Miksi itseään on niin helppo kohdella huonosti?

Ajatellaan, että ystäväsi soittaisi sinulle, että perutaan se spinning, hänellä on ollut töissä hirveästi stressiä. Mitä sanot? Hyvä idea, käy ostamassa vielä vaikka karkkeja ja siideriä ja katso joku leffa, se helpottaa? Ja tee sama huomennakin, jos ei auttanut.

Entä kun hän valittaa Facebookissa väsymystään? Vastaatko, että tiedän tunteen, ja tiedän mitä voit tehdä: vedä kaikki mutkat suoriksi: syö pakastepitsoja äläkä ainakaan rasita itseäsi liikkumalla?

Kun puhutte kiireestä ja ajanpuutteesta, kannustatko häntä tinkimään nukkumisesta, jotta hän ehtisi tehdä kaiken? Muistutatko vielä, että hänellä on hopusta huolimatta oikeus katsoa kissavideoita, kinastella keskustelupalstoilla ja seurata tosi-tv:tä niin halutessaan, sillä kukaan ei oikeasti tarvitse monen tunnin yöunia?

Miten toimit huomatessasi, että ystäväsi uupuu töiden, vastuiden, perheen ja sosiaalisten suhteiden kanssa, koska ei pysty sanomaan ei? Käytät tilannetta itsekin hyväksesi, ja sanot että kyllä joustoa pitää löytyä tai kyseessä on pian entinen työ ja entinen sosiaalinen elämä?

Mikäli hän on mokannut, tuhahteletko halveksuvasti, pyörittelet päätäsi ja pidät häntä täysin kelvottomana? Muistutatko vielä virheestä jokaisessa mahdollisessa välissä?

Jos ystäväsi kertoo olevansa flunssassa, väitätkö että eihän nyt tuollainen pikku nuha missään tunnu, ja käsket hänet töihin ja treenaamaan, eiköhän se laiskottelu jo riitä?

Toivottavasti et kohtele ystäviäsi näin. Mutta entä itseäsi?

Ei kannata hypätä pää edellä.

Niin, miksi itseään on niin helppo kohdella huonosti? Muiden kohdalla näkee selvästi, jos käyttäytymismalli on haitallinen. Omalla kohdallaan, noh…menköön nyt tämän kerran. Ja tämän. Ja tämän. Tämän päivän, tämän viikon, kuukauden, vuoden…

Ehkä kyse on siitä, että etäämmältä näkee selkeämmin. Tai siitä, että neuvominen on niin paljon helpompaa kuin käytännön toteuttaminen. Hyvien neuvojen jakelijat usein kommentoivat, että eivät neuvotut edes halua muuttaa elämäänsä, koska he eivät ota neuvosta vaarin. Voi olla. Monet valittavat vain lämpimikseen – ja monet neuvovat vain lämpimikseen, vailla todellista tietoa tai kiinnostusta toisen tilanteesta.

Toki joskus on sallittua ja ihan hyväkin vaihtaa treenit baarireissuun ja salaatti pakastepitsaan. Se ei ole lipsumista tai lankeamista vaan ihan normaalia elämää. Joskus voi joutua valvomaan ja venymään, sekin on ihan normaalia elämää eikä hirveää uhrautumista. Mutta siinä vaiheessa kun se normaali elämä muuttuu jatkuvasti kurjaksi näiden valintojen takia, on syytä tehdä jotain toisin.

Ystävästään huolestuisi paljon aikaisemmassa vaiheessa. Omalla kohdalla se ei ole niin justiinsa. Ai en ole treenannut kolmeen kuukauteen, noo välillä pitää levätä. Milloinkohan sitä olisi viimeksi nukkunut kahdeksan tuntia yössä, höh mitä väliä, nukutaan sitten haudassa. Hhmm, olen tainnut syödä pelkkää pikaruokaa tässä viimeiset pari viikkoa, mutta eihän sitä aina jaksa nipottaa eikä ilman sokeria tässä ryskeessä selviä! Hommia on jo liikaakin, mutta en minä ole sellainen ihminen joka sanoo ei koska ei muka jaksa! Juon alkoholia neljännen kerran tällä viikolla, stressiä stressiä, tämä rentouttaa.

Mikä tässä ajattelumallissa on taustalla? Ei minulla ole niin väliä? Vai Kyllä minä pärjään, ei tämä niin vakavaa ole? Vai lurkkiiko siellä optimismiharha? Sen mukaan ihmiset tyypillisesti uskovat että heillä on muihin verrattuna suurempi mahdollisuus saavuttaa positiivisia asioita (kuten voittaa lotossa, selittää sitä, miksi lototaan: voi se voitto minulle osua!) mutta pienempi mahdollisuus kohdata negativisia asioita (kuten saada keuhkosyöpä tupakoinnista, selittää sitä, miksi uskalletaan tupakoida: ei se syöpä minulle osu!). Eli jos minä valvon, syön roskaruokaa, en liiku, käytän päihteitä ja teen liikaa töitä, ei siitä koidu mitään haittaa. Epäterveellistä ja haitallista se on vain muiden kohdalla.

En tiedä mikä se perimmäinen syy on. Mutta kun haalii taas lisää ylitöitä, lisää turhia menoja ja suorittamista, lisää tyhjiä kaloreita ostoskoriin ja karsii liikuntaa, rentoutumista ja nukkumista, voi miettiä, mitä sanoisi ystävälleen jonka näkee tekevän samoin?

Jatka samaan malliin ei ole se lause.

***

Why it’s so easy to treat oneself badly? When a friend is stressed, tired, not exercising, eats badly or so, we are worried. When we do the same to ourselves we just don’t care. It’s temporary. It’s under control. It doesn’t matter., we say. I really wonder why.