Maanantaiahdistus ja -apu

Tänään en todellakaan halua tehdä mitä tein viime viikolla -postausta. En nimittäin tehnyt juuri mitään liikunnallista, ja nyt harmittaa sekä ahistaa. Taannun! Ei tästä mitään tule! Mistään!

Meinasin juosta Tukholmassa, mutta katsoin säätiedotuksesta, että voi tulla hiukan räntää ja jätin lenkkarit kotiin. En sitten tullut katsoneeksi, mikä on vaihtoehtona, kun tulen kotiin perjantaina! Sen verran pakkomielteinen päämäärätietoinen olen, että siihen lumimyräkkään olisin saattanut lähteäkin, mutta en sentään oltuani myrskyävän meren höykytettävänä tuntikausia. Ei nimittäin ollut ihan stabiili olo siellä…

Vakaasti päätin, että lauantaina suuntaan lenkille ennen kuin siirryn (pari viikkoa etuajassa) juhlimaan synttäreitäni. Nyt pistän tämän oikeasti muistiin itselleni: Et kuitenkaan ehdi lenkille ennen mitään juhlia. Mene edellisenä iltana vaikka mikä olisi. Aina tulee kiire ja aina on jotakin tehtävää, kuten nyt vaikka 92 kakkutikkarin kuorruttaminen ja koristelu. Toinen muistutus: Älä tee 92 kakkutikkaria. Niitä menee vain 60, ja sekin ainoastaan siksi, että syöt itse 20.

Kuvassa vain häviävän pieni osa kakkupalleroista.

Vaikka olin hyveellisyyden perikuva ja poistuin juhlista kuin Tuhkimo, tai no hiukan puolen yön jälkeen, en kuitenkaan ollut missään reippaassa juoksenpa pari tuntia pakkasessa! -fiiliksissä eilen. Enkä muuten ole nytkään.

Mikä auttaisi? Ehkäpä instant-motivaatio!

”One push-up is more than no push-ups.”, sanoi masiina. Näin on. Edes se tänään. Ja pari kakkutikkaria.

***

Last week was a lazy one. I’m disappointed with myself, so I tried some instant motivation.