Himoitsen uutta treenikassia. En varsinaisesti tarvitse, mutta himoan. Käytän tällä hetkellä Longchampin Le Pliagea, mikä on siitä hyvä, että se käy myös viikonloppulaukuksi, käsimatkatavaraksi ja aina kun tarvitsee isompaa veskaa. Siistikin se on, mikä on toisaalta myös haittapuoli.

Niin, olen kertonutkin miten heikkona olen kasariin. Pidän myös kaikesta vähän räjähtäneestä ja hassusta, joten ihan ykkösvalintani olisi joillain palmurantakuvioilla silattu pinkki laukku. Ei vaan ole tullut sellaista vastaan. Mutta tällainen tuli, intternetissä tietty:

Eikö ole vähän ihana!!! Kuva täältä. Plus että tietystikin I <3 dance!

Mietin myös, että voisin löytää sopivan Kiplingiltä. Pinkin tai liilan esmes. Mutta se kangas vähän epäilyttää. Varsin kivaan ehdokkaaseen törmäsin Pieni Seikkailu -palstan jutussa, tämä Longchampin Surf olisi monikäyttöinen, tilava ja siisti.

Mutta onko tuo vähän tätsä – tai tylsä? Itsehän en ole kumpaakaan, kröhöm. Kuva Longchamp.

Tosin ehkäpä tuo toimisi paremmin ihan matkustuskäyttöön pyhitettynä ja voisin hankkia myös ärtsyn kasaripinkin treeniveskan?

Kuten vaikka tämän:

Voi että on söpö! Kuva Lavli.

Tuossakin ominaisuudet mietityttää. Täydellisen treenikassin hankinta taitaakin olla yhtä hankalaa kuin täydellisen ripsivärin. Kokoa haetaan, ja näyttävyyttä, mutta kuitenkin niin ettei sentään silmiä kirvele. Vettä pitäisi kestää. Ei sovi nuhjaantua matkan varrella, ja hyvä olisi jos sopisi käyttöön aamulla, illalla, matkalla ja kotona. Erikoinen väri houkuttaa, mutta tuleeko sitä kuitenkaan käytettyä mitään muuta kuin mustaa?

Aivan mielettömän pakaasin näin eilen juoksemaan lähtiessäni. Ratikkapysäkillä seisoi siististi pukeutunut ikämies, jolla oli aito 80-luvun treenikassi. Musta, neonkirjaimia, jänskää eksotiikkaa. Eksotiikka, kuulkaas lapset, se oli kova sana silloin kun täti oli pieni. Pohjoishelsinkiläisen Elannon hyllyjen erikoisin hedelmä oli säilötty ananas ja kerran kävin Espanjassa, siellä oli spagettikastikkeeseen laitettu tomaattia.

Tätä traumaa varmaan haluankin kasarilaukulla paikata.

Vai ovatko sittenkin syynä 80-luvun tanssielokuvat? Sillä eihän mikään ole stailimpaa kuin tanssisalissa trikoissa, säärystimissä ja isoissa collegepaidoissa notkuvat notkeat naiset, joiden cooliakin coolimmat treenivermeet ja walkmanit kulkevat tietysti missäs muussa kuin musta-pinkissä treenikassissa, jossa on palmun kuvia!

Something happens when I see pictures like this. Kuva täältä.

Se, mille kasvuvuosinaan altistuu todellakin seuraa mukana lopun elämää. Ihanimpia tanssivaatteita, kuten Pineapplea, sai jo silloin Piruetista, kuten edelleenkin. Lapsena säästin ja selasin kuvastoa aina koko vuoden, nykyään sen näkee netistä. Piruetin kassalta tulee silti napattua se paperinen ja luettua ratikassa: haluan noi, ja ton, ja ton…

Hhhmm. Ehkä otankin ensi viikon ohjelmaan vierailun Piruettiin, jos siellä pääsisi hiplaamaan Pineapplen laukkuja, sekä kirppiskierroksen, ties vaikka löytäisin aidon kasarikassin sieltä. Vielä kun keksisi, mistä saisi (laillisesti) ne parhaat tanssielokuvat katsottavakseen, elokuvavuokraamoissa kun ei nykyisin taida olla muuta kuin enintään viisi vuotta vanhoja rainoja. Eikä niiden katselu säärystimet jalassa spagaattivenytyksessä vaan ole sama juttu!

***

I’m looking for a new gym bag. Preferably something from the eighties, since all the best things were made in 80’s. Like coolest dancewear, best music and greatest movies. And me, of course.