(Teemu Vieruahon matka kohti Ironmanin maalia jatkuu. Lue osa 1 täältä.)

Kävelin noin kilometrin ajan. Reitti kiersi 10,5 km luuppia, ja sen varrella oli lähes 200 000 kannustajaa. He saivat minut huutamalla liikkeelle. Juoksin näyttääkseni heille että juoksen, ja kipu joko pieneni tai hukkui muiden kipujen joukkoon. Yritin juosta lujaa, jotta olisin edennyt mahdollisimman paljon jos kipu taas iskisi. 25 ensimmäistä kilometriä tuntui olosuhteisiin nähden kevyeltä, mutta kyllä siinä kaikenlaista, positiivista ja negatiivista ehti miettiä. Keskeyttämään en olisi tainnut pystyä vaikka se olisi jossain tapauksessa ollutkin järkevää. Juostuani puolet matkasta ajattelin, että pääsisin maaliin. Seinää ei tullut vastaan, vaikka vauhti pikkuisen hiipui. Tullessani kolmatta kertaa maalin kohdalle, huuto oli mieletön, enkä tiennyt yhtään miksi. Myöhemmin selvisi, että Tanskan kruununprinssi tuli silloin maalin. Viimeiset 10,5 kilometriä olivat täynnä iloa siitä, että olin jo niin loppupäässä matkaa. Hetken mietin, että yrittäisin alle neljän tunnin aikaa, mutta en akillesjänteen takia uskaltanut. Tunnelma tiivistyi koko ajan loppua kohti.

Olin ollut lähes 12 tuntia rasituksessa ja tehnyt niin paljon töitä, ja sitten olin siellä, maalissa! Oli loistavaa tulla maaliin, siellä oli niin paljon kannustusta ja aivan älytön fiilis! Maaliin tulon jälkeen hain mitalini ja finisher-paidan. Kisan jälkeen menimme vaimoni ja nuorimman lapsemme sekä katsomaan tulleiden sukulaisten kanssa syömään ja fiilistelemään.

Tulokseensa Teemu on tyytyväinen. Akillesjänteen takia hänen ainoa tavoitteensa oli päästä maaliin 15 tunnin sisällä, optimi olisi ollut hiukan alle 12 tuntia. Lopullinen aika oli 11.34, josta uinti vei 1:25, pyöräily 5:48 ja maraton 4:05.

Suorituksen aikana tuntui siltä, että en tee tätä lähiaikoina uudestaan. Pari viikkoa sitten huomasin, että Kööpenhaminan Ironman 2014 myytiin loppuun, se alkoi harmittaa. Nyt täytyy oikeasti opetella uimaan, alkaa tehdä voimatreeniä, suunnitelmallisesti kehittää heikkoja kohtia ja keskittyä lihashuoltoon enemmän. Koko hommassa oli parasta se tunne, että kehittyy. Uiminen oli ihan poikkeuksellista, että tällä iällä vielä voi oppia uuden taidon, oli yksi parhaista kokemuksista. Kisassa oli parasta juoksuosuus, oli tosi mukava juosta siinä, kun suoritus oli jo niin pitkällä, ja yleisön kannustus ja fiilis tuli korostuneesti esille.

Miten kohti Ironmania?

Teemu suosittelee triathlonia lajiksi sen monipuolisuuden takia. Hän listasi Ironmanista haaveileville viisi kohtaa, jotka auttavat kohti maalia:

1. Tavoite ja uskallus heittäytyä mukaan Suurin este Ironmaniin osallistumiselle on oma itse. Sitä ajattelee, että en pysty, en onnistu, mutta tuollakin oli 2 500 ihan normijannua mukana. Osa on toki elämäntapaurheiljoita, mutta suuri osa oli tavallisen näköisiä, helkkarin sinnikkäitä kuntoilijoita, joissa on paljon myös naisia. Tärkein oivallukseni oli, että ei ole mitään muuta estettä kuin omat ajatukset. Kun päätös on tehty, tarvitaan enää pitkäjänteistä peruspuurtamista. Treenatessa ei tullut epäuskoa, mutta hämmennyksen hetki tuli kun ekaa kertaa olin uimassa ja hörpin vettä. Lykkäsin ja lykkäsin osallistumispäätöstä ja ilmoittaudun vasta kesällä. Pelkäsin kuntoni tasoa, mutta lykkääminen oli turhaa. Se vahvistaa tavoitetta kun uskaltaa ilmoittautua. Homma ei myöskään helpotu lykkäämällä päätöstä eteenpäin. Huomasin minulle käyvän samoin kun Jukka Pojan laulun sanoissa eli ”tapana on siirtää asioit tulevaan aikaan jota ei kenties tulekaan” Aika ja tilaisuus on nyt, ei joskus tulevaisuudessa.2. Ammattilaisen ohjaus ja normaaleista treenirutiineista irroittautuminen

Teemun tärkein oivallus treenaamisen kannalta oli hankkia ammattilaisohjausta, jota saa esimerkiksi seuroilta tai yksitysopetuksena. Hän kävi uinnin yksityisopetuksessa viisi kertaa viiden kurssikerran päälle. Jatkoa ajatellen hän aikoo hankkia tekniikkaopetusta myös juoksuun, sillä siinä, kuten uinnissakin, haaskaa energiaa jos tekniikka ei ole optimaalista.

Teemu ei tehnyt laajassa mittakaavassa yhdistelmäharjoituksia, vaan treenasi pääosin yhtä lajia kerrallaan. Hänen juoksumääränsä jäivät maltillisiksi vaikka polvi tuli kuntoon: pisin lenkki oli puolimaraton.

3. Lihashuolto ja venyttely osaksi treenisuunnitelmaa Mitä nyt tekisin toisin, olisi lihashuolto: ottaisin venyttelyn, hieronnan ja levon suunnittelmallisesti treeniohjelmaan, ja oikeasti tekisin ne! Sillä voi välttää ongelmia, erityisesti kun ikää tulee niin nämä ovat tärkeitä. Palautumiselle on annettava aikaa ja treenimäärää ei voi kasvattaa liian suurin harppauksin.4. Aamujen ja työmatkojen hyödyntäminen ajan löytämiseksi Ajankäyttö kannattaa suunnitella hyvin. Kolmas lapsemme syntyi tammikuussa, mikä vaikutti aikatauluihin. Treenasin keskimäärin 10 tuntia viikossa. Menin töihin pyörällä ja uimahalliin aamulla, 6:15 olin jo uimahallin ovenkahvassa kiinni. Työmatkat ja muut kannattaa hyödyntää, vaikka ei ole helppoa lähteä syksyn pimeydessä tai räntäsateessa. Mutta se antaa energiaa töihinkin ja ajankäyttö paranee. 5. Tee suunnitelma suorituksen aikaisesta ravinnosta (nutrition plan) Kisan aikana onnistuin hyvin energian saannissa. Sitä varten kannattaa tehdä ravintosuunnitelma. Pitää saada nesteitä, kaloreita, suoloja, jos joku näistä loppuu, niin matka tyssää. Tärkeä oivallus treeniaikana oli, että kun sykkeet ovat riittävän alhaalla niin pystyn ottamaan vastaan energiaa. Jos ne nousevat liikaa, niin en pysty. Tein puolikkaan triathlonin itsekseni harjoituksena toukokuussa. Silloin harjoittelin myös syömistä, sitä olisi kannattanut tehdä vielä enemmän.

Itse asiassa toukokuinen harjoitus jarrutti uskallusta ilmoittautua, sillä maalissa ei tuntunut siltä, että voisin jatkaa vielä toisen samanlaisen. Juoksu tuntui tiukalle, mutta menin sen kovempaa, 21 km ajassa 1:49. Puolimatkan jälkeen paikat olivat enemmän jumissa kuin Ironmanin! Odotin, että se olisi mennyt heittämällä, niin olisin uskaltanut ilmoittautua. Mutta jos lähtee 20 km matkalle se tuntuu pitkälle…Jopa kymppi tuntuu pitkälle. Korvien väli pitää asettaa sen mukaan, mitä matkaa lähtee tekemään, sillä tavalla Ironmanista selviää. Sanotaan, että 90% of triathlon is half mental. Se pitää paikkansa, se on myös henkinen asetelma siinä. Ihan siitä lähtien, että uskaltaa yrittää, aloittaminen on usein se suurin kynnys monessa muussakin asiassa. Muistan toisenkin sitaatin, joka pitää paikkansa: . ”The miracle isn’t that you finished. The miracle is that you had the courage to start.”

***

Yes, he is an Ironman.