Kuumat treenit ennen ja nyt: katsaus muotiin ja muotoihin
Kurkattiin eilen vanhoja mainoksia, joissa tavoiteltiin lihaa (tai siis fläsää) luiden päälle. Se, miltä ihannekroppa näyttää, vaihtelee tosi nopealla syklillä, mikä tietysti vaikuttaa siihen, mitä ja miten treenataan. Samoin muuttuu se, millaisiin kuteisiin se treenatessa pukeudutaan. Kaivoin netistä muutaman hauskan postauksen aiheesta, luvassa siis valikoiva katsaus treenimuotiin 50-luvulta tähän päivään. Mukana myös tädin muisteloita nuoruusvuosilta, sis. sellaisia muinaisasioita kuin filmikamera, jazzhousut ja Spice Girls!
Tässä blogikirjoituksessa on mainioita havaintoja fitnessmuodin muutoksista kuvien kera.
Varo Marilyn ettet reväytä. Nilkkojasi siis!
Vaikka siinä oikein painoja nostellaankin, ei tuolloin suinkaan tavoiteltu näkyviä lihaksia. Laihuuskaan ei ollut suotavaa, 50-luvulla naisella tuli olla kurvit. Tosin kurvikas ei ole ainakaan viimeiseen sataan vuoteen tarkoittanut samaa kuin pulska, vaan rasvan tulee asettua juuri tiettyihin kohtiin, 50-luvulla siis rintoihin, lantiolle ja takapuoleen. Treeni hoitui tanssimalla ja voimistelemalla, mikäli nyt oltiin niin onnellisessa asemassa, että jotakin ylimääräistä fyysistä aktiivisuutta edes kaivattiin.
Parina seuraavana vuosikymmenenä saivat muodot lähteä. Vaikka lenkkeilyvimma sai alkunsa 70-luvulla, harvempi viitsi ihan oikeasti treenata. Mutta laiha piti olla ja apu oli lähellä: laihdutusvempeleitä jos jonkinlaisia esitellään täällä.
En ole ihan varma noiden toimintamekanismista, mutta ruokahalun ne ainakin vie…
Kahdeksankymmentäluvun juppi-ihanteeseen istui trimmattu kroppa. Miesten sopi näyttää jopa kehonrakentajilta, naiset olivat vähärasvaisia ja mielellään kapeita alhaalta, mutta leveitä ylhäältä, vähän niinkuin miehet. Hmm. Tämä liittyi jotenkin siihen 80-luvun power-juttuun.
Tämä blogi kertoo jo nimessään kaiken olennaisen: http://80smuscle.blogspot.fi/, uudet päivitykset täällä. Vyölaukkuja, salihousuja, uskomattoman korkealle leikattuja jumppapukuja, siis vau! Suurin osa naisista ei kuitenkaan tavoitellut isoja lihaksia vaan treenasi minimini-käsipainoilla ja esimerkiksi sellaisella veikeällä puristettavalla rintajumppavehkeellä, jonka keskellä oli vaahtomuovia.
Kestävyysjuoksutapahtumat tuli kasarina Suomeenkin, Helsinki City Marathon aloitti 1981, mutta osallistujamäärät olivat vielä vähäisiä, ensimmäisellä kerralla mukana oli 1574 juoksijaa. Teknisiä trikoita ei vielä tuolloin käytetty. Serkkuni juoksi Tukholman maratonin 80-luvun puolivälissä jalassaan lyhyet nailonshortsit. Au au au.
Ihmiselle tapahtuu jotakin, kun se altistuu kasvuvuosinaan tällaisille kuville. En mahda sille mitään, että tuo on musta aika staili kansi. Tai sanotaanko nyt ihan suoraan, että turhan sievistelevä ilmaus tuo ”staili kansi”.
Yllä olevassa kuvassa ollaan juuri ja juuri 90-luvun puolella. Tästä siirryttiin kohti lyhyitä, pinkeitä treenitoppeja ja jazzhousuja. Aloitin ”aikuisena treenaamisen” 90-luvun lopussa ja pidin kovasti viinipunaisista korkeavyötäröisistä, alaspäinlevenevistä jazzpöksyistäni. Mielestäni ne olivat hyvin imartelevat. Luojan kiitos siitä ei ole kuvamateriaalia jäljellä. Me kun käytimme silloin vielä filmikameroita, eikä kukaan napannut sellaista mukaan salille. Sellaista se oli kun minä olin nuori! (Jos asu kiinnostaa, niin ainakin noita navan paljastavia ja muutenkin oudosti leikattuja toppeja on edelleen Uffit väärällään.)
Näppituntumalla ”joka naisen” salillakäyminen alkoi yleistyä oman ikäluokkani myötä. Salitreeni tehtiin esmes kerran viikossa (!) ja lisäksi askellettiin vimmaisina step-aerobicissa. Siinä vaiheessa pieni takamus oli vielä tavoiteltavaa… Muistan ikuisesti myös aerodance-tunnit: ohjaajalla oli pyöräilyshortsit, string-jumppapuku ja vyö.
Pieneen toppiin yhdistettiin mielellään myös Addun verkkarit. Ken ei tiedä, niin kuvassa on Melanie C eli Sporty Spice. Itsehän pidin eniten Geristä eli Ginger Spicestä. Kuva täältä.
Ysärinä koettiin myös heroin chic trendi, jonka jälkeen vähitellen alkoivat tissit ja peppu kiinnostaa. 2000-luvulle siirryttäessä treenin painopiste siirtyi alemmas.
Ja tätähän siitä on paljolti syyttäminen. Kuva.
Nykyisin tuntuu, että liikkuminen on elämäntapa suuremmalle osalle ihmisistä kuin aikaisemmin, ja treeni todella saa näkyä kropassa. Vähemmän enää kuulee niistä naisista, jotka pelkäävät liian isoja lihaksia. Samoin vaatteet ovat hifimpiä ja treeniasuja hankitaan läjäpäin. Joka lajissa pitää olla omanlaiset pökät, joogahousuista juoksutrikoisiin ja mikroshortseihin. Syöminenkin on tarkempaa: 90-luvulla nauroimme kaverini kanssa bodarille, joka tuli päivittäin ostamaan banaaneja ja sanoi kaverilleni täytyy saada hiiltsuja, oon menos treenaa. Ei me mitään syöty! Nyt on kaikilla palkkarit valmiina veskassa.
Lajeja syntyy koko ajan lisää (kts. esim. folkjam ja aerial jooga) osa katoaa kaikessa hiljaisuudessa ja osa jää menestyjiksi. Viime vuosien suurimmat trendit ovat olleet tanssilajit, kestävyysjuoksu ja jooga. Tästä voisi varmaan tehdä viiltävän analyysin nykyajan länsimaisesta yhteiskunnasta, jos osaisi. Saletti on, että samoissa vaatteissa noita ei voi harrastaa!
Fitspo-kuvat, eräs aikamme ilmiö. Kuva.
Ja jottei tosiaan unohtuisi, että mikä siinä treenissä oikein on tärkeintä, niin tsekkaa tämä postaus, jossa esitellään yhdeksän seksikkäintä treenivillitystä. Nyt kun tuli seksikkyys puheeksi, niin mikä muuten on joogapeppu? Sellainen on kuulemma nykyisin se kuumin malli…
***
Looking through what has been hot in fitness for last few decades…lots of weird outfits and regimes.