Ulkonäkö-teemaviikko: Kauneudesta
Eksyin tuossa Miss Universum -kisojen aikaan vilkaisemaan erästä keskustelupalstaa. Siellä käytiin rumin sanakääntein väittelyä siitä, oliko Suomen edustaja sopiva tehtäväänsä. En lähde toistelemaan kommentteja, mutta keskustelijoita häiritsi se, että hän ei ollut tarpeeksi treenattu. Niin, oletteko huomanneet, että aika harva nykyään on tarpeeksi treenattu? Victoria’s Secretin malleista kiertää netissä ivaavia meemejä, joissa naureskellaan sille, että heillä ei ole lihaksia. Missejä pidetään löysinä. Käsivarsia, joissa ei pullistele hauis, pitää jotenkin selitellä. Lihaksikkuudesta on tullut kauneusihanne, ja sen myötä ”normaali vartalo”, ts. sellainen vartalo, jossa ei näy erityistä treenaamisen jälkeä, on alkanut näyttää jopa vialliselta.
Trendissä on hyvät puolensa, mutta ehdottomasti myös huonot. Näiden molempien edessä on hyvä muistaa, että kauneus on vain hyvin rajoitetusti, mikäli ollenkaan, absoluuttista. Muuttuvien trendien alla on muutama tekijä, jotka ovat suhteellisen pysyviä, joskin pilkkua viilaten ne saattavat kertoa enemmän seksikkyydestä kuin kauneudesta. Terveyttä implikoivat ulkoiset tunnusmerkit ovat in oikeastaan aina. Niitä ovat tasainen iho, kirkkaat silmät, sopusuhtainen vartalo, hyvät hampaat ja vastaavat. Lisäksi silmämme ovat viehtyneet symmetriaan, joten vartalo ja kasvot, jossa kumpikin puoli on mahdollisimman samanlainen, miellyttää. Nuori ihminen on lisääntymiskykyinen, ja siksi vetoava.
Muistelen lukeneeni tutkimuksen, jossa oli analysoitu kasapäin maalauksia ja veistoksia antiikista nykypäivään, ja tultu tulokseen, että niiden perusteella naisen ideaaleimpana pidetty BMI olisi 22. Kyseistä tutkimusta en löytänyt, mutta tämän jutun mukaan Britessä ja Malesiassa tehdyn kyselyn perusteella viehättävimpänä pidettiin naisia, joilla oli 20.58 painoindeksi. Tutkittu on myös vyötärö-lantio-suhdetta, ja länsimaissa 0,70 vaikuttaisi olevan kuumin. Se on se klassinen vyötärö 60 ja lantio 90 senttiä. Nämä molemmat juontanevat juurensa tuohon mainittuun biologiseen taustaan: yli 20 painoindeksillä nainen on todennäköisesti riittävässä lihassa (ja rasvassa) tullakseen raskaaksi ja pitääkseen jälkeläisensä ja itsensä hengissä. Kapea vyötärö kertoo nuoruudesta ja selkeästi leveämpi lantio vihjaa taas, että nainen on ravittu ja hedelmällinen.
Biologian lisäksi viehättävyydessä on kyse kulttuurisesti luoduista näkemyksistä, minkä historia hyvin osoittaa.
Antiikin aikaan vaatimukset olivat varsin kohtuulliset, vai mitä sanotte: Naisen tuli näyttää jumalattarelta. Muodokas vartalo (mikä ei ollut eufemismi pullealle), kultaiset kiharat ja vaalea, hyvä iho olivat jumalallisen kauneuden tunnusmerkkejä. Meikkejä käytettiin kuten nykyäänkin, korostamaan silmiä ja suuta.
Afrodite, rakkauden ja kauneuden jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.
Renessanssin aikaan kurveja sai olla enemmän kuin antiikin aikaan. Vaaleat kiharat olivat edelleen kuumin kampaus, ja valkoinen iho & punaiset huulet -yhdistelmä meikkitrendien ykkönen. Barokin aikaan ylenpalttisuus ja koristeellisuus oli kaikin puolin muodikasta, mikä näkyi myös naisten vartaloissa:
Maalauksissa heijastuivat ajan ihanteet.
Vitoriaanisella ajalla rehevyys oli passé ja vyötärö kiristettiin korsetilla niin kapoisaksi kuin mahdollista, mutta takamuksen päälle kasattiin kangasta toisen päälle viehättävän silhuetin muodostamiseksi. Meikkaaminen varsinkin kirkkailla väreillä oli huonon naisen merkki.
1920-luvulla siirryttiin toiselle linjalle: kurvit katosivat myös alakropasta, ja poikamainen vartalo oli muodikkain. Vatsaa ja jopa rintoja teipattiin litteäksi ja hiukset pätkäistiin, mutta feminiinistä ilmettä pidettiin yllä runsaalla meikillä.
Flapper-tytöllä on tummat silmät, ruskea tukka.
Tämän jälkeen rinnat palasivat suosioon kun kropan ihannemuodoksi tuli tiimalasivartalo. 1960-luvulle asti muodissa olivat naiselliset kiharakampaukset ja maltillisempi silmämeikki. Tänä aikana myös valkaistun ihon dominanssi päättyi kun rusketus alkoi viestiä yläluokkaista eleganssia. Se, mitä pidämme naisellisena edelleenkin on hyvin pitkälti peräisin näiltä vuosikymmeniltä: punaiset, muhkeat huulet, räpsyvät tummat ripset, pehmeät kiharat ja vartaloa myötäilevät ja korostavat leikkaukset vaatteissa.
Bloggaaja on pukeutunut naiseksi klassisten tunnusmerkkien avulla.
Kuusikymmentäluvulla muoti teki suunnanmuutoksen, ja kurvien sijaan piti olla hoikkaakin hoikempi. Tyyli-ikoni Twiggy esitteli ohkaisia sääriään minihameessa. Näyttävä silmämeikki palasi ja sai parikseen vaaleat huulet.
Laihuustrendi jylläsi koko 70-luvun muuttuakseen vaativammaksi 80-luvulla. Enää luonnonlaihuus ei riittänyt, vaan naisten tuli näyttää treenatuilta, mutta hienovaraisesti: nykyajan erottuvat lihakset olisivat olleet liikaa. Treenin sijaan sojottavat olkapäät tehtiin toppauksilla. Meikki- ja hiustyylit muuttuivat edeltäneen hippikauden vastakohdaksi: väriä, tuuheutta, muotoa, kaikkea ja paljon!
Jamie Lee Curtis elokuvassa Perfect esittelee ajan kuumimmat linjat:
//www.youtube.com/embed/MxVqaUT-m1M
Nykyisin sanottaisiin, että ”She doesn’t even squat”!
1990-luvulla laihuusvimma jatkui ja paheni. Anorektisista malleista (ja heidän vaikutuksestaan syömishäiriöihin) keskusteltiin. Samaan aikaan hoikkuuden kanssa megatrendinä olivat myös suuret rinnat. Tämän muodin myötävaikutuksella 2000-luvulla epärealistisia kauneusihanteita ei enää tyydytty tavoittelemaan pelkällä kuntoilulla, ruokavaliolla ja meikkaamisella, vaan kauneusleikkausten ja erilaisten ulkonäön parantelukeinojen suosio alkoi kasvaa. (Toisaalta, ei mitään uutta auringon alla: Ovidiuksen runossa sanotaan ”Voi miten usein punastutkaan jonkun ihastellessa hiuksiasi
ja sanot: Saan tunnustusta ostetusta kauneudesta, en tiedä ketä saksalaisneitoa nyt ylistetään minun sijastani.” Nykyisin vain taitaa olla saksalaisneidon tilalla intialainen tai rahan salliessa venäläinen…)
Ja nyt, 2010-luvulla haluamme lihakset. Näkyvät, erottuvat, jopa isot. Siksikö, koska ne ovat meistä kauniita, ja ne saavat tuntemaan olomme hyväksi ja voimakkaaksi, vai siksi, että ne ovat in? Oletettavasti molemmasta syystä, eikä jälkimmäisessäkään ole mitään pahaa. Mutta siinä vaiheessa kun huomaa, että trendistä on tullut niin normittava, että sen ulkopuolelle jääneet tai jättäytyneet alkavat näyttää puutteellisilta on hyvä muistaa, että puhumme muotioikusta, joita tulee ja menee.
Nykyisessä muodissahan on vielä tämä erityispiirre:
Kuvassa bloggajaa keekoilee muodin mukaisesti pullistelemassa ja kuvaamassa itseään (Huom. teknisistä ongelmista johtuen kuva on kuluvan vuoden huhtikuulta, ajankohtaisemman version näet täältä.)
Julkimot näyttävät mallia aivan kuten maalaukset aikoinaan:
Lihasten asemapaikoista tärkein lienee peppu. Kuvassa Kim Kardashian, jonka kaltaiseni täti-ihminen tuntee ainoastaan tämän takalistollisista ansioista.
Aivan, kroppaa kuvataan jatkuvasti, ja kuvia esitellään muille sosiaalisessa mediassa. Palaan aiheeseen myöhemmin tällä postauksella alkaneella Ulkonäkö-teemaviikolla!
Postauksessa on käytetty linkattujen kohtien lisäksi seuraavia lähteitä:
Blondeista antiikin aikaan (+ se Ovidius-lainaus)
Naiskropan mittojen muodin heilahtelusta
Laihuudesta, terveydestä ja lihaksikkuudesta 90-luvun alussa
Ideaali nainen kuvina Nefertitistä Michelle Obamaan
Venus-maalauksia muutettuna vastaamaan nykyisiä kauneusihanteita
Aiempia juttujani samasta teemasta:
Kuumat treenit ennen ja nyt: Katsaus muotiin ja muotoihin
Täydellinen nainen vuonna 1912
Miksi olla laiha ja väsynyt? Lihota nyt!
***
Strong is the new skinny they say. How accurate is that: the fitness trend is but a trend in a long line of different beauty standards in Western culture’s history.