Sano kiitos

Kiitos – se aito, suoraan sydämestä tuleva pieni ja sitäkin tärkeämpi sana – on yksi monipuolisimpia ja tärkeimpiä sanoja mitä tiedän. Se on sana, jota tykätään käyttää vähän merkitystä muuttavana: se sarkastinen ”kiitti vaan”, kun toinen kaataa maitolasin päällesi, se hieman kiukkuinen ”kiitooos” jonka kuulee metrossa kulkiessa, kun toinen puskee ohi rappusissa. Se pakotettu ”kiitos tosi paljon, ihanaa kun tulitte” (ja hymy päälle) puolille sukulaisista jotka saapuu pikkuserkun ristiäisiin/konffikseen/etc – ja joiden nimiä henkilö ei edes varmaan tiedä. 

Ei siinä mitään, on kieltämättä kivempi kuulla sanaa kiitos kuin pitkää litaniaa kirosanoja. 

Mutta se itse sana. Rehellisesti, suoraan ja henkilökohtaisesti sanottuna. Silmiin katsoen ja aidosti sitä tarkoittaen. Edes hetkeksi muista askareista kääntyen ja asian huikaten. Facebook ryhmään postaten – kiitos että autoitte. Tapahtuman järjestäjää kiittäen. Hienosti toimittu, kiitos. 

Kiitos peittää itseensä paljon, ja sen sanominen ääneen tuo esille sen, että arvostat mitä toinen tekee. Usein sen sanan kuuleminen on paras palkkio, minkä voi kuulla. 

Huomasin muutama vuosi sitten, että tunnuin välillä ikään kuin estäväni itseäni sanomasta kiitos. Esimerkiksi juhlien järjestäjille ei aina tullut sanottua, tai jos toinen teki jotain mitä olikin sovittu tapahtuvaksi. Asioista, jotka tuntuivat itsestäänselvyyksiltä. Harva tapahtuma kuitenkaan on sitä, itsestäänselvyyttä. Mitä luultavammin toinen on käyttänyt siihen ainakin hieman omaa aikaansa ja voimia, jotta asiat ovat tapahtuneet kuin ne oli sovittu. Miksi siis en sanonut kiitos, jos ajattelin sitä? Huomioni alkoi vaivaamaan minua ja olen sen jälkeen pyrkinyt sanomaan kiitos aina kun tuntuu siltä. Ihan sama, vaikka muut pitäisivät hieman höpsönä. Who cares. 

Viimeisen viikon aikana olen kiitellyt niin tarjoilijaa, joka teki ravintolakokemuksesta aivan huikean, kuin ystäviä kärsivällisyydestä. Paras kiitos minkä olen itse kuullut? ”Kiitos luottamuksesta”. 

Joten, rakas lukijani – kiitos ajastasi.