Kesäleirimuistoja syyslamaannukseen
En tykkää yhtään tuosta sateesta. Enkä odota syksyä innolla. Helpotan tilannetta muistelemalla kesää ja kesäleiriä, joka oli viime suven huipuimpia juttuja.
Kaveri näki Facebookissa jakamani kuvan, ja kertoi halunneensa kommentoida Mihin kulttiin sä oikein olet liittynyt?. No semmoiseen, että treenattiin neljä päivää ihanassa helteessä, ihanassa merenrannassa.
Olin Jarno Härkösen järjestämällä Functionality-kesäleirillä, jonka ohjelmassa oli niin joogaa, akrobatiaa kuin akrojoogaakin, toiminnallista harjoittelua, juoksutekniikkaa, tasapainottelua ja hiittiä. Sekä eväiden syömistä rannalla, pötköttelyä puistossa puiden katveessa, omituisimpia ja hauskimpia koskaan näkemiäni – saati kokeilemiani – treenimuuveja ja skumpan poksahdukseen päättynyt loppurentoutus.
En ole kliseiden ystävä, mutta niiden neljän päivän jälkeistä olotilaa voi kuvata vain sellaisella: olin väsynyt, mutta onnellinen.
Ensimmäisen päivän jälkeen olin rättipoikki, ja toisena aamuna hyvin jumissa. Sen jälkeen kroppa alkoi sopeutua, ja mieli – ei sopeutua vaan normalisoitua. Olen huomannut jo aikaa sitten, että pysyn suunnilleen tolkuissani vain silloin kun liikun, ja siihen olen tottunut. Mutta se, että liikun useamman tunnin joka päivä: voin todella hyvin! Ruumis oli väsynyt, mutta mieli ei. Naistenlehtitermein sanoisin että tunsin itseni hyvinvoivaksi ja elinvoimaiseksi. (Siitä huolimatta, että reidet olivat niin jumissa että en pääse kyykkyyn tai ainakaan sieltä ylös.)
Olen aika levoton tyyppi, ja toisin kuin ehkä voisi kuvitella, liike rauhoittaa. Toisaalta minun on myös vaikea rauhoittua, ja jos nyt suoraan sanotaan, en pidä sitä kovin tarpeellisenakaan. Meditaatiot sun muut, juu ei.
Kesäleiri yllätti tässäkin. Ovelasti liikkumisen lisäksi pistivät myös maahan oikoselleen paitsi rentoutumaan niin jopa meditoimaan. Olin aika vaikuttunut. Niin vaikuttunut, että alkoi vähän itkettämään. Pyyhiskelin siellä sitten silmäkulmaa paidanhihaan ja toivoin ettei kukaan huomaa.
Ehkä meditoimalla voisi myös huijata itsensä kuvittelemaan, että vielä on kesä ja kesäleiri? Ei nimittäin yhtään nappaa kunnon treenaaminen nyt, ei vaikka muistan hyvin miten paljon mukavampi olo siitä tulee. Flunssa ja arkirutiinien käynnistyminen katkaisi treenirutiinin, ja nyt ei vaan innosta. Tapahtumissa olen kyllä saanut rampattua, ja suuntaan vielä ainakin puolimaratonille Tallinnaan tulevana sunnuntaina, mutta se perustreeni…pläääh.
Kyllä oli kivaa! Kuva Jarno Härkönen.
Jotenkin tämä lamaannus iskee joka syksy. Pitää keksiä joku uusi harrastus tai jotain. Joku ääni tässä sanoo, että opettele uimaan, muttakun plääääääh.
No kaipa tämä tästä. Viimeistään ensi kesänä!
***
I was on a summer camp and had https://www.youtube.com/watch?v=WpmILPAcRQo! But now summer is gone and I find it so difficult to find motivation for basic training. This seems to happen every autumn. Maybe I need a new hobby or something?