Kohtaloa vai sattumaa

”It will happen if it’s meant to happen” sanoi entinen kämppikseni kerran antaessaan minulle neuvoja rakkausasioissa. Asuin tuolloin ulkomailla, ja olin syvästi ihastunut työkaveriini. Ongelmana oli, että olin jo pitemmän aikaa suunnitellut muuttavani takaisin Suomeen, kunnes ihastukseni yht’äkkiä alkoikin vihjailla tunteiden olevan molemminpuolisia.

Kämppikseni mukaan siis minun olisi pitänyt heittäytyä kohtalon armoille. Jos minut ja työkaverini oli tarkoitettu yhteen, löytäisimme kyllä tien toistemme luokse vaikka asuisinkin jo toisessa maassa. Hän uskoi vahvasti romanttisiin rakkaustarinoihin ja ”sen oikean” olemassaoloon. Olihan kämmpikseni löytänyt itse oman tosirakkautensa Tinderistä juuri kun oli kokonaan luovuttamassa miesten suhteen ja poistamassa kaikki deitti-apit puhelimestaan. Hänen nykyinen miehensä ja tulevan lapsensa isä sattui viimehetkellä ”matchaamaan” kämppikseni Tinder-profiilin kanssa, mies laittoi heti viestiä, seuraavana päivänä he tapasivat ja BOOM – loppu on historiaa.

Kämppikseni mielestä tämä oli selkeästi kohtalon päättämä romanttinen rakkaustarina. Jos jaksaisin vain odottaa, kyllä minunkin kohtaloni vielä astuisi peliin ja johdattaisi minut tosirakkauteni luokse. Harmi vain, etten pysty itse uskomaan kohtalo-hömppään ollenkaan. Kämppistä kuunnellessani päässäni pyöri vain tämä yksi kuva:

Jos maailmankaikkeudessa on oikeasti olemassa minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miksi ja miten asiat tapahtuvat, ”sen oikean” löytyminen on TUSKIN suunnitelman TOP-priority. Universumin näkökulmasta se kenen kanssa päädyn viettämään lyhyen elämäni on täysin mitätön yksityiskohta. Asiat tapahtuvat täysin sattumalta.

Kohtaloon uskominen on todellisuuden käärimistä kultapaperiin. Se romantisoi tähän asti tapahtunutta elämäämme: jokainen kohtaaminen on paljon merkityksellisempi ja myös huonot kokemukset tapahtuvat syystä. Oman onnen eteen ei tarvitse tehdä yhtä paljon töitä, koska kyllä kohtalo hoitaa.

Onhan tuo paljon mukavempi tapa ajatella, kuin että asiat tapahtuvat sattumalta,. Sattuman mukaan minun tulisi pysyä jatkuvasti valppaana, olla avoin uusille tilanteille, pettyä kerta toisensa jälkeen ja vain jaksaa yrittää ja toivoa, että joku päivä, täysin sattumalta, tapaisin ihmisen, joka on yhtä valmis ja avoin kohtaamaan minut tällaisena kuin olen.

Tottakai rakastunut haluaa ajatella, että näin tässä pitikin käydä. Kaikki se etsintä, yksinään vietetyt juhlapyhät, epäonnistuneet deitit ja sydänsurut tapahtuivat, jotta me lopulta löytäisimme toisemme. Yksinäinen taas haluaa syyttää kohtaloa kokemistaan vääryyksistä ja huutaa pimeään yöhön ”MILLOIN ON MINUN VUORONI?!”.

Minusta ja työkaveristani ei koskaan tullut paria. Niin ei ollut tähtiin kirjoitettu. Mutta ei hätää! Elämä on silti kuljettanut minua eteenpäin mielenkiintoisille poluille. 

En siis usko kohtaloon, mutta aina kun olen todella onnellinen, ajattelen että kaikki edelliset valintani ovat johdattaneet minut tähän. Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen täysin sattumalta saanut kohdata ihmisiä, joista on tullut elämäni tärkeitä tukipilareita. Olen onnistunut tunnistamaan ne sattuman mahdollistamat hetket ja tarttumaan niihin. 

Odottaako ”se oikea” minua tulevaisuudessa? En usko. Mutta joku päivä aivan varmasti kohtaan henkilön, joka sattuu olemaan yhtä avoin kohtaamaan minut. Kuka tietää, ehkä me sattumalta tykästymmekin toisiimme pitkäksi aikaa ja lopulta uskomme, että näinhän tässä pitikin käydä.

Mutta kunnes näin käy, pidän tuon ”you are here” -kuvan mielessä.