Tyhmyydestä sakotetaan (+paras apu)

Nyt ei paljon naurata. En ehkä pääse HCR:lle ollenkaan. Voi olla, että en pääse myöskään Naisten kympille. Nyyh.

Menin nimittäin rikkomaan nivuseni. En ole varma miten, homma tuli kuin salama vessanpöntöstä: ratikkapysäkille kävellessäni tuntui siltä, että jokin jänne/nilvel/osanen, mitä näitä nyt on, olisi väärässä kohdassa ja ajattelin, että kohtakos se tuosta vetreytyy. Vaan ei, koko ajan sattuu enemmän ja lopulta on tosi hankala kävelläkin.

Eieieieieieikä. Viimeksi kun jotakin prätkähti samoilla seuduilla meni toipumiseen puoli vuotta. Puoli vuotta, jonka aikana en pystynyt tekemään tangolla kuin niitä perusperusperus-juttuja, enkä lainkaan juoksemaan kovaa. Että lähde nyt sitten maratonille pelkillä hissuttelulenkeillä. Tärkeitähän nekin toki ovat, mutta olisin halunnut edes yrittää hakea vauhtia.

Kipu alkoi tyhjästä toisena perättäisenä lepopäivänä, mutta ei kai syy voi olla mikään muu kuin treenaamisesta aiheutunut vamma? Luulen, että spagujipon turhan innokkaalla tekemisellä on osansa (olkaa varovaisia sen kanssa, ei saa runnoa!), samoin kuin kahdella parin päivän välillä tehdyllä 1,5-2 tunnin lenkillä, ja vielä päälle tehdyllä jalkojen salitreenaamisella silläkin. Turhaahan jälkikäteen jossittelu on, mutta miksi oi miksi en pitänyt tolkkua matkassa mukana? Miksi!?

Koska tällaisissa asioissa sekoan kaikkeen hungalabungala-taikauskoon, tartuin jostain vanhemmasta Runner’s Worldista lukemaani lauseeseen: 48 tuntiin ei saa ottaa tulehduskipulääkkeitä, jotta elimistön oma paranemisprosessi käynnistyy. (En siis todellakaan tiedä, onko tuossa järjen hiventäkään, mutta epätoivoisena sitä tarttuu mihin tahansa oljenkorteen.) Hiivin ympäriinsä hoitamassa asioita ja könötin rappusissa kuin pahemminkin vammautunut, ai ai ai sori kun olen näin hidas ai ai. Kummasti muuten avaa silmiä jo tällainen pienempikin haitta!

Onneksi on myös (tulehduskipu-)lääkkeettömiä vaihtoehtoja. Kokemukseni mukaan melkein vammaan kuin vammaan auttaa kylmähoito kolmesti päivässä. Kovakalloinen kun olen, pidän jatkuvasti kaurapussia pakastimessa varalla. (Onneksi sitä tarvitaan useammin kuopuksen kasvukipuihin kuin oman sähläämiseni seurauksiin…) Kätevä apu on ehdoton lempparini kylmägeeli roll-on pullossa. Tuote on niin nerokas, että sen keksijä pitäisi palkita: kädet eivät klähmäänny eivätkä palellu ja geeliä voi kätevästi lisäillä vaikka työpaikan vessassa.

Minä <3 roll-on kylmägeeli. Käytän tätä merkkituotteita hiukan edullisempaa Ratiopharmia, ja hyvin pelittää. Kuvan otin Yliopiston Apteekin sivuilta.

Enkä olisi voinut uskoa, miten järjettömän kipeä tällainen venähdys(?) voi olla! Ihan kahta vuorokautta en jaksanut olla ilman kipulääkettä, mutta sen ainakin listaan plussaksi, että lääkitsemätön kipu auttaa varomaan hajonnutta paikkaa.

Pienenä lohtuna minulla on HCR:lle peruutusturva. Kerran olin tappoflunssassa koko juoksua edeltävän kuukauden, sen jälkeen olen osannut varautua. Mutta voi että on ikävää katsoa ikkunasta, jonka alta reitti kulkee, kun muut siellä iloisina kipittävät. No ehkä vielä ehdin toipua..? Tai ehkä opin tästä jotakin. Ehkä.

***

I’m injured. Too much pressure too often on the same area, how suprising that it ended up like this. I’m so disappointed with myself and terrified of not getting well to all my planned races.