Saatan sittenkin selvitä talvesta & jälkeen -kuva
Joku asiantuntija totesi pari päivää sitten Hesarissa, että kroppa tottuu pakkasiin noin kymmenessä päivässä ja mieli parissa. Olin ihan että eikä todellakaan totu, en nimittän ole mikään talven ystävä. Kun keskiviikkona puhelimeni ilmoitti säätiedoiksi -15 ja jäätä [sic], oli toimittava. Edeltävät päivät olin kiukutellut kotona, kun en päässyt halunnut lähteä ulos juoksemaan, mutta tuolloin ryhdistäydyin ja suuntasin salille juoksumatolle.
Juu ei tullut mitään siitä. Matosta lähti niin kova metakka, että en voinut kuunnella musiikkia. Minisalilla ei ollut telkkua, jota tuijottaa. Eikä paikalla ollut ketään muuta, ainoastaan peili juoksumaton edessä, joten jouduin toljottamaan itseäni. Näemmä en pysty pitämään hyvää asentoa yllä edes puolta minuuttia, ihme Quasimodo. Juokseminen matolla oli niin tylsää! Työllä ja tuskalla sain jolkoteltua 25 minuuttia, sitten en enää kestänyt ja siirryin salin puolelle. Hyvää tässä oli, että sain sitten napattua Movember jälkeen -kuvan (vaikka en tiedä tekeekö sillä mitään, kun ennen -kuvaa ei ole). Olen täällä Lilyssä oppinut, että salilla pitää kuvata itsensä kännykameralla peilistä, mutta vähän unohdin, joten kuva on pukkarin puolelta:
Kuvassa esiintyy myös syy siihen, miksi kuvani ovat sellaisia kuin ovat. Mul on kohta synttärit vink vink.
Juoksumattokokemus oli sen verran kurja, että lähdin samoin tein kaupungille päivittämään talviliikuntavarusteitani. Ensin ajattelin piipahtaa Uffissa etsimässä boyfriend-bleiseriä, mutta sattumalta päätin kurkata siellä myös urheiluvaatteet. Ja löysin uudet fleece-kerrastohousut, teknisen aluspaidan ja kuorihousut. Fleecehousut on hirveän rumat, että en ihmettele miksi joku oli ne kierrätykseen kiikuttanut, mutta silti mikä tsäkä! Ulkoilutin uusia kuteitani eilen reilun tunnin verran ja tuli jopa kuuma! Lumi hiukan hidasti vauhtia, mutta muuten oli mukavaa. Tätä ette tule kuulemaan toiste, mutta oli itse asiassa aika kiva sää ja ihan nätin näköistäkin se lumi… Ehkä psyyke sittenkin tottuu? Tai sitten hangen keskellä helpotti ajatus siitä, että vain puolitoista kuukautta ja saan juosta asfaltilla minkä sielu sietää.
Puolitoista kuukautta. Paniikki!
***
I’m not a winter person. I. do. not. like. snow. So I went to gym and tried running on a treadmill. Boring! I rushed to the shops and lucky me, found some recycled, but new, winter exercise clothing. Now I’m warm and quite ok with the snow, since it’s one and a half month ’till I’ll get to run on snowless streets again. And I’ll get to run a lot!