Juoksumatkoilla (#trendihaastaa)

Millainen oli unelmiesi matka, kysyi Trendi. No minä kyllä toivon, että se ei ole mennyt vielä. Aiempia unelmia olen toteuttanut juoksentelemalla siellä sun täällä.

Viime vuosien matkusteluni on koostunut lähes pelkästään juoksumatkoista. Nyt suunnittelen pientä kevätpiipahdusta ehkä Berliiniin, ja mietin ihan tosissani mitä teen siellä jos en voi juosta. (No meinaisin käydä ainakin Madonnan Hard Candy Fitness -kuntokeskuksessa, koska Madonna. Sekä Soul Flight -tankotanssikoululla. Ja jos voin juosta vähäsen, niin ohjattu juoksukierros olisi hauska sekin.)

Juoksutapahtumia voi kaivella maratonkalenterista, josta löytyy niin lyhyet kuin ultramatkatkin. Käytännössä joka ikinen viikonloppu on useampikin juoksu tarjolla, mutta jos ei halua suunnistaa junalla Saksan tai Ranskan maaseudulle jolkottamaan kolmen paikallisen kanssa, valikoima on hieman rajoitetumpi. Tosin uskon, että pieni tapahtuma viiden euron osallistumismaksuineen olisi hieno kokemus! Jos matka on jo varattuna, kannattaa käydä katsomassa kohteen ”happening this week” -tyyppisiä nettisivuja, joilta voi löytää paitsi juoksutapahtuman, myös muuta kiinnostavaa kuten ohjattua ulkojumppaa tai vastaavaa.

IMAG3138.jpg

Jos lähden lomalle ”muuten vain” otan kuitenkin lenkkarit mukaan. Tämä on Kreikasta, jossa oli älyttömän kuuma kuten kuvasta voinee päätellä.

Osa ulkomaiden juoksutapahtumista on tosi kalliita, ja niihin voi olla vaikea päästä. Esimerkiksi Berliiniin on kauhea tunku ja arvontaan pitää osallistua noin vuotta ennen, Bostonin maratonille päästäkseen täytyy olla tosi nopea kintuistaan (jos pidän nykyisen maravauhtini kuusivitoseksi, pääsen mukaan) ja New Yorkissa maksat jo siitä, että osallistut arvontaan osallistumisoikeudesta. Lisäksi on mahdollista osallistua keräämällä rahaa hyväntekeväisyyteen tai matkatoimiston kiintiössä, joista ainakin jälkimmäinen tulee kokonaisuudessaan kalliimmaksi (mutta on toki helpompaa). Suomesta maratonmatkoja järjestää ainakin Vetikko Travel.

Osa taas on hyvinkin edullisia, esimerkiksi 2015 Las Palmasin maratonille pääsee nyt 30 eurolla, ja parhaimmillaan sitä rahaa vastaan on saanut kolme paitaa, trikoot, pyyhkeen, repun, heijastimen ja kassillisen ruokaa sekä kaiverretun mitalin (v. 2013). Ranskassa maksoin kympin 5 kilsan juoksusta, paidasta, mitalista ja ruokakassista. Moniin isoihinkin tapahtumiin pääsee mukaan melko viime hetkillä, esimerkiksi tämän vuoden Rooman maratonin ilmoittautuminen sulkeutui alle kahta viikkoa ennen lähtöä.

IMG_5730.JPG

Vitonen Nizzassa. Edelleen viiden kilsan enkkani, en ole kyseistä matkaa juossut tapahtumassa koskaan muulloin.

Matkaa varatessa tulee ottaa huomioon se, että ehtii hakemaan lähtöluvan ajoissa. Niitä ei välttämättä jaeta enää kisapäivänä. Juoksutapahtumien nettisivuilta löytyy usein yhteistyöhotelleja, joissa voi saada kisapakettinsa toimitettuna suoraan huoneeseen. Mikäli lähtö on aikaisin, näissä paikoissa saatetaan järjestää myös tavallista aikaisempi aamiaistarjoilu tai eväsmahdollisuus. Muistakin hotelleista sitä voi kysyä, jos ei sitten hommaa aamupalaa itse. Joissain kisoissa, kuten Pisan maratonilla, starttipaketin saa lentokentältä: se on jo puhdasta neroutta!

284223_408077999246389_884729543_n.jpg

Tukholman puolimaratonin jälkeen maistuu pulla.

Joissain maissa, kuten Italiassa ja Ranskassa, vaaditaan lääkärintodistus osallistumiskelpoisuudesta. Se pitää toimittaa järjestäjille etukäteen tai näyttää kisapakettia hakiessa, tapahtumasta riippuen. Täytettävänä voi olla valmis lomake, tai sitten jotkut toimittavat lapun jossa lukee tankerolla ranskalla että kunniani ja omantuntoni kautta vakuutan, että kyseinen madame on tarpeeksi terve osallistuakseen juoksukilpailuun. Alla tulee olla virallinen leima, mutta eivät ne Ranskassa tajua jos leimassa lukee hammaslääkäri, häh häh.

P1200450.JPG

Ensimmäinen maraton takana, Las Palmas.

Itse pyrin ajoittamaan juoksutapahtuman mahdollisimman aikaiseen vaiheeseen lomaa. Ennen ei kuitenkaan voi kävellä katselemassa paikkoja, ja hermoillessa päivät menevät vähän ohi. Ruokamyrkytyksen vaarakin on vähäisempi kun maassa ei ehdi olla kovin pitkään! Juoksun jälkeen taas on (toivottavasti) hilpeällä mielellä ja voi vaihtaa vapaalle ruokavalioiden sun muiden suhteen. Mitä tulee syömiseen, niin ainakin vieraammissa ja ruuhkaisissa paikoissa kannattaa varata pöytä etukäteen tapahtuman jälkeistä syömistä ajatellen. Itse olen raahautunut umpiväsyneenä täysin väärään suuntaan Söderiä ja päätynyt siksi Pizza Hutiin. Olen myös katsellut kuinka jokainen sisäänpyrkijä käännytetään ovelta amputäydessä berliiniläisravintolassa, samalla kun olen itse tyytyväisenä leputellut uupuneita jalkojani hampurilainen toisessa ja saksalainen olut toisessa kädessä.

Jos on kiinnostunut shoppailemaan treenikamoja, niin varsinkin isompien tapahtumien expoissa on tarjolla vaikka mitä. Jokainenhan kuitenkin tajuaa, että niissä uusissa kamoissa voi juosta vasta tapahtuman jälkeen..! Pakkaamisen osalta taas kannattaa muistaa lykätä ne juoksuromppeet käsimatkatavaroihin, siinä ei paljoa naurata jos ne häviävät matkalla. Jos lähtee juoksemaan maratonia ja tietää tai epäilee saavansa taisteluvammoja, on hyvä valita muut kengät sen mukaan. Itse olen kokenut varvassandaalit parhaiksi jos vain sää sallii. Ne uutuuttaan kiiltävät korkosandaalit taas…no se ei ollut niin hyvä idea!

P9140208.JPG

Tukholman puolimaratonin jälkeen maistuu pulla, taas.

Aika usein tapahtumien järjestäjät eivät puhu kovin kummoista englantia, joten kohdemaan kielen osaamisesta on apua ainakin jos on hermoiluun taipuvainen. Varmuuden vuoksi olen opetellut sanomaan maan kielellä että kaikki on kunnossa enkä halua keskeyttää, siltä varalta että ensiapuporukka tulisi kyselemään kesken juoksun. Koskaan ei ole tullut. Muutenkin olen ollut tosi onnekas, sillä olen aina päässyt lähtemään (ja terveenä) joka juoksumatkalle, enkä ole kertaakaan joutunut jättämään aloitettua juoksua sikseen. Kaiken varalta kannattaa huolehtia että vakuutus on kunnossa. Omaan matkavakuutukseeni on lisätty uinti, juoksu ja pyöräily myös tapahtumia koskien.

P9290372.JPG

Toisen maratonin jälkeen Berliinissä.

Ainoa juttu mikä on vähän harmittanut, on se että emme pääse juoksemaan puolison kanssa yhdessä muuta kuin silloin kun olemme kahdestaan matkalla. Lapset ovat vielä pieniä, joten emme voi jättää heitä keskenään hortoilemaan vieraaseen maahan useamman tunnin ajaksi. Myöskään lastenhoitajan löytyminen ei ole osoittaunut ihan helpoksi. Toisaalta lähes kaikissa tapahtumissa järjestetään ohjelmaa myös lapsille. Pasta partyissa he syövät ilmaiseksi tai parilla eurolla, kylkiäisenä on musiikkia ja muuta ohjelmaa, ja minimaratonilla pääsevät pikkuisetkin juoksemaan. Ja ennen kaikkea saavat mitalit ja paidat! Osallistuminen maksaa joissain paikoissa, toisissa ei.

P1260259.JPG

21 kilsaa kolmatta maratonia takana, Las Palmas. Takana oleva huolestunut jeevari pelasi varman päälle ja pukeutui toppaliiviin, lämpöhähän oli vain reilut 20 astetta.

Miksi ihmeessä sitten lähteä ulkomaille juoksemaan ja maksaa siitä? Voisihan kotimaassakin juosta, ja ilmaiseksi?

Juoksutapahtumat ovat koukuttavia, ja kivoja elämyksiä. Kuten matkatkin. Kun nämä kaksi yhdistää, siitä tulee vielä isompi elämys. Juoksumatka on kirjaimellisesti unelmamatka: siellä ollaan tavoittelemassa päämäärää, johon on usein valmistauduttu vuodenkin ajan. Kaikki tapahtumaan liittyvä: kisapaketin haku, reittikartan tutkailu, tankkaaminen, muiden juoksijoiden kanssa hengaaminen ja juhliminen toivon mukaan onnistuneen suorituksen jälkeen tuovat matkaan oman, erityisen lisänsä.

Lisäksi kaupunkiin tutustuu hauskalla tavalla kun siellä juoksee, vaikka ei niistä nähtävyyksistä paljoa tajua, tulee paikkaan silti henkilökohtainen suhde. Tapahtumissa saa myös kontaktia paikallisiin ja muihin turisteihin, sekä expossa että itse reitin varrella. Ulkomailla on usein erinomainen kannustus. En ikinä unohda sitä ranskalaismiestä, joka käytti hirveästi energiaa saadakseen kävelevän kanssaosallistujani jälleen juoksemaan: Mais madame! Non! Allez, allez!, enkä yhtäkään niistä tuntemattomista jotka ovat kannustaneet nimelläni, enkä niitä ystävällisiä vanhempia saksalaisrouvia, enkä varsinkaan sitä espanjalaistyttöä joka roikkui pyörän tarakan kyydissä ja huusi minkä kurkusta lähti…yleensä turisteille ollaan ystävällisiä, mutta juoksutapahtumassa turisti saa kyllä ihan erityiskohtelua! Paikalle sattuneet suomalaisetkin kannustavat aivan eri tavalla kuin Suomessa (muistan ihan kaikki teidätkin Tukholmasta, Las Palmasista ja Berliinistä!).

Monissa tapahtumissa on muutenkin mieletön meininki, esmerkisi Berliini mainostaa itseään ilmauksella 42 km street party, ja se on totta. Lisäksi tapahtumien ympärillä on muitakin bileitä kuten pasta partyjä ja afterpartyjä, joissa on samanhenkistä porukkaa, joten juoksumatkalla on tavallaan tuttujen seurassa koko ajan vaikka olisi reissussa yksin.

Kiinnostavia tapahtumia, joissa haluaisin juosta:

Tukholman maraton

Suomalaisten suosikki, ja suorastaan klassikko. Ilmoittauduin tänä vuonna, mutta unohdin maksaa joten en ole listoilla, jalkavamman takia onneksi. Jos ehdin toipua, väijyn juoksufoorumilta muiden epäonnisempien peruutuspaikkoja.

Lanzarote Wine Run

Lanzarote + viini + juoksu, tarvitseeko sanoa enempää? Sanon: ruokaakin on!

Transgrancanaria

Viisi eri matkavaihtoehtoa (17-125 km), vuoristoinen ultra. Näillä voimilla ainoastaan lyhyin alamäkiosuus tulisi kyseeseen.

Rooman maraton

Tämä on suunnitelmissa ensi vuodeksi!

New Yorkin maraton

Massatapahtumien massatapahtuma. Ehdottomasti joskus.

Ateenan maraton

Joku niistä. Enää pitäisi tietää, mikä on se oikea.

Bostonin maraton

When I’m sixty-four (ja edelleen kaksi minuutia nopeampi kuin nyt).

Nizzan maraton

”Yes you Cannes!” – kuka voisi vastustaa?

Istanbulin maraton

Maailman ainoa kahdella mantereella juostava maraton.

Marathon du Medoc

Ei kilpailuhenkisille, vaan herkkusuille!

Näiden lisäksi haluaisin toki juosta myös Barcelonassa, Pariisissa, muualla Italiassa kuin Roomassa, Virossa sekä tietysti Ameriikan puolella ja Aasiassa, siis ainakin. Maratonien lisäksi kiinnostavat lyhyet matkat ja kaikenlaiset hupailujuoksutkin. Niin paljon kiinnostavia tapahtumia, vain kaksi jalkaa!

***

I travel to run. Because everything is better when you run. The only downfall is that you’ll look quite a mess in all your holiday photos.

Suhteet Oma elämä Liikunta Matkat

Gelato, viherkasvit ja X-files eli elämäni aakkoset

Kukapa ei olisi halunnut Gloria-lehden Elämäni aakkoset -palstalle kertomaan tärkeitä sanoja kirjain kirjaimelta? Minäkin toki olen, mutta eivät ole Gloriasta vielä soittaneet. Vastaan sitten tähän Lily-haasteeseen. (Voitte edelleen soittaa Glorian tyypit, keksin sitten uudet!)

A = Aurinko

Tykkään ihan hulluna lämmöstä ja valosta, eikä oikeastaan mikään sää ole minulle liian kuuma. Enää. Nuorena paloin auringossa välittömästi, sain helposti auringonpistoksia ja olo oli muutenkin tukala. Joko kehittyneempien aurinkovoiteiden tai sattuman ansiosta en enää pala yhtä helpolla, ja kestävyysjuoksun aloitettuani lämmönsäätelykyvylleni tapahtui jotain eikä huonoa oloa enää tule.

B = Baletti

Baletti on ensimmäinen liikuntalaji johon olen toden teolla seonnut, ja se on edelleen ihan omaa luokkaansa. Liikesarjat ovat hyvin rauhoittavia ja baletin estetiikka ihaninta ikinä.

C = Chalga

Ehkä paras musiikin tyyleistä. En allekirjoita ideologiaa yhtään, mutta missään ei ole samanlaista imua kuin chalgan tsunkka-tsunkka – tsunkka-tsunkka -rytmissä.

D = Diagonaali

Kaikki on hienompaa diagonaaliin tehtynä.

Tämä olisi voinut olla myös Donitsi, sellainen mikä laitetaan hiuksiin. Onneksi ne ovat jälleen muodissa, ainakin kaltaisteni coolien edelläkävijöiden joukossa.

E = Eskaloituminen

Miten siinä aina käykin niin?

F = Fun, fearless female

Cosmopolitan-lehden välittämissä asenteissa on paljonkin vikaa, mutta cosmotytön määreessä ei. On hyvä olla fun & fearless, oli sitten female tai joku muu.

Toki myös Fitness Führer. Aika keskeinen osa elämääni tästä on tullut!

G = Gelato

Jäätelö on lempiruokani. Syön kyllä mitä tahansa jäätelöä, mutta mieluiten gelatoa koska se nyt vain on parasta. Ja parasta gelatoa saa Roomasta yhdestä tietystä jäätelökioskista, jota säännöllisin väliajoin (ja turhaan) etsin Googlen katunäkymästä. Pitää mennä paikan päälle.

IMG_5705.JPG

Tarkkasilmäinen huomaa, että tämä on Ranskasta.

H = Hiilihappo

Poreileva juoma auttaa kaikkeen: janoon, väsymykseen, kuumuuteen, ankeuteen, suruun, pahoinvointiin, yleiseen velttouteen ja ähkyyn. Oikein voimallinen poreileva juoma, kuten Borjomi, suunnilleen nostaa kuolleista. (Borjomi tai samppanja.)

I = Ilo

Pyrin siihen, että elämässäni olisi mahdollisimman paljon iloa. Olen aika synkistelyyn taipuvainen, joten se ei ole helppoa.

J = Juoksijan pilvi

Lempipäihteeni. Olen pakkovieroituksessa mikä on kamalaa. Mutta voi olla että en edes kaipaa juoksemista vaan siitä saamaani oloa.

K = Kirjoittaminen

Yksi lempiharrastuksistani ja paras osa työtäni. Tai ajatteleminenkin on, mutta voiko niitä lopulta erottaa toisistaan?

L = Lukeminen

Myöskin yksi lempiharrastuksistani. Luen mieluiten vetävää tarinaa rannalla tai aurinkotuolissa, mutta en ole turhan nirso, huonompikin kirja ja paikka käy. Tai no, vaikka tuotepakkaus käy jos kirjaa ei ole.

P3250199.JPG

Luin jopa nämä. Ja otin kuvan, koska meinasin kirjoittaa arvion. Unohdin.

M = Maraton

Kauheaa ja ihanaa. Kaipaan maratonin juoksemista syvästi, mutta en pysty selittämään miksi.

N = Nousu

Olen rauhattomuuteen taipuvainen ja rentoudun ollessani liikkeellä. Juosten, pyörällä, junassa, bussissa, laivassa tai lentokoneessa, missä tahansa mikä etenee. Lentäessä pidän noususta, se on suorastaan ihmislajin kykenevyyden metafora.

O = Oikeudenmukaisuus

Maailma ei ole oikeudenmukainen mutta ihmisten pitää olla.

P = Perhe

Keitään muita en jaksaisi joka päivä. Aikamoinen sattuma, että juuri ne maailman parhaat tyypit ovat joko naimisissa kanssani tai lapsiani.

p7070641.jpg

2/4 perheestäni.

Q = Quidquid latine dictum sit altum videtur.

Sisältö ratkaisee.

R = Ranta

Rannalla on parasta. Meren rannalla.

S = Suvi

Olen kesäihminen, täysin. Suorastaan pelkään syksyä ja talvea. Vähän kevättäkin.

T = Tanssi

Tietenkin.

U = Uni

Äärettömän tärkeää. Tarvitsen paljon unta ja sekoan ihan harhanäkyihin asti hyvin nopeasti jos nukun liian vähän.

V = Viherkasvit

Kodin sisustuksen keskeinen osa, joita ilman ei ole kodikasta vaan valjua ja tyhjää. En ole niin sanotusti luontoihminen, mutta kotona pitää olla kasveja. Ne lisäävät hyvinvointia sekä parantamalla ilman laatua että näyttämällä kivoilta.

W = Weissbier

Parasta olutta.

P9150248.JPG

Ryystän Weissbieria laivalla viime vuoden Tukholman puolikkaan jälkeen.

X = X-files

Ainoa tv-sarja, josta olen nähnyt jokaisen jakson. Ja tahdon uskoa.

Z = Zembalot

Tykkään kauheasti juhlista, erityisesti teemajuhlista! Viimeksi olen teemannut pukeutuneena Dianaksi.

Å = Åhlens

Koska siitä tulee mieleen Tukholma.

Ä = Ähky

Syöminen on yksi elämän kivoimpia asioita, joten ähky on tuttu olotila.

Ö = Öisin

Valvoisin mielelläni, mutta en pysty koska sekoan. Ainakin jos joudun nousemaan aamulla aikaisin!

p8031032.jpg

Kesällä on paras yö.

 

P.S. Nyt vasta tajusin, että tämähän olisi pitänyt tehdä juutalaiset aakkoset -tyylillä eli vastata kaikkiin jollain liikuntaan liittyvällä sanalla. Höh.

***

The alphabet of my life. G stands for Gelato, M for Marathon, W is for Weissbier, X is for X-files and that’s about it.

Suhteet Oma elämä Liikunta Suosittelen