Miksi aikuinen ei jaksa ja muita ihmettelyn aiheita

Tiedättekö ne tiedepalstat, joihin lapset voivat lähettää kysymyksiä tyyliin Miksi taivas on sininen? Tai Miksi ihminen ei muista sitä hetkeä kun nukahtaa (terkkuja Tinkalle)? Nyt olisi tarve varttuneempien kysymyksille pyhitetylle palstalle, sillä minulla on muutamakin ihmetyksen aihe. Sopii vastata sekä luonnon- että ihmistieteilijät tai ihan vaan mutuilijatkin.

Olen miettinyt, että miksi aikuinen ei jaksa, ja lapsilla on loputon määrä energiaa? Lapseni  jäävät treeniensä jälkeen huvikseen hyppimään ja temppuilemaan niin pitkäksi aikaa kun annan. Kotona he kaahottavat ja pomppivat minkä ehtivät, kadulla koikkeloivat tai kipittävät eteenpäin, mutta minä hädin tuskin jaksan kävellä. Juostessa mietin 99% ajasta että miten tämä voi olla näin kauheaa ja miksi en jaksa, lapset juoksevat huvikseen. Huvikseen!!! Treenien jälkeen koomaan pukkarissa ja kerään voimia ratikkaan raahustamiseen, enkä todellakaan tee kärrynpyöriä. Mistä tämä ero johtuu? Kiitos vastauksesta, nimim. Väsynyt aikuinen

Rannalla ei tuijoteta staattisina merta vaan tanssitaan. Aikuinen ei jaksa eikä kehtaa.

Sitä tässä kummastelen, että kun on treenipäivä, mietin jo edellisenä iltana ihan innoissani että jee huomenna on treenipäivä! Myös koko aamun ja päivän odottelen iloisena, kunnes tulee lähtöaika ja yhtäkkiä ei huvitakaan. Kun en oikeastaan jaksaisi. On niin paljon töitäkin ja pyykkiä pitäisi pestä. Enkä tarkalleen ottaen tiedä missä lenkkarini ovat. Ja se treenaaminen on niin raskasta. Miksi sekoilen tällä tavalla? Avusta kiitollisena, nimim. Laiskuri(ko)?

Kävin viime viikolla Näsinneulassa. Käteni alkoivat hikoilla jo kun näin näkötornin taksin ikkunasta. Minulla on siis pienimuotoinen korkean paikan kammo. Sen takia en ole uskaltautunut esimerkiksi kiipeilemään, vaikka sitä voisi olla kiva kokeilla. Kuulemma tällaiset pelkoreaktiot ovat biologiaan perustuvia, että ihminen varautuu mahdollisiin uhkiin. Hiukan vaan ihmetyttää, että jos joudun pitämään itseni turvassa jossakin korkealla, niin mikäköhän idea luontoäidillä on siinä takana että käteni ja jalkani alkavat hikoilla ihan älyttömästi? Eikö se pikemminkin varmista, että ote irtoaa ja syöksyn turmioon? Pikaista vastausta odotellen, nimim. Evoluutio vihaa minua

Treenaan enimmäkseen yksin, mutta silloin tällöin käyn ryhmäliikunnassa tai harjoittelen yhdessä muiden kanssa. Olen huomannut, että porukassa tulee lähes poikkeuksetta tehtyä harjoitus kovemmalla teholla mitä yksin tekisin. Miksi en saa yksinäni itsestäni irti samaa kuin joukossa? Olen huomannut myös, että lenkillä jonkun tullessa vastaan en kehtaa löntystellä vaan yritän esittää reippaampaa kuin olenkaan. Ja silloin tällöin jumppasaliin sattuu joku, joka on ihan pakko nokittaa esim. venyvyydessä tai toistomäärissä. Onko tämä normaalia? Nimim. Massan mukana

Hyppäisikö monikin pituutta yksinään – tai saisi cooperin juostua? (Kuvassa mietin, miten mitoitan askeleeni niin, että ponnistan oikealta kohdalta. En oppinut.)

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen älyttömästi jipottunut jostain uudesta lajista tai innostunut uudelleen vanhasta. Juuri kun olen päässyt harjoittelun makuun ja eniten innoissani ikinä, sairastun flunssaan tai vastaavaan. Sitten makaan sängyssä lukemassa juoksukirjoja tai tankotanssiblogeja katkerana kurjasta kohtalostani. Voiko tätä välttää mitenkään? Käykö kaikille näin vai olenko kirottu? Neuvoja toivoen, nimim. Manaajan tarpeessa

Osallistun silloin tällöin juoksutapahtumiin. Juostessahan tarvitsee energiaa, joten olisi tärkeää päästä matkaan hyvin ravittuna. Ennen tapahtumaa ahistaa kuitenkin niin paljon, että on ihan huono olo ja vaikea saada syödyksi. Että mikäs järki se tässä on! Haluaisin todellakin tietää miksi hermoraunio ei pysty syömään? Jos minulla on joku muu voimakas tunnetila, niin se ei kyllä ruokahaluun vaikuta, että ei ole mitään linjaa tässä. Kiitti, nimim. Yökkis

Ja lopuksi vielä se suurin hämmennyksen aiheuttaja.

Olen pitänyt jonkin aikaa erästä treeniblogia. Välillä suunnittelen ottavani sinne pousailukuvia, mutta minulla on häiritsevä ongelma: Näytän peilissä paljon habaisammalta kuin kuvissa enkä halua lukijoideni ajattelevan että olen ihme narukäsi. Kumpi valehtelee, minä itselleni vai kamera minulle? Nimim. Totuus on tuolla ulkona

***

I’m pondering on wonders of the human body. My kids seem to have an endless amount of energy: they jump, run, dance and generally monkey around. Why are we adults so tired and lazy? Why can’t people eat when they’re nervous? Why my hands sweat in situations I should be able to hold tightly?