Näinpä tuossa kaupassa uuden MeNaiset Sport -lehden, ja olin ihan että Uusi MeNaiset Sport! Ostan! Sitten rupesin vähän miettimään, että haluanko tosiaan lukea sen, vai ostanko ehdollistuneena ainoastaan siksi, ettei parempaakaan ole tarjolla?

Olen kova lukemaan naistenlehtiä ylipäätään, enkä jaksa yhtään sitä mankumista, että naistenlehdet ovat tyhmiä ja hömppää, koska eivät ne ole. Luen paljon myös naisten treenilehtiä, ja tavallaan kyllä pidän niistäkin kovasti. Ongelma vain on siinä, että ne ovat tyhmiä. Vaikka ostankin lehdet viihteeksi, en kuitenkaan taannu sellaiselle tasolle, että minua täytyisi puhutella kuin jälkeenjäänyttä.

Jee, vain 200 kaloria! Nyt haukkari pullistuu! Jess, mikä tehotreeni! Helou, herkkupeppu! Protskua peliin, kiloille kyytiä! Eikö aikuisia ihmisiä hävetä kirjoittaa tällaista tekstiä? Rakastavatko (kaikki muut) lukijat tätä sössötystä vai miksi sitä käytetään? En todellakaan tarvitse lehdeltä mitään lupia kuten Jippii, reissussa saa ottaa iisimmin myös syömisen kanssa, vaan kykenen ihan itse ratkaisemaan ruokavaliooni liittyvät asiat.

Kielen lisäksi riepoo myös suurin osa sisällöstä. Jumppaohjeitahan on joka numerossa, ja joskus niissä onkin ihan kivoja uusia liikkeitä testattavaksi. Mutta valitettavasti iso osa muuveista on todella outoja: en todellakaan lähde kiskomaan mitään alataljaa sivuttain jumppapallo kainalossa, oli se miten tehokasta tahansa.

Entäs ne muotijutut? Hoikkakroppainen nuori nainen loikkii ja venkoilee asuissa, joissa ei kuunapäänä viitsisi astua jumppasaliin, jollei siellä silloin annettaisi omituisimmin pukeutuneelle lahjakorttia hierontaan. Lukijoita käytetään treeniohjeiden kuvituksena, mikä on hienoa, mutta voisivatko varsinaisetkin mallit olla useammin sellaisia, jotka ovat joskus edes kurkistaneet salin ovesta sisälle? Ja se teippi päässä! Onko niissä toimituksissa käynnissä veto, että mitenkä järjetön idea vielä menee läpi?

Ilmeisesti lukijat ovat myös älyttömän tirkistelynhaluisia, sillä joka numerossa ja joka lehdessä on joku julkkis kertomassa, että mitä tuossa männäviikolla tuli syötyä. Eikä kukaan kerro että justiinsa vedin kuule litran jäätelöä, vaan iltaherkuttelu koostui lakritsan makuisesta teestä ja neljäsosapalasta tummaa suklaata (85%). Hieno homma, mutta mitä järkeä noissa jutuissa on? Oli siinä sitten julkun oikea, kaunistelematon ruokavalio taikka hiukan siistitty versio (jos minä olisin siinä jutussa, niin en todellakaan kertoisi, että vedin litran jäätelöä, sanoisin että yksi pikku pallo tai jotain. Enkä minä muutenkaan pysty enää syömään litraa jätskiä kerralla, vanhuus ei todellakaan tule yksin), en tajua pointtia sitten ollenkaan.

Enkä tajua sitäkään, että miksi kuukauden välein pitäisi keksiä joku uusi kroppaprojekti. Joko biksukuntoon kuukaudessa tai kesäkilojen karistus. Mikäli ei olla juuri kyseisessä kohdassa vuosikelloa, tyydytään hiomaan yhtä osaa: peppu piukaksi, käsivarret kiinteiksi, korsetti kireäksi, selluliitti sulamaan. Se, mikä näitä lukiessa kiristyy, on pinna.

Vieteri venyy myös reseptien parissa. 100 kalorin pulla: ei kiinnosta! Jos syön pullaa, sen pitää olla oikeaa pullaa, oikealla voilla ja oikealla sokerilla. Missään kevytleivonnaisissa ei ole tolkun hiventäkään, sillä ei kai kukaan paakelsia joka päivä syö? Ja mistään paheista en tahdo kuulla sanaakaan, enkä saada synninpäästöä. En halua myöskään lehteä lukiessani osallistua siihen diskurssiin, että heittäydytään oikein villeiksi syömällä niitä naurettavia piperryksiä, joissa on oikein raastettu yksi suklaapala puolikkaan banaanin päälle, ja sitten huokaillaan mikä hekumallinen herkku, kun mehän olemme samassa (lihavuutta pakoon seilaavassa) veneessä kaikki. (Huomenna sitten aamuaerobinen tyhjällä vatsalla!)

Tiedän, että naisten(treeni)lehdet rahoitetaan mainostuloilla, eikä suinkaan tilausmaksuilla, joten ymmärrän, että sitä purkkia ja purnukkaa pitää esitellä aukeamakaupalla. Täydellisessä maailmassa ei tarvitsisi. Joskus on paikallaan kuulla, mikä dödö piti ja mikä ei, ja mikä BB-voide oli naamassa vielä spinningin jälkeenkin, mutta koko ajan rasvaa, kuorintaa, punaa ja sävyä, sinne, tänne, tuonne ja tähän, juu ei.

Ja sitä psykohöpellystä on myös liikaa. Miksi jotkut menevät aina samalle paikalle jumppasalissa? No ihan kuule siksi että se on minun paikkani. Jotain pysyvää sitä pitää tässä epävarmassa elämässä olla.

Kuten todettua, luen naistenlehtiä mielelläni, ja lukisin mieluusti myös laadukkaita naisten treenilehtiä. Olen kiinnostunut jumppakuteista, mutta haluan nähdä ne tolkullisina yhdistelminä liikkuneen oloisten ihmisten päällä. Uudet lajit ja treenailuun liittyvät uutiset kiinnostavat, mutta normaalilla kielellä kirjoitettuna ne olisivat huomattavasti enemmän JESS. Treenivinkit ovat tervetulleita niin kauan kuin ne ovat toteuttamiskelpoisia, ilman että putoaa pallolta ja kuristuu kumppariin. Ne voivat jopa keskittyä tiettyyn lihasryhmään, mutta pelkkä ulkonäön hionta ei kauaa jaksa kiinnostaa.

Hyvät kotimaisten treenilehtien tekijät, tässä tulee ilmainen vinkki: Kertokaa minulle miten minusta tulee vahvempi ja nopeampi ja notkeampi, ilman vammoja, ja miten helkutissa teen sen samalla kun käyn töissä, hoidan perheen sekä kotihommat ja yritän ylläpitää jonkinlaista sosiaalista elämää. Innostakaa minua tavallisten kuntoilijoiden maratontarinoilla, triathlonkokemuksilla, crossfitkisoilla. Lisätkää sellaisia treenimatkajuttuja, joiden ideoiden toteuttaminen on mahdollista myös keskituloiselle perheelliselle. Julkaiskaa reseptejä ihmisille, jotka rakastavat ruokaa, eivätkä sahanpurua lehtikaalin päällä. Tehkää sellainen uskalias ennakko-oletus, että lukijoillanne on paitsi aivot, myös halua käyttää niitä. Tämän kun kääräisette vielä viihdyttävään pakettiin niin juoksen peräänne rahojani tyrkyttäen.

***

Women’s fitness magazines. I love the idea but those drive me crazy.