Maaliskuisena päivänä kevät koputtaa jo oven takana, mutta taivaalta leijailee lumihiutaileita hiljalleen. Ne eivät jaksa peittää vielä nurmikoiden orastavaa kitukasvua, mutta mielelle se tekee temput samantien. On niitä aikoja jolloin toivoo, että sade muuttuisi lumeksi, peittäisi kadut ja puut sen suloiseen pehmeään vaippaan. Nyt keväällä lumisade kuitenkin kutittelee monen itsemurhaviettiä.

Takatalven iskiessä iskee yleensä myös sydäntäsärkevä matkakuume. Muistellaan menneitä, niitä ihania lämpimiä rantoja, tulisia ruokia, hikisiä lakanoita ja vaihtuvia uima-asuja. Mitä sitä tekisikään, että pääsisi taas auringon syleilyyn. Lähdetään pois kylmästä, missä ilmaston oikut ilmoittaa itsestään juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa. Juuri näinä hetkinä tapahtuu ilmiö nimeltä ” aika kultaa muistot ”. 

Melkeinpä jokainen meistä on reissullansa kohdannut vastoinkäymisiä, jota tilaisuuden tullen joko väritellään vielä aavistuksen räväkämmiksi (yleensä illallisseurassa ja viinilasi kädessä) tai vähätellään sinnikkäästi (kun matkakuume yltyy sietämättömäksi). Koti-ikävä ja matkaväsymys on näiden vähättelyjen kärkiäineistoa. Miksi? Koska ne ovat heikkouden ja häpeän merkkejä, ikävä kyllä.

Syyllisyyden tunto usein kumpuaa omasta itsestään, jonka seurauksena alkaa henkiset raipaniskut. Mikä siinä nyt on, kun ei aurinko maistu ja rannat ei huvita. Himaanko pitäis lähteä, loskaan ja pimeään? Niin. Joskus se on paras vaihtoehto, vaikka sen myöntäminen on usein se vaikein askel ottaa. Jälkijunassa mietitään mitähän ne muut siellä kotopuolessa ajattelevat, kun kesken matkan palaa kotiin. Taitaa olla luonteenheikkoutta, sinnikkyys puuttuu.

Omaa hyvinvointia edistävä askel kertoo kuitenkin päinvastaisesta mentaliteetistä kuin heikkoudesta. Varsinkin matkalla on äärimmäisen tärkeää reagoida omiin tuntemuksiinsa ja miettiä miten tästä eteen päin. Vieraalla maaperällä vastoinkäymiset ja uupumus yleensä eskaloituu vauhdikkaasti, josta voi seurata vielä enemmän mielipahaa, jos asiaa yrittää peitellä keinotekoisin menetelmin. 

Ei siis ole häpeä olla nopea tunnistamaan omat tunteet ja reagoimaan niihin. Joskus se voi olla ainoa tapa, jolla pelastaa alkumatkan kauniit muistot. Hyvä itsetuntemus on parasta ottaa kimmokkeena uusille reissuille, ei lannisteena. Eikö me kuitenkin haluta matkustaa todellisuudessa, uskollisena itsellemme?

– V