Lintsarin tunnustus

Viime viikolla treenasin hyvin. Siitä on postauskin valmiina, maanantaikatsaus joka unohtui maanantailta. Tuosta unohduksestakin voi ehkä päätellä, että tämä viikko ei ole lähtenyt yhtä reippaasti käyntiin. Eilen päädyin pitsalle töiden jälkeen, meillä on hiukan erikoistilanne siellä päällä, joten pitsa tuli tarpeeseen. Tänään päädyin lusmuilemaan, ja sekin tuli tarpeeseen.

Minusta on ollut aina todella vaikea erottaa sitä, olenko oikeasti liian väsynyt vai laiskottaako vaan. Tänään ei laiskottanut, vaan olen hyvin, hyvin väsynyt. Oikeasti. Silti melkein lähdin telinevoimisteluun. Sitten mietin, että ehtisin nähdä lapsia vain vajaan tunnin ajan, ja koin kliseisen ja sentimentaalisen (sanoinhan, että olen hyvin väsynyt) ne ovat pieniä niin vähän aikaa! -puuskan. Lievää syyllisyyttä tuntien jäin kotiin, ja kasaannuimme kaikki sängylle lukemaan. Yksi nukahti kesken kaiken. Toisin kuin voisi olettaa, se en ollut minä.

Kaksi esillä ja yksi maastoutuneena. (Lukemisen lisäksi myös leikimme kameralla.)

Yritän telinevoimisteluun uudelleen torstaina. Ja uskallan tunnustaa kun ohjaaja tulee sitä kysymään: Kyllä Lena, minä lintsasin. Uskon vakaasti, että joskus sekin on hyvästä.

***

I was too tired for gymnastics class today. So I spent time with my children. Luckily they were as tired as I am.