Pumpuissa pohdittiin ihannevartaloa, ja tilannetta jossa ollaan nyt. Samoja asioita, joskin vähän eri vinkkelistä olen tässä tuuminut itsekin. Kävin nimittäin kehonkoostumusmittauksessa, ja tulokset olivat kyllä kaikin puolin sopivissa rajoissa, mutta ei taida olla ihmiselle hyväksi saada aivan noin tarkkaa tietoa kropastaan. Onhan se älyttömän mielenkiintoista, ja hyvä työkalu edistymisen seurantaan (sikälimikäli mittariin on luottamista!), mutta aarrgh.

Paino vaikuttaa juoksunopeuteen, sillä kevyempää kroppaa on helpompi liikuttaa. Sitä, kuinka paljon painonpudotus teoriassa vaikuttaisi esimerkiksi 10 kilometrin tai puolimaratonin loppuaikaan, voi tutkailla laskureilla. Minun tapauksessani kolmen kilon pudotus lyhentäisi puolikkaan aikaa noin kuusi minuuttia. Se ei ole ihan vähän. Kehonkoostumusmittaus astuu kuvaan tässä kohdin. Sain selville, että jaloissani on yhteensä viisi kiloa rasvaa. VIISI KILOA. Viiden kilon pudotuksella aika voisi teoriassa parantua kymmenisen minuuttia.

Kokonaan rasvattomat jalat eivät ehkä ole realistinen saati järkevä tavoite. Mutta jos kolme kiloa sieltä ja pari ylempää…? Mikäs siinä, lisää treeniä ja ruokavalion viilausta, sillähän se hoituu. Paitsi että nyt on mutkun aika. Mutku.

Samaisen mittauksen mukaan käsissäni on alle sata grammaa rasvaa per yläraaja. Eikä leuan ja lantion väliltä hirveästi enempää löydy. Tilanne on siis se, että minulla on nämä terveelliset jalat, jotka selvästikin huolehtivat sydän- ja verenkiertoelimistöstäni ja verensokeristani ja kaikesta viimeiseen asti, kun taas ylempään osaan liittyvät ennemmin sanat ”kuiva”, ”kesä” ja ”orava”. Herää pieni epäilys, että jos haluan luopua osasta jalkojeni rasvamassaa, on minun ensin luovuttava yläkropan rasvoista suunnilleen kokonaan. Ei hyvä. Toiseksi viisi kiloa kevyempänä roikkuisin painoindeksin mukaan enää hädin tuskin normaalipainon puolella. Ei varmaan kovin hyvä sekään.

En sinuna luottaisi tohon vempeleeseen. Kuva täältä, orig. Gil Elvgren.

Kolmanneksi haluan treenata sen verran kovaa kuin muu elämäntilanne antaa periksi. Joten minun on syötävä kunnolla, jotta jaksan ja jotta palaudun. Omat taidot eivät riitä kasaamaan ruokavaliota, joka mahdollistaisi kovan treenauksen ja kehittymisen sekä pienen keventymisen. Liekö sellaista olemassakaan, ja jos on, niin pystyykö tällainen väsyhkö ja hengeltään veltto perheenäiti sellaista noudattamaan?

PITIKÖ MUN MENNÄ SIIHEN MITTAUKSEEN!!! Taitaa olla vaan parempi treenata niin, että musta tulee parempi juoksija ja siten nopeampi ja unohtaa painon kanssa kikkailu? Mutta viisi kiloa. Kymmenen minuuttia. Kirottu masiina.