Kuun vaikutus kauneudenhoidossa
Ajattelimpa kirjoitella tänne hieman tyylistäni poiketen kuun kierron vaikutuksesta kauneudenhoitoon. Opiskelen itse luontoyrittäjäksi ja olen kiinnostunut paljon kaikenlaisita luontohihhulijutuista. 🙂
Lähes kaikki kansat maailman historiassa ovat eläneet kuun kierron mukaan, onhan se ollut auringon lisäksi suurin taivaalla näkyvä asia ja se vielä vaihtaa paikkaa ja muotoa. Kuulla on kasvava ja vähenevä kausi ja sen lisäksi kaikenlaista nippelitietoa, kuten ratatason nousut ja laskut, horoskooppipäivät ja niiden elementit, mutta ei mennä niihin nyt liian tarkasti, tulee muuten kamalan sekavaa. Kuun eri aikojen vaikutusten mukaan on muualla maailmassa ja myös suomalaisessa kansanperinteessä ajoitettu erilaisia töitä aina puiden kaatamisesta kynsien leikkaamiseen. Olen itse näitä asioita tarkkaillut parisen vuotta ja kokeillut miten itsellä vaikuttaa mikäkin ja pitävätkö asiat paikkaansa. Haluan teille arvoisat lilyn lukijat nyt jakaa hieman tietoani siitä, miten kannattaa ajoittaa joitan kauneudenhoidollisia toimia kuun kierron mukaan.
Perusidea on tämä:
•Kasvavan kuun aikaan kaikki imeytyy, nousee, kasvaa, kerää voimia, vahvistaa ..
•Vähenevän kuun aikaan puhdistuu, hengittää ulos, poistaa ..
Kasvavalla kuulla on monta nimeä, esim. yläkuu, nouseva kuu ja tämä aika on siis uudesta kuusta täysikuuhun.
Vähenevällä kuulla on myös muita nimiä, esim. alakuu, laskeva kuu ja tämä aika on täydestä kuusta uuteen kuuhuun. Uusikuu ja täysikuu on merkitty ihan tavallisiin kalentereihin. Musta pallero tarkoittaa yleensä uutta kuuta ja valkoinen täyttä kuuta, kannattaa kuitenkin tarkistaa tämä kalenterista, sillä joskus ne ovat päinvastoin. :P
Hiustenhoito
Toisinaan ihmetyttää miksi tällä kertaa tutulla kampaajalla ei tullutkaan niin hyvä väri tai leikattu malli ei pysynyt niin kuin yleensä. Tämä voi johtua siitä, että sattui väärään kuun kierron aikaan laitattamaan hiuksiaan, mutta tietenkään kaikki ei ole ihan niin yksiselitteistä..ihmisellä voi olla hormoonivaihteluita, lääkitys, elämäntavat voivat olla huonosti jne..mutta seuraavia ohjeita noudattaen voi ainakin jonkin verran vaikuttaa asioihin ja tietenkään mitään ei kannata sokkona noudattaa, vaan havainnoida myös itse. :)
• Jos haluaa hillitä hiusten kasvua, vaikkapa miehillä, ettei tarvitse niin usein juosta parturissa, kannattaa hiukset leikata vähenevällä kuulla.
• Jotta hiukset kasvaisivat ja olisivat tuuheat, tulee hiukset leikata kasvavalla kuulla.
• Leijona- ja neitsytpäivät ovat parhaita hiustenleikkuuseen.
• Kala- ja rapupäivinä hiuksia ei kannata leikata.
(Horoskooppipäivät voi nähdä vaikkapa Wanhan ajan kuukalenterista http://www.ylakuu.com/suomi/kirjat.htm#kalenteri)
Leijonapäivät ovat parhaita hiusten leikkuuseen, silloin tulee elinvoimaiset ja tuuheat hiukset. Leijonapäivänä tehdystä permanentista voi kuitenkin tulla liian käkkärä, tähän taas sopii neitsytpäivät, mikä on myös hyvä hiusten leikkuupäivä, sillä silloin leikattu tukka säilyttää mallinsa pidempään.
Kala- ja rapupäivinä leikatuista hiuksista voi tulla helpommin hilseilevät, taipumattomat ja takkuiset, näinä päivinä hiusten pesua kannattaisi myös välttää.
Ihokarvat
Jos haluaa eroon ihokarvoista, kannattaa niitä poistaa vähenevän kuun aikaan. Silloin poistetut karvat eivät kasva niin nopeasti uudelleen takaisin.
Kynnet
• Kansanperinne kertoo, että kynnet tulisi leikata perjantaisin, tällöin ei pitäisi tulla hammassärkyjä.
• Kynnet kasvavat hitaammin, jos ne leikataan vähenevällä kuulla.
• Kynsien leikkaamiseen ja viilaamiseen paras aika on kaurispäivänä.
• Kynsi- ja jalkasienien hoito, sekä syylien poisto onnistuu parhaiten vähenevän kuun aikaan.
Ihonhoito
• Ihon epäpuhtauksien poistoon ja puhdistukseen sopii parhaiten vähenevän kuun aika. Näppyjen nyppiminen ja kasvonaamiot sopivat hyvin tähän aikaan, kehon kuonat liikkuvat tällöin ulospäin.
• Ihoon imeytettävät voiteet ja ravinteet kannattaa laittaa kasvavan kuun aikaan, tällöin keho imee itseensä päin.
Hieronta
Hieronta itsessään on terapiamuoto ja toimii hienosti itsessään, jos mahdollista, kannattaa myös seurailla tässäkin kuun vaiheita.
• Rentouttava, kramppeja ja kuona-aineita poistava hieronta tehoaa parhaiten vähenevän kuun aikaan. Selluliittikin hajoaa paremmin.
• Virkistävä ja voimistava, esimerkiksi yrttiöljyjen käyttö on tehokkainta kasvavan kuun aikaan.
Laihduttaminen
• Laihduttaminen ja paastot olisi hyvä tehdä vähenevän kuun aikaan, kun kehon erilaiset möhmelit virtaavat ulospäin. Tulee kuitenkin nauttia tarpeellisesta nesteensaannista, sillä tämä kuun vaihe myös kuivattaa.
• Kasvavalla kuulla kannattaa välttää erityisesti lihottavia sapuskoita, sillä tällöin keho ottaa sisäänsä ja varastoi energiaa.
Täysikuu
Täydenkuun aikaan, samana päivänä ja pari päivää ennen, on paras aika juhlia, valvoa, järkätä bileet.. Täysikuu antaa energiaa tanssia ja pysyä hereillä, krapulakaan ei ole niin paha täydenkuun juhlien jälkeen. ;)
Uuden kuun aikaan on taas päinvastainen vaikutus, silloin on kovin väsynyt, ruoka ei sula, silloin ei tahdo jaksaa.
Tällaiset kuun syklin mukaan elelyt olivat ennen vanhaan ihan tuttua puuhaa, jossain kohtaa on vain tipahtanut pois nämä tavat, varmaan nykyinen yhteiskuntarakenne on aina vain kasvua ja voittoa tavoitteleva, ettei ole aikaa ajatella milloin asiat kannattaisi tehdä. Kiire on nykyisin niin tuttua.
Tottakai kiireelliset asiat ja hätätapaukset tehdään milloin on tarve, mutta jos on aikaa, niin kannattaa vähän tsekkailla milloin mitäkin tehdä, se tuottaa tulosta. ◕‿◕
Tämä teksti on vain riipaisu kuun kierron vaikutuksista ja kansanperinteestä, lisää voi katsoa täältä:
http://www.ylakuu.com/suomi/