Pitikö ilmoittautua eli ahdistun kuntotestistä
Lahjattomat harjoittelee -postaukseni kommenteissa virisi keskustelua siitä, että toiset kokevat että asiat pitäisi osata harjoittelematta: mitään ei voi kokeilla koska sitä ei osaa. Mutta miten voisikaan ensimmäisellä kerralla osata? Eihän treeaaminen ole mikään koe tai työhaastattelu, johon pitäisi mennä ainoastaan valmistautuneena!
Mietin tätä ilmiötä kun tuli pistettyä nimi InBody-mittauksen ja kuntotestin osallistujalistalle. Ensimmäisen osalta odotan kasvanutta lukemaa sekä lihasmassan (jee) että rasvan (pöh) suhteen, eikä siinä sen kummempia. Lihaskuntotesti sen sijaan alkoi hermostuttaa, mitä jos saan ihan surkeat tulokset kaikesta? Mitä siinä edes testataan? Ehtisinkö vielä harjoitella niitä juttuja?!
Mikäköhän siinäkin on. Testiinhän mennään tsekkaamaan tämänhetkinen tulos eikä tuomiolle. Mutta jos siinä paljastuu että olenkin ihan rapakuntoinen (samaa pelkäsin Cooperinkin kanssa), sehän olisi kamalaa! Olenko elänyt harhaluuloissa koko ajan? Ja miksi haluan mieluummin pitää harhaluuloni kuin saada tietää totuuden? Jälkimmäisen avullahan sitä voi kehittyä, ja enkö minä halunnut kehittyä?
Ikävien yllätysten välttäminen ei ole ainoa kauhun aihe. Jostain ihmeen syystä haluaisin myös kiitosta hyvistä tuloksista. Luin juuri jonkin kirjan, jonka henkilö oli katsonut Teho-osaston jakson, jossa patologit ihailivat kalmon vatsalihaksia. Kirjan tyyppi sai intoa treeniinsä ajatuksesta, että onpa sitten ruumiinavaajalle hämmästeltävää. Kirjaimellisesti aika kylmäävää tajuta, että mielestäni tuo on täysin järkeenkäypä ajatus. Vaikka itseäni – ja terveyttäni – vartenhan minun piti liikkua!
Näissä jutuissa on yhtä paljon järkeä kuin tässä kuvassa…
Syiden kanssa olen ilmeisen hakoteillä, mutta kun nyt kerran ollaan menossa, niin menin netistä lurkkimaan, että mitäköhän mahdollisesti testataan. Ilmeisesti lihaskuntotestit sisältävät pääasiassa istumaannousuja, selkälihaksia, kyykkyjä ja punnerruksia. Näistä voin varmasti sanoa, että viimeinen ei tuota vaikeuksia, sillä naiset tekevät polvet maassa -punnerruksia, ja saisin kyllä kokonaisillakin ihan kohtuutuloksen. Istumaannousuja en tee koskaan, sillä en saa niitä tuntumaan oikeassa kohdassa, joten ei hajuakaan miten sujuvat. Selkä on heikko kohtani, eli ihmeitä en odota, ja mitä tulee kyykkyihin, niin niissä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että niitä tehdään aikaa vastaan. Minä tekemässä mitä tahansa aikaa vastaan – juu ei.
Näiden liikkeiden lisäksi ohjelmassa saattaa olla muun muassa yläraajojen dynaaminen nostotesti. Siinä pidetään käsipainoja (naiset 5 kg, miehet 10 kg) olkapäiden vieressä ja nostetaan kädet vuorotellen suoraksi ylös. Käsien pitää suoristua ja kroppaa ei saa heijata. Ok, mutta ne tulokset! Ikäiselläni naisella erinomaiseen tulokseen vaaditaan yli 63 toistoa, ja hyväänkin 49–62. Ilmeisesti aikarajaa ei ole, mutta siitä huolimatta tuo kuulostaa aika suurelta määrältä, painojen pienuudesta huolimatta. Kuusikymmentäkolme!
Ai hitsi pitää testata paljonko näissä nyt menee. Ja alkaa harjoitella etten reputa! (Jaan tulokset kanssanne jos pääsen läpi. Jos tulee tosi nolot, vaikenen kuoliaaksi koko testin.)
***
I’m going to a fitness test and I’m terrified I might fail in some way. Do I still have time to practise?