Vanhan tyylisen kuvan huumaa, Tilaustöitä ja Juhannuksia !
Terveppä pitkästä aikaa !
Tosiaan, juhannuksena tuli toteutettua se vanhan ajan valokuva -projekti.
Juhannuksena olin yhden päivän siitä vanhempieni luona, jonne saapui keskipäivän tietämillä tätini ja serkkuni. He kirmailivat iloisena pitkin pihamaata. Aurinko lämmitti ja tuntui oikealta kesälomalta hetken. Loput jussista vietin missäpä muuallakaan kuin Piippolassa. 😀
Mutta onneksi kihlatullani oli pidennetty vapaa, niin oli edelleen loman tuntua. Mutta maanantaina hänen piti palata sorvinsa ääreen.
Ennen juhannusta kuitenkin olin viettänyt 5 päivää vanhempieni luona hoitamassa esim minulta tilatun valokuva keissin. Olin niin ylpeä ja onnellinen, että vihdoin sain töitä valokuvaukseen liittyvästi tai no, vieläpä asian ytimeen pääsin kerta heitolla ! Minua jännitti, vaikka ensimmäistä kertaa työtä tehdessäni tiesin, ettei tässä ongelmia ole. Hermostutti vain ajatus siitä, että kerrankin minulle maksetaan siitä, että kuvaan. =)
Lapsen äidin luvan saatuani, halusin jakaa työni tuotosta tännekkin.
Nico 5.v
Perttu 2.v
Eikä tämä vielä mitään. Minulla on yksi varma tilaus jo ja toinen ei niin varma, mutta kuitenkin ! Olen iloinen. Saan lisätä tämän CV:seeni <3
Ja lapsien kuvausta tulisi jatkossakin olemaan. Ei mistään helpoimmasta päästä. Muttei se enää minulle vierasta ole, kun olen kuvaillut Moona-serkkuni, joka on myös 5 vuotias, aivan sylivauvasta asti.
Tässä Moona-serkkuni on juhannuksena ja juoksee Merja-tätiä karkuun. =)
Nöörää~