Kun on kellon ympäri menossa, ehtii tapahtua ja kokea paljon.
Eilen raahautuessani kotiin olin täysin loppu, fyysisesti ja henkisesti.

Päivä alkoi tehohokkaasti muuttoapuna. Ihanaa jälleen huomata avun ja ystävien tärkeys. Mutta voi ja ei kuinka nyt hauiksissa tuntuukin.
Hyvää kipua.
Hyvää treeniä.
Hyviä ystäviä.

Itse kannoin. Ainakin osan.

Sitten matka jatkui Nobelmuseetiin katsomaan Tales from the Planet Earth -filmejä. Filmifestivaali päättyi eilen, ja saldoksi jäi neljä nähtyä dokumettia. Kaikki varsin koskettavia. Eilen oli vuorossa Napolin roskaongelmaa käsittelevä Wasting Naples ja kahden brasilialaisen ympäristöaktivistin murhasta kertova Toxic: Amazon. Erityisesti jälkimmäinen sai maailmantuskan vyöryn aikaan. Maailmassa on pahaa ja niin vähän voi tehdä. Vaikka opiskelen maailmanpelastus ainetta, jossa käsitellään usein kipeitä ja hankalia aiheita, on kuitenkin eri asia nähdä epäoikeudenmukaisuudet kuvina ja konkreettisina tarinoina oikeista ihmisistä kuin vain teorioina paperilla.

Filmien välissä piipahdimme osuvasti Tegnérgatanin Ekoäffarissa. Toivoisin voivani ostaaa enemmän ekotuotteita. Kuluttaminen ei koskaan voi olla kestävää, mutta jos on olemassa vähemmän paha vaihtoehto, miksi ei tarttua siihen. Niin, miksi ei. Opiskelijabudjetti ei aina siihen veny.

Kokeiluun ekoa hiuksille.

Kuten todettu illalla olin jo enemmän tai vähemmän sekaisin. Silloin on hyvä kaivautua peiton alle, skypettää poikaystävän kanssa maailmantuskaa pois ja jättää reggaepartyt suosiolla väliin.