uupuminen” johtui hengityksen puolesta eikä jaloista. Esimerkiksi coopereita aiemmin juostessani vauhti on aina kanittanut koivista.
Tarkistetaan vielä se syke. Ei hirveästi naurata. Saisi henkeä edes.
Entäpä tulokset? Minähän en koskaan juokse kovia vauhteja missään, oikeastaan juoksen kaiken cooperista maratoniin samaa vauhtia. Testissä maksimivauhdikseni saatiin 4:20 minuuttia/ kilometri. Se ei ole mitenkään huikea maksimi, mutta en tiedä olenko ikinä aiemmin juossut nelosella alkavaa kilsavauhtia. Jo vitosella alkavat tuntuvat tosi kovilta!
Sykkeet sen sijaan eivät yllättäneet yhtään. Maksimiksi tuli 180, mittarissa olen itse nähnyt 179. Olen pitkään juossut ilman sykkeen seurantaa, ja erotin rajat itse tosi helposti. Ehkä jatkossa voisi hieman tarkastella sitä, miltä tuntuu missäkin kohdin eri sykealueita.
Valojänistesti tehtiin sykkeiden perusteella. Siinä ei mitattu laktaatteja tai hengityskaasuja, joten se perustuu arvioon. Tarpeeksi lähelle tällä tavalla kuitenkin päästään. Maksimaaliseksi hapenottokyvykseni saatiin 45.2, joka on kuntoilijain joukossa hyvä, mutta urheilijoihin verrattuna tyydyttävä. Treenin puutteen sekä äskettäisen maran huomioon ottaen mielestäni tulokset olivat kaikin puolin kelvot. Testitulokset lisäsivät treeni-intoani, sillä olisi kiva nähdä, millaisiin tuloksiin sitä oikein voisi päästä!
Kivaahaan se oli, nyt kun se on ohi!
Kiinnostavinta hapenottokyvyssä oli sen perusteella saatavat arviot juoksuajoista tietyillä matkoilla. Saamani lukeman pitäisi kertoa kapasiteetista, jolla kokomaratoni menisi alle neljän tunnin. Sanon että huh huh, mutta aion silti uskoa tähän vakaasti!
Testivauhtien perusteella pitäisi myös cooperissa mennä rikki 2 500 metriä, eli erinomainen tulos ikäluokassani. Sitähän tässä on jahdattu, liekö uskonpuutteessa ollut vika sitten?
Testin paras anti oli kuitenkin sen ohjanneen Pasi Kurkilahden analyysi tuloksista ja treeniohjeet. Hän on ultrajuoksija, ja selvästikin erittäin asiantunteva. Kun valitin, että en tykkää kovista treeneistä, hänellä oli tarjota vaihtoehtoja, millä muilla tavoilla voisin pyrkiä kehittämään nopeuttani. Lisäksi sain myös kehuja askelluksestani ja tsemppaamisestani, mikä oli tietysti tosi kiva kuulla. Nyt pitää enää pistää ohjeet käytäntöön!
Vierumäki tarjosi valojänistestin sekä majoituksemme.
***
I did this test run. I did not get very impressive results, but to my surprise they were quite good. And inspirated by this, I might actually start to train seriously again!