Olen palannut kotiin juhannusmatkalta ja näköjään talvi jatkuu täällä edelleen. Kovin paljon parempia säitä ei ollut Saksassakaan, mutta ihanaa siellä kyllä oli! Berliini valikoitui juhannusmatkakohteeksemme muun muassa siitä syystä, että siellä oli ajankohtana useampi juoksutapahtuma. Päädyimme lopulta osallistumaan vain yhteen, paitsi laiskuuden, myös tankotanssituntien ajankohtien takia.

Oheisohjelmana oli musiikkiesityksiä.

Intersport Olympia Lauf järjestettiin sunnuntaiaamuna, mikä ei ajankohdallisesti ollut paras mahdollinen valinta. Edellisenä iltana olimme pyörineet kaupungilla, muun muassa seuraamassa Saksan peliä fanmeile-alueella ja ihmettelemässä Fête de la Musique -tapahtumia. Käveltyä tuli kilometritolkulla, ja muutama olunenkin ryystettyä.

Koska en ole edelleenkään tammikuun jälkeen juossut kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän lenkkejä sekä kaksi hissuista puolimaratonia, lähdin Olympia laufiin myöskin vain lenkille. Edellisillankin odotin painavan siihen malliin, että olisi turha miettiä mitään aikoja. Ennätyshän sieltä joka tapauksessa tulisi, koska en ikinä aiemmin ollut juossut 11 kilsaa kisassa. Todellakin, yhtätoista. Ihme matkavalinta.

Lotto sponssasi palautusomenat!

Starttinumerot ja chipit olimme hakeneet edellisenä päivänä, ja hotellissa oli ilmennyt, että jälki-ilmoittautunut puoliso oli jäänyt ilman chippiä. Sitä oli tarkoitus jallittaa aamulla, mutta tuli vähän kiirus.

Kommunikaatio-ongelmien takia lähdimme minun mielestäni ajoissa tuntia ennen starttia, kun taas puolison mielestä pelkkään matkaan olisi pitänyt varata tunti. Istuimme siis hermona Ring 42 -junassa, ja yritin vältellä katsomasta asemalaiturille jotta en näkisi kelloa. Kaikesta huolimatta olimme paikalla huimat seitsemisen minuuttia ennen lähtöä, ehdimme jättää tavarat säilytykseen ja minä kerkesin jopa vessaan. Chippi sen sijaan jäi saamatta, joten päätimme juosta yhdessä.

Juoksen itse hyvin tasaista vauhtia koko ajan, ja jänökseni ryhtynyt puoliso on melko tempoilevaa sorttia. Vähän ehkä meni hermo siinä pariin kertaan… Alku oli hiukan tukkoista kuten yleensä. Tai no, tällä kertaa enemmänkin tukkoista, kyllä sitä tunsi syöneensä joka toisesta vastaantulevasta kojusta ja juoneensa joka kolmannesta. Ensimmäinen 5,5 kilsaa tuntui menevän silti hyvin nopsasti, ei vauhdin kannalta vaan henkisesti. Reitti oli huippu: alussa oli hieman nousua, sen jälkeen niin sanottua mukavaa myötälettä oikeastaan koko matkan.

Jälkimmäinen 5,5 meni vielä nopsemmin, nyt ajallisestikin. Minulla ei ollut kelloa, eikä ajanotto harmillisesti antanut puolivälin aikaa, vaikka se mitattiin. Näistä huolimatta on selvää, että juoksin negative splitin, ja viimeiset kilsat vitosella alkavaa minuuttivauhtia. Viimeisen jopa 5:10 aikaan, mikä on minulle todella kovaa, silloinkin kun olen treenannut. Olin ajatellut, että olisin todella positiivisesti yllättynyt, jos pystyisin juoksemaan kuuden minuutin kilsoja, ja nyt meni kokonaisuutta katsoen piirun verran alle.

Haluaisin täsmentää, että en ollut niin darrainen miltä kuvassa näyttää. Naama turpoaa ihottuman takia.

Tämmöistä matkaa – enkä edes kymppiä – en ole juossut kisassa koskaan, joten paremmalla taktiikalla ja edes jonkinlaisella lämmittelyllä olisi irronnut parempikin aika. Pääasia oli kuitenkin se, että juoksemattomuus ei näemmä ole aiheuttanut mitään hirmuista tason laskua, ja olin tästä juoksun jälkeen todella tyytyväinen. Vielä kun sain uudelleen olusen kouraan kisan päätteeksi, ei ilollani ollut rajoja!

Kyllä kelpasi, vaikka tuo Berliner ei oikein olutta minun makuuni olekaan.

Kisa oli chippimokaa lukuunottamatta sujuvasti järjestetty, ja siihen ilmoittautuminen kävi helposti sekä netitse että paikan päällä. Mitä nyt ensimmäisessä saksan taidosta olisi ollut apua. Henkilökunta paikan päällä oli ystävällistä, vessoja tarpeeksi ja osallistuminen melko edullinen (viime tingassa 17 euroa). Kympin lisähinnalla olisi saanut myös paidan.

Kisan jälkeen suuntasimme kebbelle. Tarkoitus oli mennä brunssille, mutta lykästi ja Mustafalla ei ollut jonoa melkein laisinkaan, joten suuntasimme sinne (ja brunssille sitten jälkeenpäin…tällä reissulla hoettiin aika moneen otteeseen lausahdusta what about second breakfast)!

Näin lähelle päästiin miltei samantien!

Roikun reunassa -kuva piti tietysti ottaa Minnan inspiroimana!

Mustafa oli (reilun vartin) jonotuksen väärti: parasta kebabia mitä olen koskaan syönyt. En tosin ole syönyt kovin paljon kebabia, mutta hyvää se joka tapauksessa oli.

Nyt sitten marakalenteriin roikkumaan josko syksyksi pääsisi jonnekin…kuulemma Amsterdam kannattaa kokea?

***

I ran Intersport Olympia lauf in Berlin. The race was nicely organiced and the course fast & flat. I haven’t been running but had been eating, drinking and walking in silly amounts previous night. Despite these I ran quite well and was so happy afterwards!