Tää postaus on pakko kirjoittaa. Vaikka tää onkin mulle vaikea aihe kirjoittaa, koska rakkaus ei oo koskaan ollut mulle kovin kiva kaveri. Yleensä kun jollekkin antaa ittensä, siinä on käynyt huonosti. Mulla ei oo ollut kun kaksi suurta rakkautta elämässä. Ensimmäinen oli sitä ihanaa ensirakkautta, jossa toinen on Jumalasta seuraava ja palvot sen ihmisen jokaista lausetta ja tekemää asiaa. Olin niin totaalisen rakastunut että en voinut kuvitella elämää ilman tätä toista ihmistä…Lopputulos oli petetyksi ja jätetyksi tuleminen. Se tuntui ihan kirjaimellisesti siltä, että ei oo enää mitään elämässä ja kuolen siihen paikkaan sydänsuruun. Olin nuori ja naivi.

Seuraava rakkaus tuli täysin puskista, rakastuin niin että kohina kävi suonissa. Niin ällöttävän siirappista kuin se onkin, siinä oli se mun toinen puolisko. Ihminen, joka on samasta puusta veistetty ja tajuaa sinuu ihan täysin. Me syöksyttiin rakkauteen ja edettiin vauhdilla ja ihan yhtä komeasti erottiin vauhdilla, sanoisin enemmän olosuhteiden pakosta kun mistään muusta syystä. Tää ihminen oli mun paras kaveri, rakastettu..Pelkkä katse tältä ihmiseltä saa mun mahan heittämään volttia ja sukat pyörimään jaloissa.Tästä rakkaudesta on pitkä aika, eikä sen jälkeen kukaan oo päässyt mun sydämeen. Luulin päässeeni yli siitä ihmisestä kunnes kohtalo päätti heittää kierrepallolla palleaan justiisa ennen mun matkaa muille maille. Sen sijaan että olisin lähtenyt hakemaan uutta alkua olinkin sekasin kun seinäkello tullessani Skotlantiin. Tuntuu ihan kun olis käyny sen kaiken uudestaan läpi. Toisaalta tuntuu hyvältä tietää ettei mussa ookkaan mitään vikaa kun en oo osannut laskea ketään mun sydämeen, siellä ei oo vaan ollut tilaa. 

Uudet maisemat ja ihmiset auttaa mua eteenpäin ja saa mut uskomaan että mullekkin on rakkautta luvassa..ehkä lähempänä kun luulenkaan. Pitäs vaan uskaltaa päästää se toinen lähelle..

Syy miksi tää piti vuodattaa on se, että uskon että meitä on aika monta joilla on se joku joka jää ikuisesti mieleen. Joku, joka oli niin merkittävä, että kuluvat vuodetkaan ei saa niitä tunteita haalistumaan. Niistä ei vaan puhuta. Koska se sattuu ja koska todennäköisesti se ei ole se ihminen kenen kanssa päädyt elämääsi elämään..

tähän on hyvä lopettaa.