Viidet ensitreffit vuodessa

Tajusin juuri, että olen viimeisen 12 kk aikana käynyt viisillä ensitreffeillä. Näiden ensitreffien lukumäärä (5) on sama kuin koko viimeisen 12 kuukauden yhteenlaskettu treffimääräni. Selkokielelle käännettynä: olen 12 kuukauden aikana onnistunut käymään yksillä treffeillä viiden eri miehen kanssa. 

Kun tuota numeroa pyörittelee mielessä pidempään, ei se vaikuta kovinkaan hääppöiseltä. En ole päässyt kertaakaan edes toisille treffeille asti! Missä vika? Minussa vai niissä ukkeleissa? Toki voisin ladella tekosyitä kiireisestä koulu- & työvuodesta, syyttää paluumuuttoa Suomeen tai sepitellä tarinoita itsetutkiskelusta ja oman ajan tärkeydestä.

Noh, tarkastellaanpa treffejä hieman lähemmin.

Ensitreffit #1: väärä strategia?

Tässä kohtaa pitää heti tunnustaa, etten ole edes täysin varma siitä, olivatko nämä edes treffit, mutta kutsun niitä silti sellaisiksi. Jokatapauksessa asuin tällöin vielä ulkomailla, eikä paluuni Suomeen ollut vielä varmistunut.

Treffiseurani oli kaverin kaveri, komea ja urheilullinen helsinkiläismies, joka oli vierailemassa asuinkaupungissani. Olin tavannut miehen kerran aiemmin yhteisten kavereiden kautta ja jälkikäteen lähetellyt hänelle ravintola- ja tapahtumavinkkejä reissua varten. Reissun viimeisenä päivänä mieheltä tuli viesti: Haluaisitko nähdä?

Näimme keskustassa ja pyöräilimme kaupungin laidalla järjestetyille ruokafestareille. Jaoimme ruokakojuista ostamamme annokset ja joimme herkulliset G&T:t. Juttu luisti ja tunsin meidän olevan samoilla linjoilla niin arvomaailman, kuin huumorinkin suhteen. Viihdyimme festareilla useamman tunnin ja lopulta pyöräilimme takaisin kaupunkiin. Saatoin miehen tämän asunnolle ja halasimme pitkään kadulla. Mies pyysi minua ilmoittamaan miten Suomeen muuton kanssa käy ja laittoi vielä illalla kiitosviestin kivasta päivästä.

Muutaman vaihdetun viestin jälkeen emme olleet hetkeen yhteyksissä. Ajattelin kuitenkin kiinnostuksen olleen molemminpuolista, joten ehkä palattuani Suomeen voisimme nähdä uudelleen. Vitsailin kavereilleni tämän olevan ns. ”plant the seed – harvest later” -strategia.

Kun muuttoni varmistui, laitoin miehelle viestiä. Hän vastasi ystävällisesti, mutta ei vienyt keskustelua sen enempää eteenpäin. Lopulta en enää saanut vastausta ja juttu kuivui kasaan. Käyttämäni ”harvest later” -strategia ei ollut tällä kertaa toiminut. Olisi ehkä pitänyt kokeilla ”tao kun rauta on kuumaa” -taktiikkaa, jotta olisin päässyt toisille treffeille. Oh well, who knows. Muutama viikko myöhemmin sama mies tuli vastaan deittiapissa. Painon hänelle sydäntä. Emme olleet match.

Ensitreffit #2: ”He’s just not that into you”

Näitä treffejä jännitin aivan kauheasti. Pääasiassa siksi, koska olin itse pyytänyt miestä treffeille. 

Tapasin miehen loppukesästä festareilla. Päädyimme juttelemaan yhteisen tuttavamme etkopippaloissa ja tulimme todella hyvin juttuun. Mies oli urheilullinen, hän pyöritti omaa bisnestä ja keskusteli kanssani mielellään syvällisistä aiheista. Ensitapaamisemme jälkeen olin varma, että miehestä kuuluisi jotain, mutta olin väärässä.

Muutama viikko tapaamisemme jälkeen mies pyöri edelleen mielessäni ja yhteinen ystävämme painosti minua pyytämään miestä ulos. ”Mitä sulla on menetettävää?” ystäväni kysyi. ”NO KAIKKI!” mietin minä. Lopulta laitoin miehelle kuitenkin viestin ja sovimme treffit.

Olin lähes paniikissa istuessani ratikassa matkalla kohti treffipaikkaa. Heti miehen saavuttua paikalle hän ilmoitti joutuvansa lähtemään jo parin tunnin päästä, koska ”töitä ja kiirettä ja kaikkea”. ”Niin varmaan..” mietin minä. Mutta yllätyksekseni miehen lähtö viivästyi lopulta yli kahdella tunnilla suunnitellusta. Nauroimme ja jaoimmen tarinoita menneestä ja tulevasta. Illan lopuksi halasimme pitkään ja mies vitsaili, että ensi kerralla olisi sitten minun vuoro keksiä mitä teemme. Tämän perusteella oletin, että toive toisista treffeistä oli molemminpuolinen.

Seuraavana päivänä laitoin miehelle viestin, jossa kiitin kivasta illasta ja kysyin, olisiko hän edelleen halukas näkemään uudestaan. Hän vastasi olevansa ja muistutti vielä suunnitteluvastuun olevan minulla. Miehellä oli kuitenkin tulossa seuraavalla viikolla ulkomaanreissu ja minulla ensimmäinen tentti, joten sovimme, että hän ottaisi yhteyttä Suomeen palattuaan.

Tämän jälkeen ei miehestä ole kuulunut.

Tässä kohtaa moni ehkä miettii, miksi minä en laittanut itse miehelle mitään viestiä. Olisin voinut, eihän siinä olisi ollut mitään väärää ja kovasti olisin myös halunnut laittaa, mutta päätin odottaa. Minulla on treffien ja deittailun suhteen muodostunut vuosien varrella sellainen periaate, että jos olen itse avoin ja selkeä omista tunteistani ja haluistani, voin odottaa sitä myös toiselta osapuolelta. Olin kuitenkin pyytänyt miestä itse ulos, laittanut seuraavana päivänä viestiä ja ehdottanut uusia treffejä. Jos hänestä ei tämän jälkeen enää kuulu, voin kai olettaa, ettei hän ollut kovinkaan kiinnostunut.

Muutama viikko myöhemmin myös tämä mies tuli vastaan deitti-appissa. Painoin hänelle sydäntä, mutta mekään emme olleet match.

Ensitreffit #3: yllätyyys!

Nämä treffit olivat koko vuoden ainoat Tinder-treffit. Olen erittäin huono deitti-appien käytössä ja minulla on melkein pelkästään huonoja kokemuksia nettideittailusta, mutta tässä oli jotain erilaista. Melkein heti matchattuamme mies laittoi minulle viestiä. Tiesin, että olin nähnyt hänet jossain ja kävikin ilmi, että olimme aiemmin opiskelleet samassa koulussa. Muutaman päivän mukavan chattailun jälkeen ehdotin, että näkisimme.

Ehkä puoli tuntia treffien alkamisesta olin jo aivan varma, ettei tästä syttyisi vuosisadan rakkautta. Juttu kyllä luisti, mutta olimme kuin eri planeetoilta. Mies oli ryhdikäs, siistististi pukeutunut, hyväkäytöksinen ja puhui kohteliaasti. Minä kyyhötin vastapäätä nahtakki päällä ja toivoin ettei hän huomaisi tatuointejani. Tunsin itseni kurittomaksi pikkutytöksi hänen kypsän olemustaan vasten.

Treffien aikana ajatukseni harhailivat. Huomasin ajattelevani unohtaamaani pyykkivuoroa, vaikka minun olisi pitänyt kuunnella miehen tarinoita. Vietimme lopulta kuitenkin kaksi tuntia yhdessä kahvia juoden ja kohteliaasti rupatellen.

Juuri kun olimme erkanemassa omille teillemme mies kuitenkin tiputti syliinin täyden yllätyspommin: hänellä kaksi lasta ja ex-vaimo. Menin uutisesta sanattomaksi, en siksi että lapset tai ex-vaimot olisivat minulle ongelma, vaan siksi ettei tämä asia ollut tullut neljän päivän chattailun tai kahden tunnin kahvittelun aikana mitenkään ilmi. 

”Paljastuksen” jälkeen ymmärsin kuitenkin miksi mies oli niin kypsän oloinen ja hyväkäytöksinen – olihan hän sentään kahden lapsen vastuullinen vanhempi! Tämä jymy-ylläri ei muuttanut mielipidettäni yhteisestä tulevaisuudestamme: en nähnyt välillämme edelleenkään sitä kemiaa jota olin etsimässä.

Jälkikäteen mies laittoi minulle viestiä ja pyysi anteeksi ”pommin” tiputtamisesta. Koitin selittää, ettei tieto lapsista ollut mikään negatiivinen asia, mutta olisin toivonut häneltä avoimuutta jo heti alusta lähtien. Nettideittailussa toisen kertomista asioista muodostuu vahva ensivaikutelma. Jos tuollaisen oleellisen osan jättää kokonaan pois, ei toinen voi oikeasti tietää mitä odottaa.

Koitin kirjoittaa kaiken tämän kivasti ja alleviivata, ettei rukkasten antaminen johtunut lapsista vaan kemian puutteesta. Emme koskaan nähneet uudelleen.

Ensitreffit #4: alkoholilla oli osuutta asiaan.

Tapasin tämän miehen ystäväni syntymäpäivillä loppuvuodesta. Mies saapui juhliin muutama tunti minun jälkeeni, mutta ehdimme kuitnekin jutella illan aikana useamman tunnin. Nautin saamastani jakamattomasta huomiosta ja siitä, että mies halusi jutella muustakin kuin vain päivittäisistä asioista. Illan lopuksi päädyimme hiprakassa hieman suuteloimaan ja kotiin päästyäni olin illasta aivan häkeltynyt.

Laitoin miehelle heti viestiä ja viestittelimme pari päivää. Ehdotin, että tapaisimme joku päivä ja hän kutsui minut seuraavalla viikolla luokseen illalliselle. Olin tulevista treffeistä todella innoissani, olimmehan tulleet juhlissa niin hyvin juttuun, vaikka alkoholia oli tullut nautittua jo muutama annos.

Treffejä ennen jännitti taas niin vietävästi, vaikka tiesin jo etukäteen, että tulisimme juttuun. Mies oli valmistanut minua varten vegeillallisen ja näin heti, että hän oli panostanut treffeihin paljon. Kuitenkin tunnin illastamisen jälkeen tajusin, ettei välillämme selvinpäin ollut samanlaista kipinää. Juttelimme niitä näitä ja mukavaa kyllä oli, mutta huomasin taas miettiväni aivan muita asioita kesken treffien.

Illan lopuksi mies antoi minulle poskipusun ja ehdotti, että menisimme seuraavalla viikolla elokuviin. Sanoin lähteväni mukaan, mutta muutama päivä myöhemmin ajatus toisista treffeistä tuntui jo todella ahdistavalta. En halunnut johtaa miestä harhaan ja tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän kyllä koska olen toisesta kiinnostunut ja koska en.

Peruin siis treffit ja selitin ystävällisesti, ettei minusta tuntunut siltä, että haluaisin mitään romanssia lähteä tässä kehittelemään. Mies ymmärsi tilanteen täysin ja olemme edelleen yhteyksissä ihan kaveripohjalta.

Ensitreffit #5: Onko jotain sattunut?

Tapasin miehen #5 noin puoli vuotta edellisten ensitreffieni jälkeen. En oikeastaan edes haikaillut treffeille kenenkään kanssa, mutta ”kun sitä vähiten odottaa”, niin ihmeitäkin välillä tapahtuu.

Tapasin miehen baarissa erään konsertin jälkeen. Vaihdoimme muutaman sanan baaritiskillä, jonka jälkeen mies pyysi minua ja ystäviäni siirtymään hänen seurueensa pöytään. Juttelimme baarin sulkeutumiseen asti ja lähdettyämme mies pyysi puhelinnumeroani. 

Seuraavan viikon aikana viestittelimme päivittäin. Mies kirjotteli minulle pitkiä tarinoita päivistään ja sovimme tapaavamme samalla viikolla. Ensitreffimme kestivät yhteensä kahdeksan tuntia, eikä minua missään vaiheessa tylsistyttänyt. Mies oli hauska, mielenkiintoinen, komea ja vaikutti aidosti mukavalta tyypiltä. Olimme lähes kaikissa asioissa samoilla linjoilla ja koin, että pystyin olemaan täysin oma itseni hänen seurassaan.

Kun meidän heitettiin ulos viimeisestäkin kuppilasta, mies saattoi minut ratikkapysäkille. Matkalla sovimme näkevämme pian uudelleen. Suutelimme katulamppujen valossa ja hän otti minua kädestä kiinni. Pysäkillä halailimme ja sovimme näkevämme uudelleen parin päivän päästä tapahtumassa, johon olimme molemmat tahoillamme jo suunnitelleet menevämme.

Tapahtumapäivänä laitoin miehelle viestiä, kyselin kuulumisia ja tiedustelin oliko hän vielä tulossa illalla paikalle. Viestittelimme muutaman kerran edestakaisin, mutta kolmannen viestin jälkeen miehestä ei enää kuulunut. Laitoin hänelle vielä myöhemmin viestiä ja koitin jopa soittaa, mutta mies oli kadonnut kuin pieru Saharaan.

Miehestä ei kuulunut mitään kolmeen päivään. Mietin pääni puhki kaikkia vaihtoehtoja miten hän olisi voinut kadottaa numeroni, tai kuinka jokin henkilökohtainen tilanne oli väliaikaisesti vienyt miehen huomion. Mutta kolmen päivän odottelun jälkeen sain tarpeekseni ja laitoin hänelle viestiä. Kysyin suoraan, miksi hänestä ei ollut kuulunut, oliko jotain tapahtunut ja ilmaisin toivovani selkeää ”kiitti, mutta ei kiitti” viestiä, jos mies ei enää minua halunnut nähdä.

Sain vastauksen lähes välittömästi. Se meni jotenkin näin ”Sori, ei ollut tarkoitus olla näin törkeä ja jättää vastaamatta, oli vaan niin kova darra vielä eilen. Ei sit tultu sinne tapahtumaan. Mites sun ilta meni?”. Ei kadonneita puhelinnumeroita, ei hyviä selityksiä, eikä edes suoria rukkasia. Vastasin viestiin jotain lievästi passiivisagressiivista. Sen jälkeen ei miehestä enää mitään kuulunut, joten poistin hänen numeronsa puhelimestani.

Johtopäätöksiä?

En tiedä voiko näiden treffien eroavaisuuksista tai yhtäläisyyksistä vetää mitään suurempia johtopäätöksiä. Totuus kuitenkin on se, että jos jostain on tarpeeksi kiinnostunut, löytyy motivaatiota tavata uudestaan. Se, miten niitä omia tuntemuksiaan kommunikoi on kuitenkin tärkeää. Vaatii paljon enemmän rohkeutta sanoa selkeästi (mutta kohteliaasti) ettei kiinnosta, mutta silloin tekee myös treffikumppanilleen palveluksen. Se, että vain jättää vastaamatta/ei otakaan sovitusti yhteyttä on välinpitämättömyyttä. Siinä säästää itseään ikäviltä velvollisuuksilta ja satuttaa toista osapuolta kohtuuttomasti.

Varsinkin tapaukset #2 ja #5 jäivät vaivaamaan minua pitkäksi aikaa. Pohdin omaa käytöstäni: olinko ollut liian avoimesti kiinnostunut tai kerroinko liian avoimesti itsestäni? Alitajunnasta hiipivät esiin myös itseluottamusta nakertavat ajatukset ja huomasin ahdistuvani treffejä ajatellessa. Uskon kuitenkin, että kaikista inhottavimmistakin kokemuksista voi itse oppia ja kasvaa. Itsesäälissä ei kannata (hetkeä pidempään) kylpeä, vaan jokaista tilannetta on pystyttävä katsomaan objektiivisesti: mitä tapahtui, miksi ja olisinko itse halunnut toimia eri tavalla.

Vanhan sanonnan mukaan ”ei saa jäädä tuleen makaamaan”, joten tavoitteeni tälle kesälle onkin toisille treffeille pääseminen jonkun kivan ja mielenkiintoisen tyypin kanssa. Voi olla, että sitä ennen pitää käydä vielä toiset viisi ensitreffiä läpi, mutta jos ei muuta, niin niistä saa ainakin hyviä tarinoita aikaiseksi. 🙂

Löytyykö muilta samanlaisia ensitreffiputkia?