Yksi loikka taaksepäin, puolitoista hyppyä eteenpäin

Kuten varmasti moni muukin, murehdin liikaa. Huolehdin, stressaan ja kriiseilen enkä anna itseni rauhoittua ja nauttia. Osasyy tälle on varmasti se, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se, että vietän pitkiä aikoja masennuksen syleilyssä. Rehellisesti ja suoraan sanottuna on raastavaa ja väsyttävää odottaa, että ”toinen kenkä tipahtaa” tai jotain pahaa tapahtuu.

Olen nyt muutaman viikon ajan yrittänyt olla kiltimpi itselleni, mutta myönnän sen, että en ole lähellekään niin kiltti, kuin olen muille ihmisille. Mutta eikös harjoitus tee mestarin? On tavallaan aika pelottavaa huomata, paljonko töitä itselleen kiltti oleminen teettää. Onko vika vain minussa vai ovatko ihmiset nykyään itselleen julmempia? Huomaan vaativani itseltäni mahdottomia ja kuvaannollisesti ruoskin itseäni epäonnistuessani. Pitäisi muistaa, että kukaan ei ole täydellinen eikä kenenkään kuulukaan olla. 

kuvan nappasin täältä

Mutta tänään aion olla extrakiltti itselleni. Saan tehdä virheitä, saan esittää tyhmiä kysymyksiä ja saan olla oma itseni.