Parasta lääkettä

Maanantaina kotiin päästessäni olin aivan loppu. Taisin ensimmäisenä ottaa kissan kainaloon ja sitten jo kaaduinkin sängylle. Okei, oma mokahan se oli, sillä edeltävänä yönä olin nukkunut vain noin kolme tuntia. Olin miehen (koodinimi, koodinimi?!) luona kirjoittamassa ja pelaamassa XBOX Onella. Tietenkin, kun mentiin nukkumaan, en osannut alkaa nukkua, sillä tuntui tärkeämmältä nauttia toisen lämmöstä. Siinä sitten makoilin ja kuuntelin miehen kuorsausta pidätellen kikatusta. 

Vaikka maanantain työpäivä menikin sutjakkaasti tehotyttöillen, kotiovella energiatasot huusivat punaista. Se, ettei edes Netflixiä jaksanut laittaa päälle oli jo hälyttävä merkki. Olin nukkumaanmenovalmiina jo kahdeksalta ja valot sammutin yhdeksän aikaan. Aamulla pääsin siihen lopputulokseen, että uni on parasta lääkettä (varsinkin univelkaan, heh). Jos tietokone tökkii, se sammutetaan ja käynnistetään uudelleen. Ihmisellä vastaava prosessi on ehdottomasti nukkuminen. 😀 Nyt kun on taas nukkunut yhden yön huonommin, huomaa selkeästi, miten tärkeätä on oikeasti saada tarpeeksi lepoa ja unta kalloon. 

kuvan nappasin täältä

Olen myös miettinyt paljon sitä, miten oman hyvinvoinnin kustannuksella ei saa tehdä töitä. Luin erinomaisen jutun masennuksesta ja saikuista / työnteosta täältä eilen. Siinä kerrotaan siitä, miten kirjoittaja sairastui masennukseen eikä osannut ottaa tai osannut heti suostua saikulle. Hän kertoo  loistavasti, että kukaan ei ole jalan katkaisseen henkilön menevän heti töihin. Tilanne on verrattavissa masennukseen, mutta liian monet uskovat, että psyykkiset sairaudet ovat itse aiheutettuja tai että ne ovat vain kuvitelmaa.

Lääkärini on useasti kirjoittanut minulle sairaslomaa pahan masennusjakson ajaksi, mutta olen vain nauranut ja sanonut, etten voi jäädä pois töistä. Jotenkin surullista, että pitää pakottaa itsensä robottina töihin, mikä pahimmassa tapauksessa vain pahentaa olotilaa. Onneksi mieliala on (juuri nyt) normaalijaksossa eli kaikki on hyvin, mutta näitä asioita on hyvä pohtia muutenkin kuin epätoivon kaivoon puoliksi hukkuneena. Päätin, että en enää tee töitä terveyteni kustannuksella. Tosin, työpaikallani esimieheni eivät vieläkään tiedä, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Miten sellainen asia edes kerrotaan pomolle? 

No mutta, kaikki on tänään hyvin. Teetä on kupissa, kahvia pannulla ja laukussa suklaata <3