Tasapainoillen Tukholmaan

Nyt on päivää vaille viikko jäljellä Tukholman puolimaratoniin enkä yhtään malttaisi enää! Odotan Tukholman puolikasta enemmän kuin Berliinin kokonaista, ehkä siksi, että puolikas on todennäköisimmin pelkkää hauskanpitoa kun taas kokonaisessa on väistämättä mukana tuskan aspekti.

Tai sitten siksi, että kokonainen tuntuu vielä jotenkin kaukaiselta ja epätodelliselta. On vaikea uskoa, että yhdestä sellaisesta on jo suoriutunut.

Tässä vaiheessa treeniä ajattelin vilkaista hiukan juoksuohjelmaa ja katsoa, että mitäs nyt pitäisi tehdä. Kurkin niitä silloin tällöin aikaisemmassakin vaiheessa, hiukan niin kuin vinkkinä, mutta en pysty seuraamaan niitä orjallisesti. Tulokset olisivat varmasti parempia jos sitoutuisin ohjelmaan, mutta arjessani ja treeneissäni on niin paljon liikkuvia osia, etten pysty. Maaliin olen päässyt ihan omillakin säädöillä, joten toistaiseksi ne saavat riittää.

Tukholma <3

Uskon myös, että harrastuksen parissa täytyy voida puuhata omin ehdoin. Tiukasti määrätyt päivät, kilometrimäärät, vauhdit ja sykkeen tuijottelu voivat viedä ilon aika tehokkaasti, jollei sitten ole sellainen tyyppi, jota ne innostavat. Itse en käytä sykemittaria enää ollenkaan, tiedän suunnilleen millä alueella milloinkin mennään. Sillä erotuksella että aaarrggh kuolen en jaksa tätä vauhtia enää yhtään -alueella sykkeeni onkin noin 160 eikä suinkaan 200. Mikä kertoo kaiketi siitä, että se alue on vain pään sisällä…tai sitten se kertoo jotakin kauhistuttavaa kuntoni tilasta, mutta en ajattele tätä nyt enempää!

Välillä harmittaa, että en jaksa, ehdi tai viitsi tehdä niitä tehokkaimpia harjoituksia kovin usein. Vaikka treenimääräni eivät ole hurjia, huomaan lähes joka lenkillä että suorituskyky kärsii, koska en ole ihan palautunut edellisestä. Silloin ei auta vetää tiukkaa treeniä väkisin, vaan sen verran mihin kykenee. Toisaalta usein vain oletan olevani uupunut, ja pystyisin kyllä parempaan suoritukseen jos vain saisin itsestäni irti. Melkoista tasapainottelua siis.

Mitä siinä ohjelmassa sitten sanottiin? Silmäni laajenivat kauhusta kun huomasin tälle päivälle ehdotetun treenin: pitkä lenkki 30 km. Kolmekymmentä?! Puolikasta varten? Eikä! Sitten tajusin lukeneeni väärin: 30 min. Hahaa! Olin niin reipas, että vedin homman yli tuplana ja intervalleja vielä. Tai siis vedin, koska jänis pakotti. Ja juostessa tuli ajatelleeksi, että onneksi tämä treenivaihe on kohta ohi ja voin taas juosta vain huvikseni. Melkoista tasapainottelua todellakin!

 

P.S. Älkää huolestuko, matka kohti Ironmanin maalia jatkuu pian!

***

I’m looking forward Stockholm Half Marathon next Saturday. I really can’t wait anymore! I like races so much, and I think that training must be joyful too. My mileages may be bit low and I rarely follow any training plan which may cost me minutes on end times, but a relaxed attitude is the only way that works for me.