Puolitoista päivää lomaa

Vaikka elämä onkin nyt todella lukemispainotteista, tämä viikonloppu on ollut (taas) kuin miniloma, vaikka vapaata olikin ”vain” perjantai-ilta ja lauantai-päivä. Söin molempina iltoina pitsaa, yhden pitseriasta haettuna ja toisen itsetehtynä. Ja kyllä se lasketaan itsetehdyksi, jos on ollut mukana mittaamassa jauhoja ja käymässä kaupassa.. Ostin hurjan määrän kukkia sekä maailman sulosimman kasvin, jonka annoin lahjaksi. Kasvin lehdet käpertyvät kiinni, jos sitä vahingossa sipaisee lehdestä. Kyllä, saatoin viettää kaupassa viisi minuuttia tuon hyllyn edessä tökkien eri kasveja. Olen noin kaksikymppinen, en viisi, kiitos kysymästä. 

Kävelin sateessa, odotin ala-ovien avaamista muutamaan kertaan ja harmittelin, etten tiedä asuntojen numeroita. Säikähdin, panikoin ja kuitenkin tunsin olevani turvassa. Yritin määritellä rajoja, ja kyseenalaistin annettuja sellaisia. Nauroin kun kutitettiin ja nauroin kutitteassani. Sain kutsuja tapahtumiin, joihin en olisi kuvitellut saavani kutsua kenties vielä moneen vuoteen. Olin iloinen ja ehkä hitusen ylpeä, vaikka jouduin vastaamaan kieltävästi niihin kaikkiin. Kysyin suorempia kysymyksiä, olin kiitollinen luottamuksesta ja nautin hiljaisuudesta. Avasin verhot ja päästin valon sisään. Join teetä neljältä aamulla, hymyilin ja menin nukkumaan. 

Fiilistelin kevättä ja uskalsin taas katsoa peiliin, tietäen että teen kaikkeni. Kuuntelin Olavi Uusivirtaa, mikä ei ole itselleni tyypillistä. Laskin lukuja ja pyysin apua. Sekottelin drinkit, maistoin silmät kiinni. Maistui Italia sen monimuotoisuudessaan ja virtaviivaisuudessaan. Yritin muotoilla vaikeita asioita sanoiksi ja epäonnistuin. Järjestin pieniä yllätyksiä. Väitin vastaan ja olin oma itseni. 

Oi, onnea. Hyvää pääsiäistä!